KÄÄNNÖS: ’PHOENIX KÄYTTÄJÄN OMISTAJAN KÄSIKIRJA’ – IHMISEN ’KUOLETTAVIMPIEN’ SYNTIEN TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITTELY – 5. VIHA

Jeesus Sananda, Lordi Mikael ja St. Germain

Marraskuu 13, 2009

’PHOENIX KÄYTTÄJÄN OMISTAJAN KÄSIKIRJA’ – JOURNAL #27 – IHMISEN KAIKKEIN ”KUOLETTAVIMPIEN” SYNTIEN TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITTELY

5. VIHA

VIHA on määritelty sanakirjassanne: ”1. Äärimmäinen tai kiihkeä raivo. 2. Voimakas suuttumus; raivo; viha. 3. Mikä tahansa koston teko”. JA kosto tarkoittaa: ”1. Tuottaa rangaistus, vamma tai häviö korvaukseksi asiasta. 2. Keino kostaa toiselle”.

Ymmärtäkää ero sen välillä, mikä on viha ja mikä on suuttumus, koska nämä kaksi ovat usein yhteydessä toisiinsa ja oikeutetusti niin, PAITSI, että VIHA edustaa PALJON voimakkaampaa raivon tunnetilaa, ja se, joka on VIHAINEN, pyrkii aktiivisesti KOSTAMAAN raivonsa jollain tavalla sitä/niitä vastaan, jonka/joiden hän mieltää tehneensä tarkoituksella ”vääryyttä” itseään tai rakkaitaan kohtaan. Joten määritellään SUUTTUMUS: ”Vahva tyytymättömyyden ja vastakkaisuuden tunne suunnattuna oletetun vääryyden tai vamman syytä kohden”. Eli suuttumus itsessään suunnattuna itseään tai toista kohtaan on tyytymättömyyden tunne, koska on todistanut, kokenut tai ollut kohde todelliselle tai mielletylle ”vääryydelle”.

Tunteakseen suuttumusta teoista, jotka ovat tehty (tai eivät ole tehty) itseään tai toista kohtaan, useimmiten se alkaa yksinkertaisella kärsimättömyydellä, ja jos sitä ei ole selvitetty tai vapautettu, tulee turhautuminen, joka lopulta muuttuu suuttumukseksi ja sen jälkeen mahdollisesti vihaksi, jos totuuden tunnustus ei ole saavutettu SISIMMÄSSÄ OLEVAN ISÄ JUMALAN/ATONIN viisauden tiedon kautta.

Esimerkiksi moni teistä tulee erittäin kärsimättömäksi, kun miellätte, että TEIDÄN aikaanne haaskataan teoilla tai viivästyksillä, jotka teidän käsityksessänne ovat toisen aiheuttamia. Olette usein niin kiireisiä ryntäillen ympäriinne omahyväisyyden kanssa ja ajatuksen kera: ”aika on rahaa” tai jonkin sellaisen ajatuksen kanssa, että mikä tahansa suunnittelematon rike mieltämäänne ”arvokasta” aikaa kohden aiheuttaa teille suurta ahdinkoa ja kärsimättömyyttä. Monista teistä on tullut niin kiinnittyneitä omahyväisyyteenne, että havaitsette olevan vaikeaa ”odottaa kärsivällisesti” mitään tai ketään. Onko sellaisia aikoja, että nämä SAAVAT teidät tahallisesti odottamaan heitä, HEIDÄN mielletyn itsekeskeisyytensä takia? Tietenkin. Mutta nimittäin kun teidän täytyy oppia tuntemaan ero, ja missä tahansa tapauksessa te olette se kärsivä, kun sallitte itsenne tuntea kärsimättömyyttä, koska mitä pidempään sitä pidätte yllä, sitä epämukavampaa teillä on tulemalla turhautuneeksi ja lopulta SUUTTUNEEKSI ja mahdollisesti jopa vihaiseksi.

Jos esimerkiksi joku on jatkuvasti ”myöhässä”, kun hän tekee tapaamisia teidän tai muiden kanssa, niin tunnistakaa ensin, että HÄNELLÄ on ongelma, oli se sitten vain kyvyttömyyttä järjestää aikansa kunnolla tai tahallista loukkaamista toista kohtaan ”mielletyn” omahyväisyyden takia. Ymmärtämällä sen, mikä tosiasiallinen ongelma tai olosuhde toisella on, käyttämällä sisimmässänne olevan ISÄN tietoa ja viisautta, TE voitte vastata REHELLISESTI tuomalla huomionne viivästyksen olosuhteista suoraan sille, joka on liiallisesti ”myöhässä”. Saatatte itse asiassa olla yllättyneitä havaitaksenne, että he ovat hyvin anteeksipyytäviä ja kiitollisia totuudesta, ja olette saattaneet avustaa heidän alkuaan palautumaan siitä, mikä on HEIDÄN ongelmansa. Tämä on myös sitä, mitä nimitetään todelliseksi ”rakentavaksi kritiikiksi” siinä, että te viisaasti tunnistatte ”ongelman”, ja sen sijaan, että sisäistäisitte sen sisimpäänne tai tuomitsisitte toisen, tarjoatte heille totuuden olosuhteista ja ehkäpä jopa ehdotuksia siitä, kuinka korjata ongelma. Toisaalta kritiikki on yksi yleisimmistä kärsimättömyyden, turhautumisen ja suuttumuksen tunteiden itsellään pitämisen ”negatiivisista” johdannaisista. Olemalla kriittinen toista kohtaan tuomitsee oleellisesti HEIDÄT ja käytöksen, teon tai suorituksen, pohjautuen ainoastaan ylimieliseen ”mielipiteeseen” siitä, mikä on täydellisyys, jotta nostaisi omia huonommuuden tunteitaan EIKÄ AUTTAMAAN korjaamaan joko ”todellista” tai miellettyä ongelmaa. Lisäksi moni teistä on OMA pahin vihollisenne olemalla kokonaan liian ITSEkriittisiä KAIKESTA, jota olette ja teette, tuomiten itsenne aina tuntemaan itsenne huonommaksi ja ”arvottomaksi”. LOPETTAKAA se, rakkaat, JOKAINEN TEISTÄ kantaa sisimmässään JUMALAN/ATONIN/LUOMAKUNNAN ELÄMÄN HENKEÄ! Jos ette ole tyytyväisiä siihen, miten olette käsitelleet tietyn tilanteen, mikä se sitten olikaan, niin ÄLKÄÄ tuomitko itseänne, SIUNATKAA kokemus, oppikaa OPETUS, KUNNIOITTAKAA itseänne ja rohkeuttanne, ja TEHKÄÄ tarpeelliset säädöt JATKAAKSENNE ILOSSA sisimmässänne olevan henkisen luovan potentiaalinne löytämistä ja hyödyntämistä.

Tunteakseen suuttumusta TODELLISEN epäoikeudenmukaisuuden takia, joka on tehty teitä tai rakastamaanne vastaan, on ”merkki” ISÄLLE sisimmässä, että tunnette itsenne avuttomiksi (noina suuttumuksen hetkinä), ja ehkäpä itse asiassa olette avuttomia korjaamaan tekoa, joka on jo suoritettu itseänne tai rakastamaanne kohtaan. Teidän täytyy vapauttaa suuttumuksenne Jumalalle/Atonille sisimmässänne, ennen kuin se joko sisäistyy ja jäytää sisimpäänne TAI vahvistuu ASTEELLA VIHAKSI. Mitä teidän täytyy tehdä ”vapauttaaksenne” vihanne on tunnistaa, että teko teitä tai toista vastaan on tehty ja että TE osallistuitte tämän teitä vastaan tehdyn teon tai rikoksen ilmentymiseen jotain tarvitsemaanne OPETUSTA varten. Joten mitä nopeammin pystytte ymmärtämään sen, mikä on TEHTY, pystytte aloittamaan keskustelun ISÄN SISIMMÄSSÄ kanssa, jotta saisitte tietoa ja totuuden viisautta ymmärtääksenne sen, MIKSI olette valinneet olla ”uhri” ja MITÄ täytyy oikeudenmukaisesti ja loogisesti tehdä teitä vastoin tehneen syyllisen kanssa. Mikä ikinä onkaan rikoksen aste Jumalan ja Luomakunnan lakeja vastaan, niin täytyy ”rangaistus” antaa MYÖS Jumalan ja Luomakunnan lakien puitteissa. Jos joku murhaa tai raiskaa toisen, silloin rangaistuksen tuomio täytyy antaa järkevällä logiikalla ja viisaudella JUMALAN JA LUOMAKUNNAN LAKIEN mukaan, EI vihaisen KOSTON, raivon tai vihan tahtonne mukaan.

Esimerkiksi Pleijadien tähtijärjestelmässä on useita planeettoja, joita asuttavat pleijadilaiset veljenne ja sisarenne. Vaikkakin rikokset Jumalan ja Luomakunnan lakeja vastaan ovat tällä hetkellä melko harvinaisia Pleijadeilla, niin kun niitä tapahtuu, tekijät lähetetään itse asiassa eräänlaiselle ”vankila” -planeetalle, eristykseen JUMALAN LAKEJA noudattavien luota, ja heidät on eroteltu myös sukupuolen mukaan, jottei lisääntyminen olisi mahdollista. Tämä on JUMALAN ohjesäännön antama viisas ja looginen rangaistus hänen rakkaille Pleijadien lapsilleen. Loput Pleijadien yhteiskunnasta pidetään täten suhteellisessa rauhassa, tasapainossa ja harmoniassa. ”Vankila” -planeetalla olevilla on vapaus vain planeetalla, ja heidän täytyy ansaita selviytymisensä ilman Pleijadien yhteiskunnan ”modernimpia” mukavuuksia. Suurin osa viettää lopun elämästään vankilaplaneetalla, mutta muutama palautetaan toisinaan yhteiskuntaan, riippuen heidän rikoksensa luonteesta ja kuinka hyvin he ovat tunnustaneet ”syntinsä” ja haluavat tarjota korvaavaa hyvitystä rikoksensa ”uhreille” tai Pleijadien yhteiskunnalle yleisesti ottaen. Seuraava on lainaus teoksesta: ”Ja he kutsuivat häntä Immanueliksi: Minä olen Sananda”:

”Olette kuulleet sanottavan: ”Silmä silmästä ja hammas hampaasta”. Mutta minä sanon teille, että harjoittakaa oikeutta luonnollisen Luomakunnan lain mukaan, jotta tekisitte päätöksen loogisesti ja viisaasti. Harjoittakaa rakkautta siellä, missä se on taattu, ja rankaiskaa siellä, missä Luonnon laki vaatii rangaistusta. Tulette edelleen pysymään Luomakunnan lakien puitteissa päättäessänne oikeudesta, sillä ette saa loukata Luomakunnan lakeja siinä, mikä on jo asetettu eteenne tuomittavaksenne viisaudessa.

”Antakaa hänelle, joka teiltä pyytää, mikäli pyyntö on tehty vilpittömästi, ja kääntykää pois hänen luotaan, joka pyytää teiltä epärehellisyydessä riistääkseen teiltä sen, mikä on teidän, jotta hän nostaisi omaa mukavuuttaan ja asemaansa.

”Olette kuulleet myös sanottavan: ”Rakastakaa lähimmäistänne ja vihatkaa vihollistanne”. Mutta minä kerron teille: harjoittakaa rakkautta ja ymmärrystä luonnollisen Luomakunnan lain mukaan, jotta toimisitte ja tuntisitte oikeutetusti, oikeudenmukaisuuden ja logiikan mukaan. Harjoittakaa rakkautta siellä, missä se on taattu, ja halveksukaa (käyttäytymistä) siinä, missä Luonnon laki vaatii rangaistusta.” (Lainauksen loppu)

Tarkoittaako tämä, että on ”väärin” tuntea suuttumusta ja iljetystä valheita, vilppiä ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, joita saatatte nyt tunnistaa, todistaa ja/tai kokea ilmennetyssä illuusiossanne? EI välttämättä, JOS suuttumus LIIKUTTAA TEITÄ TEKEMÄÄN JOTAIN MUUTTAAKSENNE SEN. Mitä teette ensin? Neuvottelette ja keskustelette ISÄ/ÄITI JUMALAN KANSSA SISIMMÄSSÄNNE löytääksenne sen, mihin TE kykenette. Viekö tämä päiviä tai viikkoja tietää? VOITTE TIETÄÄ VÄLITTÖMÄSTI, MITÄ TEIDÄN TÄYTYY TEHDÄ….JOS TEILLÄ ON HALU JA TARVE LIIKKUA NOPEASTI. Tai se voi viedä pidempään, riippuen halukkuudestanne kuunnella ja aikeestanne toimia. Se on aina valintanne, joka teille annetaan HENGESTÄ SISIMMÄSSÄ, olitte halukkaita hyväksymään ja toimimaan sen mukaan tai ette. Jos teillä on esimerkiksi tilaisuus tulla esitellyksi ”Phoenix Journaleille” ”puhujien” kautta. Te TIEDÄTTE sisimmässänne, että asiat eivät ole oikein sijainnissanne, ja te kuulette ja olette vihaisia ja kuvottuneita hirvittävistä valheista ja petoksista, jotka kanssanne ovat jaettu; tunnistamisen välittömyydessä täällä olevasta Totuudesta HENKENNE LIIKUTTAA TEITÄ oppimaan enemmän lukemalla Journaleita. Tämä on ensimmäinen askeleenne tulla tiedotetuksi Totuudesta. Sen jälkeen mitä teette sen kanssa, tulee olemaan kokonaan oma päätöksenne. Toivottavasti HENKENNE SISIMMÄSSÄNNE LIIKUTTAISI teitä sen myötä, mitä olette löytäneet, ainakin jakamaan kaikkien niiden kanssa, jotka kuuntelisivat. Mitä ikinä HENKI teille muuta antaakaan aloittamaan muutoksen itsessänne ja sijainnissanne, on LUOJAN/LUOMAKUNNAN antamien lahjakkuuksien lahjojen inspiroimaa TEIDÄN sisimmässänne!

Tässä haluaisimme myös toistaa totuuden, jonka oli viisaasti ilmaissut komentaja Hatonn, ”EI ole uhreja, on vain vapaaehtoisia. Pohtikaa sitä.” AMEN!

www.fourwinds10.com/journals/pdf/J027.pdf