Käännös: HATONN: MILLÄ OIKEUDELLA TULEN?

HATONN

9.4.2019

Millä oikeudella tulen?

16.4.1993 #1   CERES ’ATONN

Millä oikeudella TE KYSYTTE? Jos te kysytte Valaistun Luomakunnan Pyhän Jumalan nimeen, niin silloin teidän tarvitsee vain kurottaa ja koskettaa energiaani tunnistusta varten. Jos te kysytte julistuksessa jotenkin todistaa minut kyvyttömäksi ja vähintään huijariksi – te tulette lopulta tuntemaan pistoni, koska esityksenne tulee syklinsä aikana takaisin teille – se on Universumin LAKI. Mutta, jotta osa teistä voi levätä hieman rauhallisemmin, annan teille joitain murusia ja jyväsiä, jotta voimme siirtyä eteenpäin tänä päivän kirjoitusten työssämme.

”SANA” OLI VALMISTELTU….

”Alussa oli SANA, ja SANA oli JUMALAN KANSSA, ja SANA OLI JUMALA” (In the beginning was the WORD, and the WORD was with GOD, and the WORD WAS GOD” (Johanneksen kirje 1:1).  ”Sana” sen ensimmäisessä ja alkuperäisessä tarkoituksessa ei tarkoita ääntä tai puhetta. SE TARKOITTAA: LUOMAKUNTA, Taivaallisten Lakien mukaan, universaalista luovasta nesteestä, tuon TÄYDELLISEN YHDEN ”haudassa”, ”luolassa” tai Maan seimessä, kenellä on voima hengellistää ja elävöittää ”ihminen”. Ohjeellistavat raamattunne kertova teille: ”Ihminen ei elä pelkästään leivällä, vaan jokaisella SANALLA, joka tulee ulos ”JUMALAN” suusta.

Näin ollen ”Sana”…Taivaallinen Luova Virtaus oli VALMISTELTU Maan päällä, jotta siellä oleva ihminen voisi vastaanottaa sen rakkaudessa ja ymmärryksessä – jotta hän voisi nousta korkeampaan henkiseen tietämykseen ja viisauteen tämän valmistautumisen tähden.

Profeetta Daniel näki siivekkään leijonan nousevan merestä. ”Leijona” tarkoittaa ”yhden” pelottomuutta, joka on täytetty Taivaallisella Totuudella.

Teidän täytyy ymmärtää, että käsittelen tässä lyhyessä tutkielmassa vain yksityiskohtia. Esitetty ”leijona” on visualisoitu hyvin usein Egyptin mahtavissa vanhoissa sijainneissa. Valtakuntien, aikojen ja ihmeiden historiat lepäävät edelleen vaiettuina leijonan paikoissa – egyptiläisissä pyhätöissä ja näiden paikkojen magneettisissa pyörteissä. Joka tapauksessa, kun me näperrämme tuon tiedon kanssa – teidän täytyy siirtyä toiselle puolelle maapalloa ja kiinnittää katseenne sinne, missä vanha Lemuria romahti noin 12 000 vuotta sitten. Siellä on vieläkin jäännöksiä, joita ei upottanut massiivinen Grand Canyonin tapaan maita repinyt luonnonmullistus, kuten millä kutsutte Arizonassa sijaitsevaa repeämää. Palasia Lemuriasta on jäljellä myös Kaliforniassa (joiden sijainnista pidämme huolta tässä paikallaolossa), sekä muilla alueilla Yhdysvaltojen lounaisalueella, Australiassa ja nähtynä eläväisesti siinä paikassa, jota kutsutaan Pääsiäissaareksi Chilen ja Perun lähellä. Ihmeellistä historiaa on vielä kertomatta, rakkaat ystäväni.

Moni TEISTÄ, joiden voi hyvinkin olla vaikeaa hyväksyä tätä, on palvellut Valaistuneen Totuuden asiaa monina aikoina ja monissa paikoissa – Lemuriassa ja sen jälkeen Atlantiksen viimeisinä tunteina – aina valmistelemassa ”tietä” tulevalle ihmeelliselle ”Aamunkoitolle”. Kaikki kokemukset olivat valmistautumista suuren Universaalin Totuuden virtaukseen. Tämä alkuperäinen aamunkoitto saapui Totuudessa Egyptiin, kun Akhnaton paljasti YHDEN JUMALAN (ATON) skeptiselle ja epäjumalia palvovalle maailmalle.

Ehkäpä voisimme katsoa hyvin pitkän matkaa takaisinpäin, sillä lukemattomien vuosituhansien ajan SANAA oli valmisteltu näiden ”hyvien” Valaistun Totuuden lasten toimesta. Egyptin Akhnatonin ajasta tuli ”kertomisen aika”, kun Totuuden ja SANAN suuri aamunkoitto tapahtui.

Ja niin ”SANAN” aamunkoitto saapui…

Kahdeksastoista dynastia, Egyptin uuden valtakunnan aika, alkoi Ahmose I:n kera, joka oli thebalainen prinssi. Thutmosis III oli ottanut talteen Salomonin temppelin suuret aarteet mailta, jotka tunnistatte Israeliksi (ei tänäpäivän Israelin Palestiina). Koko ihmiskunnan sydän oli valmisteltu vastaanottamaan SANA, kun sen aamunkoitto saapui Egyptissä leimuavana ATONINA. Atonin palvelija maassa tuli olemaan Amunhotep IV, jonka maailma tuntee nimellä Akhnaton, niin sanottu ”harhaoppinen” faarao. (Öhöm.)

Leimuava? No, VALON Yhden Jumalan symbolia – edustaa ”AURINKO” – KAIKKI VALO/KAIKKI ELÄMÄ.

TÄLLÄ oikeudella minä puhun ja TÄLLÄ oikeudella käytän tätä kirjuria. Pilkka voi olla kivaa ja mielikuvituksellista tietämättömille – mutta teidän kikattajien ja sirkuttajien olisi nyt parasta oppia historiantuntinne – oikein. SILLÄ NYT ON SANAN AIKA! JA OLKOON SE NIIN!

Seuraava ”epäuskovien” vuodatus virtaa seuraavassa muodossa: ”Kuka SINÄ olet, kun kutsut itseäsi nimellä Ceres?” Sama vanha poika! Jos nimenne on John Jefferson Doe ja kutsutte itseänne yleensä nimellä ”Doe” tai ”John” ja muutatte nimenne huomion ”Jeffiksi” – OLETTEKO ERI OLENTO – VAI KÄYTÄTTEKÖ VAIN ERI NIMEÄ? POHTIKAA SITÄ SAMALLA, KUN KÄYTTE LÄPI TEKOSYITÄNNE OLLA USKOMATTA TOTUUTTA!


Lähteet: CONTACT: THE PHOENIX PROJECT, 20. huhtikuuta, v. 1993, Volume 1, Number 4, sivut 6–7.

http://phoenixarchives.com/contact/1993/0493/042093.pdf

HTML-muoto: R. Montana.

http://fourwinds10.com/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1554478295