KÄÄNNÖS: HATONN: UNIVERSUMI JA JUMALA

LUOJA ATON/HATONN

28.6.2016

 

6.2.1992 #1  HATONN

Yksi viimeinen kommenttijakso, ennen kuin siirrymme kyseessä olevaan aiheeseen, sillä teille, ketkä ymmärtävät sielunsa olevan näytelmän ydin, sallikaa minun muistuttaa teitä, että olette olemassa kaaoksen ajassa ja että pahuuden klovnit manipuloivat sieluanne. Teidän täytyy tietää, kuka, kuinka, mitä jne. vihollisestanne. Ymmärtääksenne paremmin kokonaiskuvan – kulkekaa takaisin TIETÄMISEEN, että kaikki on totaalista yksinkertaisuutta – monimutkaistettuna vain sen myötä, mikä vaikuttaa olevan todellista, muttei ole. Havaintonne tulvaantuvat hämmennyksestä ja kaaoksesta sokaisunne tähden.

Jumala teki kaikesta niin yksinkertaista, ja jos Ihminen ymmärtäisi tuon yksinkertaisuuden, hänellä olisi vain Jumalan Lait, joiden mukaan toimia ja elää. Noudattaisitte luonnon ja Luomakunnan lakeja, ja kaikki pysyisi tasapainossa sen yksinkertaisuuden sisällä. Esimerkiksi intiaaneilla (alkuperäiskansoilla) oli vuoria, kuten Black Hills kirkkonaan – he eivät tarvinneet kivisiä ja prameita temppeleitänne. Mutta te poistajat ja ryövääjät tulitte ja kaiversitte noille pyhille vuorille pahuuden kasvot, jotka häpäisevät kaiken, mikä on kaunista, tasapainossa ja harmoniassa Jumalan kanssa. Voin luvata teille, että nuo pahuuden peukaloinnit pyyhitään puhtaaksi, ja teidän olisi parempi rukoilla, ettei se tapahdu siionistisen valkoisen ihmisen veren kera.

”Muinaiset” eivät tarvitse Raamattujanne tai mitään kirjoja, mutta nämä tarvitsevat, joita on johdettu harhaan tunkeutujasukupolvienne toimesta. Maan lapsella on tuulta ja sadetta – tähtiä ja taivas, ja he kunnioittavat noita ihmeitä Raamattuna. Näin se oli ”muinaisille”, ja he tulevat taas opettajiksenne ja tiennäyttäjiksenne. Se on itse asiassa juurikin tästä syystä, että heimovaltiot ovat revitty tarkoituksella osiin ja riippuvuuksia on yhdistetty heidän yhteisöönsä. Pahuudella ei ole rajoja häikäilemättömässä hyökkäyksessä taistelun voittamiseksi, vaikkakin että he tietävät häviävänsä sodan. Joka tapauksessa tämän sodan voittamiseksi – TE TULETTE TAKAISIN JUMALAN JA LUOMAKUNNAN YKSINKERTAISUUTEEN.

Tulette oppimaan, että Jumala hallitsee universumia ja että kaikki Jumalan tekemä on elossa. Jopa hiekka ja kivet ovat elossa. Kun Ihminen käyttää niitä, ne täytyy tunnistaa olentoine, joita ne OVAT, ja tasapainoisessa energiavirrassa kumpikin antaa toiselleen; sillä luonnossa ja Jumalalle on vain ANTAMISTA, ei ikinä OTTAMISTA.

Miksi näkymatka on niin erityinen? Koska se tarkoittaa mennä paikkaan YKSIN JUMALAN KANSSA. Se tarkoittaa viettää öitä ja päiviä Jumalan läsnäolossa, puhua Jumalalle ja KUUNNELLA. Onko se aina henkisestä näkökannasta puhdistautumista? Ei – se riippuu, kuten kaikissa asioissa, osallistujan aikeesta. Toisin sanoen niillä ei ole rajoituksia, jotka osallistuvat ahneudessa ja oman egonsa kera.

Jos ihminen tekee pyynnön aikeen Totuudessa – Jumala lähettää viestintuojansa, olivat ne joko ”Kalpea Profeetta” tähdistä tai Valkoinen Buffalovasikkanainen, kuten lakotat vastaanottavat. Tänä aikana Jumala on lähettänyt monia viestintuojia – ketkä parantavat, kirjoittavat ja näyttävät tien toivossa ja valossa.

Todellakin, te kuljette takaisin noiden ”MUINAISTEN” viisauteen, tai te häviätte, sillä kuten valkoiselle ihmiselle – havainto on aina käänteinen Totuuteen nähden. Se on hyvä peukalosääntö, oppilaat – valhe esitetään aina Totuutena.

Ette voi ymmärtää kaoottisen selkkauksen maailmassanne, että olette töykeitä ja alentavia suhteessanne Jumalan Luomakuntaan. Aivan kuin on asian laita niiden intiaanien kanssa, joita alennatte omassa rakkaassa maassanne. Olette ottaneet kaiken, ettekä antaneet heille mitään, mutta mikä pahinta – te ette koskaan edes kiittäneet heitä! TE tulette muuttumaan, veljet – eivät he, ketkä pysyvät Jumalan kanssa – TE, JOTKA OLETTE OTTANEET JA OTTANEET JA TUHONNEET – ANTAMATTA PIENINTÄKÄÄN KIITOSTA.

Suonette, että jaan kanssanne ennustuksen henkilöltä, jota kunnioitetaan päällikkönä, Noble Red Man, kenestä kirjoitan lisää myöhemmin, ja teidän olisi parempi miettiä kunnolla näitä sanoja, joihin en lisää yhtään kommenttia:

LAINAUS:

 

NOBLE RED MAN/LAKOTA

JUMALAN RAIVO: ENNUSTUS

Ennustan monia asioita, jotka tulevat tapahtumaan. Jumala aikoo asettaa tuomion maailmalle. Hän on vihainen. Olen pahoillani, että se tulee tapahtumaan. Hän ei aio tuhota koko maailmaa. Mutta kaikki elävät asiat menehtyvät, ja tulee kulumaan ehkä toiset miljoona vuotta, ennen kuin uusi elämä alkaa jälleen. Isoäiti Maa tulee olemaan yksin. Hän tulee lepäämään. Kaikki tämä valkoisen ihmisen pahuuden tähden. Tulette putoamaan ja kovaa. Tulette itkemään ja valittamaan. Tajuatte, ettette pääse pälkähästä tuhotessanne Jumalan maailman. Älkää luulko, että pääsette siitä. Jumala tulee pyyhkäisemään pahuuden maasta. Voitte nähdä Hänen merkkinsä. Mount St. Helensin vuori Yhdysvaltain länsirannikolla – siinä on merkki. Ja tulee olemaan maanjäristyksiä; ehkäpä puolet Kaliforniasta, puolet Washingtonista ja Oregonista menevät veteen. Out of the West Coast, Mount St. Helens volcano–that’s a sign.  And there’s going to be earthquakes; maybe half of California and half of Washington and Oregon will go into the water.[H: hups! Ramtha?]  Sama idässä ja etelässä. Tulette kohtaamaan tulivuoria ja maanjäristyksiä ja hurrikaaneja. Se on Jumala antamassa merkkejä valkoiselle ihmiselle, rankaisemassa häntä siitä, ettei maksanut velkojaan intiaaneille siitä, että tuhosi maan ahneudellaan. Ja siitä tulee pahempaa, kunnes te maksatte meille velkanne, mitä te lupasitte meille…kunnes te annatte meille sen, mikä on meidän.

Tulette oppimaan kaikkein tärkeimmän opetuksen – että Jumala on kaikkein voimakkain asia, mikä on olemassa. Me intiaanit emme pelkää kuolemaa. Meillä on paikka, mihin mennä, parempi paikka, joten emme välitä. Olemme valmiita. Haluamme vain teidän tietävän. Ehkä voitte muuttua; ehkä voitte pysäyttää sen, mikä on tulossa. Ei ole paljoa aikaa. Se tulee tapahtumaan. Muistakaa minun sanoneen. Kertokaa, että Noble Red Man sanoi niin!”

No, oppilaat, Noble Red Man on MEIDÄN kanssamme nyt. Luuletteko sillä olevan eroa, kun siirrytään korkeampiin maailmoihin näkemyksen kera palvella lähemmin Jumalan kanssa? Ette ole vain valheen kansa, vaan teiltä on viety pois TIETÄMINEN. Ette tunne Jumalaa tai mitään Jumalasta. Se, mitä teille on opetettu uskomaan, on suunnaton virhe, ja näin ollen sillä ei ole väliä‚ miten kovaa yritätte korjata fyysistä tasoa – ellette tule TIETÄMÄÄN – teillä ei ole keinoa saavuttaa. Olkoon se niin.


Lähde:  THE PHOENIX LIBERATOR, 11.2.1992, teossarja 18, numero 4, sivut 13–15.

http://www.phoenixarchives.com/liberator/1992/0292/021192.pdf

Lähde: http://www.fourwinds10.net/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1446910400