Violinio Germain
30.12.2019
JUMALA TYÖSKENTELEE KANSSANNE, MUTTA EI PUOLESTANNE! Kristus tulee jälleen maahan Kristustietoisuudessa jokaisessa ihmisessä, ja tuo tuleminen tapahtuu ihmisessä olevasta taivaan valtakunnasta – jonka kaikki ihmiset tulevat jokin päivä tunnistamaan ja ymmärtämään. Kristus ei tule liekehtivässä pilvessä, kuten teille on kerrottu tapahtuvan – tempaisemaan taivaisiin ne lukuisat, jotka pesevät itsensä sen ihmisen veressä, jonka te murhasitte 2 000 vuotta sitten. Kristus ei tule liekehtivissä vaunuissa, jotka voisivat laskeutua vain yhdelle pienelle kohdalle tässä koko maailmassa, jossa on kymmeniä tuhansia kaupunkeja ja kyliä sekä kymmeniä miljardeja muita maailmoja monien kaupunkien ja kylien kera, joiden ihmiset eivät ole koskaan kuulleet Kristuksesta, mutta joilla on epäilemättä ollut vastaavia ”Kristustietoisuuden” taivaallisia viestintuoja-opettajia.
On aika kysyä itseltänne omassa sydämessänne, josta ihminen voi todella löytää kaikkialla läsnäolevan, kaikkivoipaisen ja kaikkitietävän Jumalan. Ja on jokaisen oppineen ihmisen ja opetuslaitoksen ensimmäinen velvollisuus auttaa ihmistä löytämään tuo Rakkauden Jumala, kenet maailman suurimmat opettajat ovat opettaneet ihmiselle löytämään.
MUTTA ARVATKAA, KUINKA JOUKOT SUUNNITTELEVAT LÄHESTYVÄNSÄ KUUMAA PIENTÄ PLANEETTAANNE? Ah niin! Kuinka viehättävä kokemus odotettavaksi.
http://www.fourwinds10.com/journals/pdf/J035.pdf sivut 20–21
http://www.fourwinds10.com/siterun_data/bellringers_corner/vital_articles/news.php?q=1577541991