KÄÄNNÖS: YHDEKSÄSLUOKKALAISTEN KOE KRASSILLA TODISTAA WIFIN OLEVAN TAPPAVA

Torstai 11. heinäkuuta 2013

Viisi tanskalaista koululaista voittivat vastikään palkinnon kokeesta, joka todisti kiistatta matkapuhelinsäteilyn (WiFi) olevan haitallista kasvien kasvulle.

Viisi tyttöä ottivat 400 krassin siementä ja asettivat ne 12 vuokaan sekä jakoivat ne kahteen ryhmään asetellen ne kahteen eri huoneeseen ja samaan lämpötilaan. Kahdelle ryhmälle annettiin sama määrä vettä ja aurinkoa yli 12 päivän ajan, mutta toinen ryhmistä altistettiin myös matkapuhelinsäteilylle (WiFi).

Ulkomaalaiset tutkijat ovat äärimmäisen innoissaan biologian projektista viideltä yhdeksännen luokan tytöltä.

Tutkijat Englannista, Hollannista ja Ruotsista ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa viiden tytön biologian kokeisiin.

Ottakaa 400 krassin siementä ja asettakaa ne kahteentoista vuokaan. Sitten laittakaa kuusi tarjotinta kahteen huoneeseen samaan lämpötilaan. Antakaa niille sama määrä vettä ja aurinkoa yli 12 päivän ajan ja muistakaa altistaa puolet niistä matkapuhelinsäteilylle [WiFi].

Se on niin erinomainen resepti biologian testille, että se on herättänyt kansainvälistä huomiota tunnustettujen biologien ja säteilyasiantuntijoiden joukossa. Kokeen takana ovat viisi tyttöä 9b luokalta Hjallerupin koulusta pohjoisessa Jutlandissa, ja se kaikki alkoi, koska he havaitsivat keskittymisen olevan vaikeata koulupäivän aikana:

– Me kaikki ajattelemme, että olemme kokeneet keskittymisvaikeutta koulussa, jos olemme nukkuneet puhelin päämme vieressä. Joskus olemme myös kokeneet nukkumisvaikeuksia, selittää Lea Nielsen, joka on yksi viidestä pyrkivästä tutkijasta.

Koululla ei ollut varusteita kokeilemaan matkapuhelinsäteilyn vaikutusta heihin. Näin ollen tyttöjen täytyi etsiä vaihtoehto. Vastaus oli krassi.

Kuusi vuoallista siemeniä oli asetettu huoneeseen ilman säteilyä, ja toiset kuusi vuoallista oli laitettu toiseen huoneeseen kahden [WiFi] reitittimen viereen. Sellaiset reitittimet lähettävät samantyyppistä säteilyä kuin tavallinen kännykkä.

Terve krassi

”Terve” krassi vailla reitittimen vaikutusta. Valokuva: Tytöt 9b:ltä

Sitten oli välttämätöntä vain odottaa 12 päivän ajan, tarkastella, mitata, punnita ja ottaa kuvia matkan varrelta. Ja lopputulos puhui puolestaan: reitittimen vieressä olleet krassin siemenet eivät kasvaneet, ja jotkut niistä olivat jopa mutatoituneet tai kuolleet.

– On todella pelottavaa, että on niin paljon vaikutusta, joten olimme hyvin järkyttyneitä tuloksesta, sanoo Lea Nielsen.

Sairas krassi

”Sairas” krassi altistettuna [WiFi] reitittimelle. Valokuva: Tytöt 9b:ltä

Reaktioita

Koe varmisti tytöt ”Young Scientists” -kilpailun finaaleihin, mutta se oli vain alkua. Maineikkaat tiedemiehet Englannista, Hollannista ja Ruotsista ovat siitä lähtien osoittaneet suurta mielenkiintoa tyttöjen projektia kohtaan.

Krassiluokka

Vasemmalta lähtien: Lea Nielsen, Mathilde Nielsen, Signe Nielsen, Sisse Coltau ja Rikke Holm. Valokuva: Kim Horsevad

Maineikas professori, Olle Johansson Tukholman Karolinska instituutissa, on yksi vaikuttuneista tutkijoista. Hän toistaa nyt kokeen belgialaisen tutkijakollegansa, professori Marie-Claire Cammertin, kanssa université libre de Bruxelles:ssa, sillä koe on hänen mukaansa aivan loistava:

– Hän sanoo, että tytöt pysyivät tietämyksensä liikkuma-alalla ja kehittivät hyvin tyylikkään kokeen, jonka toteuttivat taitavasti. Yksityiskohtien ja tarkkuuden rikkaus oli esimerkillinen, ja krassin valinta oli hyvin älykästä, ja voisin vain jatkaa.

Hän ei ole hidas lähettämään heille kutsua:

– Toivon vilpittömästi, että he viettävät tulevan ammattielämänsä tutkimalla, koska ajattelen heillä olevan ehdottomasti luontainen kyky siihen. Haluaisin henkilökohtaisesti nähdä nämä ihmiset ryhmässäni!

Ei matkapuhelinta sängyn viereen

Viisi tyttöä pohjoisesta Jutlandista eivät ole vielä päättäneet tulevaisuuden uriaan. He ovat vieläkin yllättyneitä kaikesta yhtäkkisestä huomiosta.

– On ollut kuin vuoristorataa. En vieläkään usko sitä, sanoo Lea Nielsen.

Ja Mathilde Nielsen lisäsi:

– Se on täysin huimaavaa ja jännittävää. Se ei vain ole jotain, mitä kokee joka päivä.

Mutta krassikokeesta on ollut myös muita seuraamuksia, jotka ovat varsin matalateknologisia luonteeltaan.

– Kukaan meistä ei nuku enää matkapuhelin sänkynsä vieressä. Puhelin on asetettu joko kauas pois tai laitettu toiseen huoneeseen. Ja tietokone on aina poissa päältä, sanoo Lea Nielsen.

http://www.dr.dk/Nyheder/Indland/2013/05/16/131324.htm (tanskaksi)
Alkuperäinen artikkeli (tanskaksi)
Lähde: Stop Smart Meter
http://www.earth-heal.com/index.php/news/news/24-invasive-techology/998-wi-fi-cress-experiment.html
http://www.fourwinds10.net/siterun_data/health/harmful_products/news.php?q=1373894661