ATON: TAIVAALLISEN SYNTYMÄOIKEUTENNE VOIMAN TUNNISTAMINEN

3.11.1996  ATON, YKSI VALO

Tervehdys, pikkuinen. Se olen minä, Aton, Yksi Valo, tulen keskustelemaan lyhyesti kanssasi tänä päivänä.

Tämä on kasvun aika. Teitä testataan, kuten myös kaikkia niitä, jotka haluavat osallistua. Tämä on lajittelemisen aika, ja näiden täytyy kohdata pelkonsa. Tulette voittamaan ne tai astumaan sivuun. Teillä on haasteenne, kuten on kaikilla Maaryhmässä olevilla tänä aikana.

Jotkut saattavat ihmetellä, miksi minä, Aton, en kirjoita useammin. Joillekin on hyvin vaikeaa kohdata tosiasia, että Jumala puhuisi suoraan heille. Silti se on yhtä luonnollista kuin ajattelemanne ajatukset joka päivän jokainen sekunti.

Lisäksi eräillä on omat käsityksensä siitä, kuka olen ja kuinka kommunikoin. EN tarvitse kenenkään lupaa puhua, kirjoittaa tai edes maalata mestarillista taulua kankaalle. Valitsen joka tapauksessa sallia viestintuojieni tuoda Valaistuneen Totuuden viestini, koska nämä (Enkelilliset viestintuojat) tarvitsevat opetuksiaan, kuten tekin. Kuinka muutoin luulette näiden ansaitsevan vastuun asemansa Apuluojina?

Kaikki on olemassa syystä. Olen valinnut Atonin nimen tänä aikana, jottei tapahtuisi sekaannusta monien uskontojen kanssa, jotka väittävät olevansa Jumalasta. Aton tarkoittaa yksinkertaisesti ”Yksi Valo”. Tätä nimeä käytettiin muinaisessa Egyptissä, ja se on lähes kokonaan poistettu ihmisen tietoisuudesta myöhempien vuosisatojen aikana. Nimi on olemassa yksinkertaisesti tunnistustarkoitusta varten tänä aikana. Jos ette tule sinuiksi tosiasian kanssa, että minä, Luoja, voin valita haluamani nimen, niin silloin minun täytyy kysyä: kuka TE olette asettamaan rajoituksia sille Yhdelle, joka teidät loi?!

Kirjurini ihmettelee nimeni selittelyä. On vasta herääviä lukijoita, jotka tarvitsevat sitä tietoa. Näillä on tekeminen vain seurata uusia tulevia kirjoituksia – puhumattakaan siitä, että menisivät taaksepäin lukemaan tuhansia kirjoituksia, jotka ovat kirjoitettu aikaisemmin.

Ihmisten täytyy mennä sisimpäänsä ja löytää Totuus, jota he tarvitsevat. Kirjoitukset tehdään kaikkien saataville, jotka valitsevat ottaa osaa tarjottuihin lahjoihin.

Monet kuulevat Louis Farrakhanin käyttävän tätä nimeä, Aton, ja ovat hämmentyneitä, sillä se ei esiinny Raamatussanne. On olemassa monia henkisiä Totuuksia, jotka eivät esiinny missään Raamattunne versiossa!

Moni herää tosiasiaan tässä tämänhetkisessä suuresti kiihdytetyssä kokemisen ajassa, että Minun Todellisuudessani on jotain. Toisin sanoen ihmisistä tulee tietoisempia olemassaolonsa todellisesta henkisestä luonteesta. Sellaisten, kuten herra Farrakhan, täytyy tietää, kuka on kukin. Lisäksi he tarvitsevat myös vahvistuksensa siitä, että he ovat todellakin oikealla polulla.

Minun Joukkojani on lähetetty tänä aikana jokaisessa muodossa, jonka voitte kuvitella. Jotkut ovat inkarnoituneina fyysisyydessä, ja siltikään he eivät olleet syntyneet planeetan syntymäoikeuteen. Ja edelleen toiset ovat tulleet eteerisessä tilassa (neljännen ulottuvuuden tila).

On monia muita olemassaolevia esiintymistapoja, mutta tämänhetkinen kieli ei salli kuvailla niitä. Nämä ovat olemassa korkeamman ulottuvuuden maailmoissa ja ovat suurimmaksi osaksi ajatusheijastuksia sekä ulkona että sisällä käsittämässänne ja tunnetussa universumissa.

Saatatte kysyä:  ”Mikä on tämä planeetan ’syntymäoikeus’?”  Kun valitaan kulkea planeetan karmisiin olosuhteisiin syntymällä maailmaan lapsena, tästä seuraten voidaan tehdä enemmän törmäämättä rajoituksiin, jotka ovat muutoin säädetty väliinpuuttumattomuussääntöjen myötä. Planeetalle tulevia, jotka eivät ole vielä syntyneet maailmaan, rajoitetaan siinä, mitä he voivat ja eivät voi tehdä liittyen muutoksen tuomiseen.

Niiden, ketkä valitsevat syntyä planeetalle, täytyy kulkea kaikkien fyysisyyden häiriötekijöiden kautta, ja he ovat alttiita eksymään planeetan korkean tiheyden ja matalan taajuustilan hämmennyksessä. Siltikin he, ketkä heräävät tehtävänsä todellisuuteen ja tekevät yhteyden, kykenevät suoremmin vaikuttamaan planeetan sivilisaation evoluutioprosessiin.

Otetaan poikani Esu ”Jeesus” Jmmanuel esimerkkinä. Hänen ei olisi sallittu vaikuttavan planeettanne henkiseen tietoisuuteen, jos hän ei olisi ensin myöntynyt menemään alas ja syntymään planeetalle. Syntymällä hän ansaitsi oikeuden vaikuttaa ihmiskunnan suuntaan tällä planeetalla.

Joten teille, ketkä tänä aikana ovat niitä, jotka tuovat Henkisen Totuuden viestini eteenpäin, olivat ne yhdeltä viestintuojistani tai Minulta Itseltäni (JUMALA!), niin muistutan teitä, että on hyvä syy SUORALLE YHTEYDELLENNE tänä aikana.

Tämä myös koskee niitä teistä, jotka eivät saata vastaanottaa tietoisesti tänä aikana. Tietäkää, että te KYLLÄ vastaanotatte – ja että pelkkä Totuuden inspiroimien viestien levittäminen mistä tahansa fyysisestä lähteestä, joka tietoisuuteenne voi astua, saa aikaan keinot, joilla planeetan tietoisuutta voidaan nostaa.

Joidenkin täytyy ymmärtää, että heidän ”pyhät” kirjansa ovat rajoittuneita ja niitä on vääristelty kautta aikojen. Niissä on kuitenkin joka tapauksessa paljon totuutta jäljellä. Mutta kerron teille nyt: punnitkaa aina informaatio! Ottakaa kaikki informaatio ja pohtikaa sitä itseksenne.

Jopa nämä kirjoitukset, joita tulee joka päivä, täytyy lukea punnitsemisen kera, sillä teitä testataan aina siinä, missä olette tämänhetkisessä käsityksen ja tietoisuuden tasollanne. Fyysisissä kokemuksissa ei ole ehdottomuuksia. Käyttäkää mieltänne ja olkaa vastuussa valinnoistanne.

Kenelläkään ei ole ylivertaisuutta Totuudesta. Jokaisen teistä täytyy löytää oma tienne, kolmannen ulottuvuuden todellisuuden fyysisen kompression haasteiden kautta.

Kiinnittäkää huomiota noihin asioihin, jotka saavat teidät tuntemaan pelkoa. Pelko on se, mikä estää teitä saavuttamasta todellista potentiaalianne fyysisyydessä. Tunnistakaa, KUKA olette ja MIKSI olette siellä! Menkää varmoina eteenpäin, että olette osa Ykseyttä, joka on Valo. Tulette joko luomaan ihmeitä tai ne eivät tule luoduksi. SE ON SYNTYMÄOIKEUTENNE!

LÄHDEN NYT SIUNAUSTENI KERA. TEILLE, JOTKA YRITTÄVÄT LÖYTÄÄ TOTUUDEN JA PYRKIVÄT TÄYTTÄMÄÄN OSANSA TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ: MINÄ OLEN YKSI VALO. MINÄ OLEN ATON. MINÄ OLEN.

ADONAI.

Lähde:  CONTACT: The Phoenix Project, November 5, 1996, Volume 14, Number 13, Page 22.

http://www.phoenixarchives.com/contact/1996/1196/110596.pdf