Patrick H. Bellringer

Päivitetty 26. marraskuuta, 2008

Ihmiskunnan olemassaolon alusta planeetallamme Maalla on ollut Saatana, joka edustaa pahuuden pimeitä voimia, ja hänen nukkensa ovat kierouttaneet ja piilottaneet totuuden. Totuudentuojia on murhattu, ja heidän kirjoituksiaan on tarkoituksella vääristelty, jotta ihmiset saisivat valheellista informaatiota.

Kaikki tieto, kuten historia, tiede ja uskonto, ovat muutettuja totuuden peittämiseksi. Ihmiskunnan oppaiksi annetut ”pyhät kirjat” ovat erityisesti muuteltuja totuuden piilottamiseksi. Tämä oli tehty tarkoituksella, jotta rikkoisimme Jumalan lakeja vapaasti ja valitsemalla hyvän sijasta pahan. Sielun kasvumme pysähtyisi, ja Saatana voittaisi, koska hän kontrolloisi silloin vapaata tahtoamme.

Yhden viimeisen kerran totuus tuodaan jälleen Maan ihmisille. Jotkut ihmiset ovat vilpittömästi rukoilleet yhdeltä oikealta valon Jumalalta, Atonilta, apua. Jumala Aton (Luoja) on kunnioittanut näitä pyyntöjä ja on lähettänyt ”taivaan joukot” auttamaan meitä. Taivaan joukot ovat kosmisia veljiämme ja sisariamme Pleijadeilta, Siriukselta ja muista Kosmoksen tähtijärjestelmistä. Jotkut ihmiset kutsuvat heitä enkeleiksi, vaikkakin he ovat ihmisiä (HU-man (Higher Universal man) (suom. korkeampi universaali-ihminen)) ja näyttävät meiltä. Muut kutsuvat heitä muukalaisiksi. Nämä kosmiset ihmiset ovat viidennestä ja korkeammista ulottuvuuksista tai taivaasta. Me Maan ihmiset olemme kolmannessa ulottuvuudessa. Heillä on korkeammat taajuudet kuin meillä, parempaa teknologiaa ja ovat osa taivaan valtakuntaa. Viidennessä ulottuvuudessa ei ole pahuutta, siispä he tulevat rakkaudessa ja valossa. He ovat tulleet tuomaan meille totuuden vielä yhden kerran ennen tämän kolmannen ulottuvuuden viimeisen sivilisaation loppua Maassamme.

Pleijadilaiset ”seitsemän sisaren” tähtijärjestelmästä tai Pleijadeilta sekä muut valon veljet ja sisaret kiertävät tällä hetkellä Maatamme tähtialuksissaan. Jotkut heistä ovat olleet täällä 1930-luvulta alkaen tähtialuksissaan ja Maassa ihmismuodossa. Heidän tähtialuksensa näkyvät yötaivaalla vilkkuvina tai tuikkivina tähtinä. Monissa näissä aluksissa on välkkyviä sateenkaaren värisiä valoja, ja ne näkyvät vilkkuvina punaisina, sinisinä, kultaisina, vihreinä ja valkoisina valoina. Ne näkyvät helposti selkeänä ja pimeänä yönä paljaalla silmällä.

Heidän tuomansa viesti on totuus. Osa tästä totuudesta on lähetetty radiosignaalikoodilla komentaja Gyeorgos Ceres Hatonnin komentoalukselta, Phoenixilta, hänen kirjurilleen Doris Ekkerille (Dharma), joka asui hänen aviomiehensä, E.J. Ekkerin, kanssa Tehachapissa, Kaliforniassa. Dharma käänsi nämä radiosignaalilähetykset kirjoitettuun muotoon tietokoneelle. Tämä kirjoitettu muoto oli sitten julkaistu kansainvälisessä sanomalehdessä, Contactissa ja Phoenix journaleissa. Nämä Phoenix journalit ovat Luojan totuus muuttamattomassa muodossa, joka on annettu erityisesti meille nykyaikana. Teitä kannustetaan lukemaan ne ja arvostelemaan itseksenne, mikä on totuus. Ehdotan, että aloitat lukemalla perus Phoenix journalit, jotka ovat numerot 2, 3, 5, 7, 27 ja 47. Tämä totuuden viesti, jonka Jumala Atonin joukot tuovat meille tänään, on yksinkertainen, vaikkakin hyvin järkyttävää luettavaa monille ihmisille, kun he löytävät Saatanan ”valheen”. Sanon tämän viestin niin lyhyesti kuin mahdollista – totuuden ”pähkinänkuoressa”.

Elämme planeetalla, jota kutsumme ”Maaksi”. Tämä sana, ”maa”, on yleinen termi ”planeetalle”. Universumi sisältää monia ”maita”, joista jokaisella on kosminen nimi. Kosminen nimi maallemme on ”Shan”, tarkoittaen kyynelten planeettaa, joten Taivaan valtakunta kutsuu maatamme Maa Shaniksi. Kutsumme joskus maatamme ”Äiti Maaksi”. Kosminen nimi, joka tarkoittaa ”äiti maata”, on Gaia. Meidän Gaiamme tai äiti Maa on oikeasti elävä ja aistiva olento. Äitinä oleva Maamme sisältää elämää ja energiataajuuksia. Hän synnyttää meidät, ruokkii ja ylläpitää elämämme.

Me, Maa Shanin kansa, olemme huijattu uskomaan valheita ja harhaan johtavaa tietoa joka olemassaolomme kantilta. Meille on kerrottu valhe, että Jumala Aton on vihan ja tuomitsemisen Jumala. Jumala Aton on valon ja rakkauden Jumala. Hän loi meidät Hänen kuvassaan (HU-man), vapaalla tahdolla varustettuna valita joko hyvyyden tai pahuuden reitti.

Meille on kerrottu valhe, että Jumala Aton asuu ”taivaassa” ja että Hän istuu valtaistuimellaan halliten ja tuomiten maailmaa. Totuus on se, että Jumala Aton asuu jokaisessa luomuksessaan. Hän asuu meissä Jumalan henkenä. Fyysinen kehomme on Hänen temppelinsä. Vapaasta tahdosta ajatuksemme voivat tulla Jumala Atonin ajatuksiksi. Meillä on Jumala Atonin mieli sisällämme. Meillä on Jumala Atonin voima sisällämme. Joten meillä on voima luoda mielellämme kun Jumala Aton luo omalla mielellään! Tämä on totuus, ja Jumalan henkemme sisimmässämme tietää tämän totuuden, sillä Jumalan henkemme tietää kaiken totuuden.

Tiemme sielun kehittymiseen on kuin jättimäinen spiraali. Liikkuakseen yhtään polulla on liikkua joko ylös- tai alaspäin. Koska elämä on dynaamista ja alati muuttuvaa, emme koskaan seiso paikoillamme. Liikumme aina ylös valoa kohti tai alas pimeyteen. Jumala Atonin kanssa ei ole keskiväliä. Elämme joko hyvyyden tai pahuuden puolella, sielun kehityksen tai sielun taantuman.

Meille on kerrottu, että uudelleensyntyminen ei ole totta. Tämä väite on osa Saatanan ”valhetta”. Esu Immanuel opetti uudelleensyntymisen opetuslapsilleen. Hän opetti, että ihmiselämän tarkoitus tällä planeetalla on järjestää kokemuksia, joiden kautta kehitämme sieluamme. Jatkamme monen elämän ajan sielunkehityksen oppimisen parissa, kunnes vapaan tahdon valintojemme kautta olemme oppineet valitsemaan hyvyyden pahuuden sijasta. Tavoitteemme on elää Jumalan ja Luomakunnan lait tasapainossa ja harmoniassa sekä tulla jälleen yhdeksi Luojamme Jumala Atonin kanssa. Vuonna 525 jKr. kirkon isät järjestivät Konstantinopolin toisen neuvoston, muuttaakseen ”pyhät kirjoitukset” pahoja aikomuksiaan varten. Siihen aikoihin he poistivat esimerkiksi ”raamatusta” kaikki Esu Immanuelin opetukset liittyen uudelleensyntymiseen sekä kaikki erityiset viittaukset tähtialuksiin. Uudelleensyntyminen, avaruusolennot tai maan ulkopuoliset ihmiset ja kosminen matkustus tähtialuksilla olivat faktoja, jotka poistettiin varhaisista kirjoituksista.

Toinen valhe on se, että emme ole oikeasti vastuussa pahasta, jonka olemme tehneet, koska ”Jumala pelastaa meidät”. Jumala antaisi meille anteeksi, koska Hän uhrasi Poikansa jollain ristillä jossain maksaakseen synneistämme kostaa Jumalan viha. Salliiko rakkauden Jumala tarkoituksella Hänen Poikansa tapettavan uhrina isolle joukolle hyvin pahoja ihmisiä? Ei tietenkään! Perustava kosmoksen laki, syyn ja seurauksen laki tai palautusten laki sanovat, että kaikelle tapahtuvalle on syy ja seuraus. Toisin sanoen palautusten laki kertoo, että niität sitä mitä kylvät. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ovat vastuussa valinnoistaan ja teoistaan. Nämä Saatanan kultin valheet uskottelevat meille toisin. Totuus on se, että olemme kaikki vastuussa valinnoistamme hyvän ja pahan välillä. Meitä pidetään vastuussa minkä tahansa Jumala Atonin ja Luomakunnan lain rikkomisesta. Ei ole ketään muuta ”hyvittämässä” asiaa itsellemme kuin me. Kukaan ei ”pelasta” meitä synneiltämme! Meitä pidetään henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta rikkomastamme kosmisesta laista.

Totuus on se, että Esu Immanuel tuli totuuden tuojana, arkkienkeli Gabrielin poikana. Hän ei kuollut, kuten oli raportoitu, vaan selvisi kasaari siionisti juutalaisten (fariseukset) murhayrityksestä (ristiinnaulitseminen). Hän pakeni Intiaan, meni naimisiin, hankki perheen, matkusti laajalti ja opetti totuutta, kunnes kuoli Kashmirissa 107-vuotiaana. Esu ei tullut pelastamaan ketään. Hän toi Jumalan ja Luomakunnan lait jälleen kerran Maan ihmisille. Jumala ei tuomitse meitä. Tuomitsemme itsemme noiden lakien mukaan. Jumala ei pelasta meitä. Pelastamme itsemme elämällä Jumalan ja Luomisen lakien mukaan. Jokaisen elämämme lopussa seisomme yksinään Jumala Atonin edessä ja tuomitsemme itsemme sielunkasvuumme ja sielun kehittymiseen liittyen. Sitten määrittelemme, mihin menemme seuraavan elämämme opetuksia varten.

Toinen valhe se, jonka Saatana ja hänen seuraajansa on meille kertonut, että tulee ”taivaaseen nousu”, jolloin Esu Immanuel tulisi pilvistä aikojen lopussa ja veisi ”uskolliset” kohti ”taivasta” jollain maagisella tavalla. Esu ei koskaan opettanut tätä. Itse asiassa sanaa ”taivaaseen nousu” ei ole edes löydetty ”raamatusta”! Opetuslapsi Paavali ja muut vääristelivät Esun opetuksia vuosia myöhemmin. Esu sanoi, että hän palaisi tämän sivilisaation lopussa 2000 vuoden opintojen jälkeen. Hänelle annettaisiin uusi nimi ja hän voittaisi Saatanan, ja Taivaan valtakunta perustettaisiin Maa Shaniin.

Esun oikea nimi oli Esu Immanuel. Immanuel tarkoittaa ”Jumala kanssamme”. Nimi ”Jeesus Kristus” tarkoittaa ”Voideltua”, joka ilmaisee, että hänen vihollisensa olivat vuosia myöhemmin osoittaneet hänelle jumaluuden. Taivaan valtakunta on antanut Esu Immanuelille uuden nimen. Tämä nimi on ”Sananda”, joka tarkoittaa ”Yhtä Jumalan kanssa”. Esu Immanuel Sananda (Jeesus) palasi Maa-Shaniin vuonna 1954 ja odottaa nyt Jumala Atonin ohjeita ilmoittaa Luoja Jumala Aton:in Taivaan valtakunta Maa Shaniin. Sananda matkustaa tavalla, jolla kaikki taivaan olennot matkustavat, tähtialuksella. Hän on tällä hetkellä komentoaluksella, Phoenixilla, odottamassa käskyjään Luoja Jumala Atonilta.

Muita meille kerrottuja valheita ovat ne, että Maa-Shanin, ”äiti Maan”, elämä jatkuu loputtomasti ja että ihminen aloitti elämän tällä planeetalla Aatamista ja Eevasta. Ihmishistoriamme totuus tällä planeetalla kulkee 206 miljoonan vuoden taakse. Maa-Shan Linnunradan galaksissa suoritti loppuun yhden ”suuren kiertoradan” elokuussa 17. päivä, vuonna 1987. Viimeisen ”suuren kiertoradan” alussa (206 miljoonaa vuotta sitten) ihmiset oli asetettu Maa-Shanille. Menneillä sivilisaatioilla on ollut keskimääräisesti 10000 – 12000 vuoden pituus; siispä monet sivilisaatiot ovat olleet Maassamme ennen tätä nykyistä. Totuus on se, että ”Aatami ja Eeva” menevät ajassa vain 10000 – 12000 vuotta taaksepäin.

Maan ihmisille oli annettu yksi ”suuri sykli” (206 miljoonaa vuotta) aikaa oppia ja noudattaa Jumala Atonin ja Luomakunnan lakeja ja saavuttaa sielun kehittyminen ja siten tuoda sivilisaatiomme totaaliseen harmoniaan ja tasapainoon Jumala Aton:in ja Luomakunnan lakien kanssa. Tätä ei koskaan saavutettu, koska ihmiset vapaata tahtoaan harjoittaen eivät oppineet valitsemaan kunnollisesti hyvän ja pahan välillä. He valitsivat olla noudattamatta Jumala Atonin ja Luomakunnan lakeja. Itse asiassa Saatana ja hänen pahat seuraajansa uudelleenkirjoittivat nämä lait ja tarkoituksella kierouttivat Totuuden huijatakseen kaikkia.

Maa Shan taivaan kappaleena on nyt ansainnut kosmisen oikeuden siirtyä korkeampaan ulottuvuuteen. Tämä prosessi alkoi viime ”suuren kiertoradan” lopussa, eli elokuun 17. päivä, vuonna 1987. Maa Shan käy nyt läpi maan mullistusten puhdistusprosessin poistaakseen kaiken ihmisen aiheuttaman saasteen ja negatiiviset energiat, jotka ovat hänessä. Kosminen laki sanoo, että neljännen ulottuvuuden jälkeen ei sallita ollenkaan pahuutta. Koska Maa-Shan siirtyy nyt viidenteen ulottuvuuteen, kaiken pahan täytyy poistua hänestä. Jossain vaiheessa kaikkien täytyy poistua tältä planeetalta!

Tämä on täsmälleen, miksi pleijadilaiset veljemme ja sisaremme ovat tulleet tänä aikana, ja tämä on se, miksi Sananda on tullut takaisin. He tuovat totuuden. Ne meistä, ketkä ovat valaistuneet totuudelle ja elävät Jumalan ja Luomakunnan lakeja, evakuoidaan turvaan. Me menemme planeettamme kanssa viidenteen ulottuvuuteen (Taivas Maan päällä). Ne, ketkä valitsevat olla kuuntelematta totuutta ja odottavat ”tekaistun taivaaseen nousun” tapahtuvan, kierrätetään takaisin toiselle pimeälle 3D-planeetalle uudelleensyntymisen kautta. Siellä he jatkavat sielunsa kehittymistä eri tasoilla kuin mihin jäivät tässä elämässä. Muut menevät luoliin aloittaakseen taas alusta, ja toiset menevät tyhjyyteen (Helvetti), missä ei ole Valoa. Heillä on monia planeettoja valittavana seuraavia opetuksiaan varten, sillä on olemassa yli 178 miljardia elämää tukevaa planeettaa yksistään Linnunradallamme.

Kuten Jumala Aton määräsi, yhden kerran vielä totuus kulkisi neljään tuuleen. Yhden viimeisen kerran totuus tuotaisiin kaikille Maa-Shanilla. Tämä tapahtuu nyt! Totuutta annetaan nyt vapaasti vielä yhden kerran kaikille Maa-Shanilla. Pohtikaa, että Jumala Aton ei määrännyt, että sinun täytyisi kuunnella totuutta, lukea totuutta tai uskoa totuutta. Sinun täytyy valita oman vapaan tahtosi kautta. Jumalan Hengen kautta sisällänne tiedätte. Tämä on nyt tilaisuutenne valita, sillä tämä on totuus esitettynä teille yhden viimeisen kerran. Jumala Aton, taivaan joukot ja avaruuskomento eivät anna takuuta, että teille esitetään totuus enää koskaan muulloin tässä elämässä, jos ette kuuntele nyt. Valitkaa viisaasti.

Me saavumme nopeasti ”aikojen loppua”, Maan viimeisen sivilisaatiomme loppua kolmannessa ulottuvuudessa ja valaistumisen ajan alkua. Maa-Shan tuntevana olentona on kysynyt, ja Luoja Jumala Aton on määrännyt, että tämä nykyinen 3D sivilisaatio on viimeinen planeetallamme. Hän käy läpi normaalin puhdistuksensa maamuutosten kautta, ja hänet palautetaan alkuperäiseen turmeltumattomaan kuntoonsa viidennen ulottuvuuden korkeammissa taajuuksissa, jossa pahuutta ei ole. [Keskustelun tulevista maamuutoksista ja planeetan evakuoinnista voitte löytää Phoenix journaleista #4, luvut 8 ja 9 sekä Phoenix journal #5, luku 5].

Tämä on totuus. Mikäli valitset hyväksyä tähän kirjoitetun totuutena tai et, se on sinun päätöksesi. En voi vakuuttaa sinua mistään. Vain Jumalan Henkesi kautta voit tietää totuuden. Jos vilpittömästi etsit totuutta, Jumala Aton on luvannut, että löydät sen. Totuus on sielun vapautta. Totuus on totaalista iloa olla ja tietää. Kehoitan teitä miettimään tätä erityisen huolellisesti.

Suositeltavat aloituslehdet:

— The Bellringer Writings are at — http://www.fourwinds10.com

— The Phoenix Journal/Contact Newspaper Archive site is at — http://www.phoenixarchives.com and http://www.fourwinds10.com