LUOJA ATON/HATONN

 

 

6/5/92 #1 HATONN

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Ja maa oli vailla muotoa ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden kasvojen yllä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi, tulkoon valkeus, ja valkeus tuli.

Oppilaat, sukupolvien ajan tämä majesteettinen alustus tavasta, jolla maailmanne oli luotu, on ollut judaismin sekä myös kristinuskon ja kolmannen monoteistisen uskonnon, Islamin, ydin, joista kaksi viimeistä ovat haarautumia ensimmäisestä. Noin seitsemäntenätoista vuosisatana Armaghin arkkipiispa James Ussher Irlannista laski näistä Mooseksen kirjan aloitussäkeistä maailman luomisen täsmällisen päivän ja hetken, vuosi 4004 eKr. Tänä päivänä monet vanhat painokset ”Raamatustanne” kantavat vieläkin Ussherin kronologian painettuna marginaaleihin; monet vieläkin uskovat, että Maa ja Aurinkokunta, joista ensimmäinen on osa jälkimmäistä, eivät todellakaan ole sitä vanhempia.

Valitettavasti tämän käsitteen täytyi ottaa tiede kilpailijakseen; ja tieteen ollessa tiukasti sidottuna evoluutioteoriaan on se ottanut haasteen vastaan ja liittynyt taisteluun.

 

MOLEMMAT OSAPUOLET EREHTYVÄT

On hyvin valitettavaa, että KUMPIKAAN puoli ei kiinnitä huomiota siihen, MIKÄ ON TIEDETTY YLI VUOSISADAN AJAN – ETTÄ MOOSEKSEN KIRJAN LUOMISKERTOMUKSET OVAT MUOKATTU JA OVAT LYHENNETTYJÄ VERSIOITA PALJON YKSITYISKOHTAISEMMISTA MESOPOTAMIALAISISTA TEKSTEISTÄ, JOTKA OLIVAT VUOROSTAAN VERSIOITA ALKUPERÄISESTÄ SUMERIALAISESTA TEKSTISTÄ. Ja täten raivoaa taistelu uskonnon ja valtion välillä, kreationistit ja evolutionistit. Mutta tuottaako kiistely koskaan totuutta? Ei – se aiheuttaa yksinkertaisesti jo olemassa olevien ideoiden vahvistusta – oikein tai väärin. Lukijat, tämä ”separaatio” ei ole sääntö Maan valtioiden ja kansojen välillä, eikä se ollut sääntö antiikissa, kun raamatulliset säkeet painettiin.

Katsotaan muinaisia aikoja. Kuningas oli myös ylipappi, valtiolla oli kansallinen uskonto ja kansallinen jumala, temppelit olivat tieteellisen tiedon pohja ja papit olivat palvelijoita. Tämä oli näin, koska kun sivilisaatio alkoi, palvotut jumalat – ”uskonnollisena” olemisen kiintopiste – eivät olleet ketään muita kuin anunnakit/nefilimit, jotka olivat kaikenlaisen tiedon, toisin sanoen tieteen, lähde Maassa.

Valtion, uskonnon ja tieteen yhdistäminen ei ollut missään muualla niin täydellinen kuin mitä se oli Babylonissa. Siellä alkuperäinen sumerialainen Luomiskertomus oli käännetty ja muokattu niin, että Mardukille, babylonialaiselle kansallinen jumalalle, oli osoitettu taivaallinen vastakappale. Babylonialaiset varastivat Mardukille ylivertaiset ”Maan ja Taivaan Jumalan” ominaisuudet nimeämällä uudelleen Nibirun ”Mardukiksi” ”luomistarinan” babylonialaisissa versioissa. Uskotteko, ettei sellaisia julistuksia voisi olla? Rakkaat, tämä on Babylonia, joka ei ole nyt läsnä, mutta sijaitsi hyvin lähellä IRAKIN Bagdadia. Ettekö tunne, että Saddam Hussein ja Irakin ”hallitus” kykenisivät ilmaisemaan toisin muutamia asioita? Entäpä oma hallituksenne? Puhuvatko he teille aina totta? Puhuvatko he teille KOSKAAN totta?

Tämä versio – kaikkein ehjin tähän mennessä löydetty – tunnetaan nimellä Enuma elish (Ollessaan korkeuksissa) -nimellä, joka on otettu sen aloitussanoista. Siitä tuli kaikkein pyhitetyin uskonnollispoliittistieteellinen dokumentti koko maassa; sitä luettiin keskeisenä osana uuden vuoden rituaaleja, ja näyttelijät esittivät uudelleen tarinan pääsiäisnäytelmissä tuodakseen sen tärkeyden massoille. Savitaulut, joille ne olivat kirjoitettu, olivat antiikissa arvostettuja temppeleiden ja kuninkaallisten kirjastojen omaisuuksia.

Muinaisen Mesopotamian raunioista löydettyjen savitaulujen kirjoituksien purkaminen yli vuosisata sitten johti oivallukseen, että on olemassa raamatullisia luomiskertomuksia ennen Vanhan testamentin kokoamista. Erityisen tärkeitä olivat tekstit, jotka löydettiin assyrialaisen kuninkaan Ashurbanipalin kirjastosta Nievehistä (Raamatusta tunnetuksi tullut kaupunki); niihin oli tallennettuna luomistarina, jotka täsmää joiltain osin sanasta sanaan Mooseksen kirjaan. George Smith British Museumista asetti yhteen rikkoutuneet taulut, joissa oli luomistekstit, ja julkaisi vuonna 1876 teoksen The Caldean Genesis; se lopullisesti vahvisti, että oli todellakin olemassa akkadialainen teksti Mooseksen kirjan tarinasta, joka oli kirjoitettu vanhalla babylonialaisella murteella, joka edelsi raamatullista tekstiä ainakin tuhannella vuodella. Kaivaukset vuosien 1902 ja 1914 välillä paljastivat tauluja, joissa oli assyarialainen versio luomistarinasta, joissa nimi Ashur, assyrialainen kansallinen jumala, oli korvattu babylonialaisella Mardukilla. Seuraavat löydöt eivät vain vahvistaneet kopioimisen ja kääntämisen laajuutta antiikissa tästä eeppisestä tekstistä, vaan myös sen erehtymättömän sumerialaisen alkuperän.

 

VIIMEAIKAINEN PAHUUDEN YRITYS TUHOTA MUINAISET TALLENTEET

Tuleeko siitä vielä ilmeisempää, miksi tarkoituksella yritettäisiin tuhota temppelit, moskeijat, museot ja kirjastot Irakissa viimeaikaisen niin sanotun ”sodan” aikana? Israel ja eliitti olisivat maailman omistajia ja kontrolloijia – heillä ei olisi YHTÄÄN MITÄÄN, jos totuus pääsisi avoimelle foorumille ja massat avaisivat silmänsä. TÄMÄN TAKIA ”HEIDÄN” TÄYTYI TUODA ”KUOLLEEN MEREN KÄÄRÖT” JULKAISTAVAKSI – JOTTA ETTE KOSKAAN SEURAISI SELLAISIA KIVITAULUJA, JOTKA OLIVAT JO JULKISIA IRAKISSA. Peli on ollut aina vaihtaa totuus valheisiin, syöttää valheita samalla, kun he vähättelevät totuuden ”juoruja”, eivätkä massat olisi koskaan viisaampia. Se toimii aina – tai ainakin – tähän mennessä se on aina toiminut. Toivon, että näemme muutoksen siinä järjettömyyden linjassa.

 

MOOSEKSEN KIRJAN SEITSEMÄN PÄIVÄÄ

Vuonna 1902 mies nimeltään King (L.W.) tuotti teoksen The Seven Tablets of Creation, joka osoitti, että erinäiset kirjoituksien osaset ovat lukumäärältään seitsemään kivitauluun asti; kuusi niistä kertovat luomisprosessista; seitsemäs kivitaulu on kokonaan omistettu ”Herran” ylistykselle – Marduk babylonialaisessa versiossa, Ashur assyrialaisessa – Aton egyptiläisessä. Seitsemän kivitaulun jaottelu on perusta Raamatun tarinan jakamiselle seitsenosaiseen aikajanaan, joista kuusi osaa liittyvät taivaalliseen käsityöhön ja seitsemäs on omistettu levolliselle ja tyytyväiselle katsomiselle taaksepäin, mitä oli saavutettu.

On totta, että hepreaksi kirjoitettu Mooseksen kirja käyttää termiä ”yom”, joka hyvin yleisesti tarkoittaa käännettynä ”päivää”, joka ilmaisee jokaista vaihetta. Mutta mitä tarkoittaa ”päivä” ajan kulussa? Kaksikymmentäneljä tuntia? Mutta Mooseksen kirjassa lukee, että aikataulu ei ollut ihmisen vaan Luojan näkökulmasta. Teille kerrotaan lisäksi Psalmien kirjassa (90-4), että Jumalan silmissä ”tuhat vuotta ovat kuin eilinen”. Myönnettäisiinkö silloin, että Luomakunnassa on voinut kulua kuusi tuhatta vuotta? Tulette havaitsemaan jopa järki kädessänne, että suurin osa oppineista ja ortodoksisten oppien antamien ediktien vastaanottajista – tulee jatkamaan väittelyä ”kahdenkymmenen ja neljän” tunnin päivästä – jopa silloinkin, kun he väittävät Jumalan olevan loputon ja kaikkivoipa sekä kykenevä tekemään mitä tahansa HÄN päättääkään tehdä. Nämä samat tunnustavat, että ajan ja tilan havainnointi muuttuu välittömästi mennessä ulompaan ilmakehään maapallonne ympärillä – mutta ei, valheeseen tukeutuminen on tärkeämpää kuin virheen myöntäminen.

 

RAAMATUN KERTOMUKSET – TODELLISIA VAIKO KUVITELTUJA?

Onko raamatullinen luomistarina yksinkertaisesti uskonnollinen dokumentti, jonka sisältöä tulisi pitää vain uskon asiana, johon uskoa tai olla uskomatta? Vai onko se tieteellinen dokumentti, joka kertoo teille oleellista tietoa siitä, miten asiat alkoivat Maassa ja taivaissa? Eikö se ole kumpikaan, vai onko se molempia tai jompi kumpi? Tämä on tottakai meneillään olevan paasaamisen ydin kreationistienne ja evolutionistienne välillä, jossa valitsette puolenne ”saarnaajanne” tai ”pappinne” mukaan paikallisessa kirkossanne, ja hän toistaa sen, mikä hänelle on kerrottu ja hyväksytty, jotta pysyisi hyvänä pikku työskentelijänä indoktrinoidussa ”uskossa”. Tosiasioilla ja totuudella vaikuttaa olevan hyvin vähän tekemistä väittelyn kanssa, sillä ilmeisesti kummallakaan ei ole historiallisia todisteita.

Ennustaisin, että kaksi osapuolta olisivat laskeneet aseensa jo kauan aikaa sitten, jos he koskaan ymmärtäisivät sitä, että mitä Mooseksen kirjan muokkaajat ja koostajat tekivät, ei ollut erilaista siitä, mitä babylonialaiset tekivät käyttäen aikansa ainoata tieteen lähdettä, Abrahamin jälkeläisiä – perillisiä kuninkaallispappisperheestä sumerialaisesta pääkaupungista nimeltään Ur – ottivat myös Luomiskertomuksen, lyhensivät ja muokkasivat sen paremmin kontrolloinninsa tarpeisiin ja näkemykseensä sopivaksi sekä tekivät siitä perustan kansalliselle uskonnolle ylistäen niin sanottua Jahvea ”joka on Maassa ja Taivaissa”.

Babylonissa Marduk oli kaksoisjumala. Fyysisesti läsnä ja loistava arvokkaissa vaatteissaan, häntä palveltiin Iluna (käännettynä ”jumala”, mutta kirjaimellisesti tarkoittaen ”ylevää”); hänen kamppailunsa saavuttaa ylivaltaa muista anunnaki-jumalista on huolellisesti selitetty muissa kirjoituksissa, enkä käsittele sitä tässä kovin yksityiskohtaisesti. Toisaalta ”Marduk” oli taivaallinen jumala, iänkaikkinen ja kaikkivoipa Jumala – Elohim – jonka universumia varten olevassa suuressa luomuksessa jokaisen planeetan polku on sen edeltämäärätty ”kohtalo”, ja mitä anunnakit olivat tehneet Maassa, oli vastaavasti ennaltamäärätty tehtävä. Täten ilmeni universaalin Jumalan käsityö Maassa ja Taivaassa.

Enuma elishin, luomistarinan raamatullisen adoption, ytimessä oleviin perusteellisiin käsityksiin voitaisiin tulla vain tuomalla yhteen uskonto ja tiede, säilyttäen samalla tieteellisen perustan kerronnassa ja tapahtumien kulussa.

Mutta oppilaat, tunnistaakseen sen – että Mooseksen kirja ei edusta vain uskontoa vaan myös tiedettä – täytyy tunnistaa anunnakien rooli ja hyväksyä se, että sumerialaiset tekstit eivät ole ”myytti” vaan todellisia raportteja. Oppineet ovat tehneet paljon edistystä tässä yhteydessä, mutta he eivät ole vielä saapuneet tekstien todellisen luonteen täysinäiseen tunnistukseen, ja mitä lähemmäs he pääsevät ja mitä enemmän he yrittävät esittää niitä – sitä kovemmin niskaan sataa kahleita ja pyrkimyksiä tuhota ne. Vaikkakin sekä tiedemiehet että teologit ovat hyvin tietoisia Mooseksen kirjan mesopotamialaisesta alkuperästä, he pysyvät jääräpäisinä ja pyyhkäisevät pois näiden muinaisten tekstien tieteellisen arvon. Lisäksi maailman evankelistat hyppäävät suoraan villitykseen ja kutsuvat itseään ”siionisteiksi” sekä kovaa ja sokeasti huutavat ja ylistävät ja tuovat kauhistuneet seurakunnat valheeseen suurella kiihkolla ja vimmalla. Huomatkaa, että he ovat niitä, jotka aloittivat ja jatkoivat sysäystä tuhota Irak ja sysätä kokonaan Israel rakentamaan temppeliä uudelleen jne. Jerusalemissa, jotta ”ennustukset” voisivat tulla täytäntöön ja ”mestari” jälleen tulla. Voiko tämän määritellä ”JÄRKEVÄNÄ AJATTELUNA”?

Nämä ”suuret auktoriteetit” julistavat, että nämä tekstit ”eivät voi olla tiedettä”, koska ”tulisi olla ilmeistä asioiden luonteen takia, ettei yksikään näistä tarinoista voi mahdollisesti olla ihmismuistin tuote!”

 

AVARUUS-/TÄHTIALUKSET EIVÄT OLE UUTTA

Niin älytön väite voidaan haastaa vain selittämällä, että tieto siitä, miten kaikki alkoi, ei todellakaan tullut assyrialaisten tai babylonialaisten tai sumerialaisten muistista vaan anunnakien/nefilimien tietämyksestä ja tieteestä. Tämä lukee mukaansa ihmisen luomisen. Tietenkään he eivät myöskään voineet ”muistaa”, miten Aurinkokunta oli luotu tai kuinka Nibiru/Marduk tunkeutui Aurinkokuntaan, koska heitä itseään ei ollut vielä luotu planeetallaan – aivan kuin mikä muu tahansa tarinan kuvaus, kuten omat käsityksenne Mooseksen kirjasta. Mutta juuri kun tiedemiehenne ovat saamassa melko hyvän käsityksen, kuinka jotkut asiat Aurinkokunnassa tapahtuivat sellaisen kautta, mitä he kutsuvat ”alkuräjähdykseksi”, anunnakeilla/nefilimeillä, jotka kykenivät avaruusmatkaamaan yli 450.000 vuotta sitten, oli varmasti kyky päätyä järkeviin skenaarioihin luomisesta; paljon enemmän sen jälkeen, kun heidän avaruusaluksena toimiva planeettansa, joka purjehti kaikkien ulompien planeettojen ohitse, antoi heille tilaisuuden toistuviin läheltä katsomisiin, jotka olivat epäröimättä paljon laajamittaisempia kuin teidän Voyagerinne ikkunasta kurkistelu. Kysyn teiltä uudelleen, mikä on avaruusalus – tähtialus?

Teille tiedonhaluisille mielille; useat päivitetyt tutkimukset Enuma elishistä, kuten The Babylonian Genesis Chigagon yliopiston itämaisen instituutin Alexander Heidelin toimesta, ovat pysyneet yhdensuuntaisesti teemaltaan ja rakenteeltaan mesopotamialaisten ja raamatullisten kertomusten välillä. Molemmat alkavat todellakin esityksellä, että tarina vie lukijansa (tai kuuntelijansa, kuten Babylonissa) alkukantaiseen aikaan, kun Maa ja ”taivaat” eivät olleet vielä olemassa. Mutta siinä, missä sumerialainen kosmogonia käsitteli Aurinkokunnan luomista ja vain sen jälkeen asetti näyttämön taivaallisen Herran ilmestymiselle (Nibiru/Marduk), raamatullinen versio jätti kaiken sen väliin ja meni suoraan taivaalliseen taisteluun ja sen jälkitulokseen.

Näin mesopotamialainen versio aloitti piirtämään alkukantaista kuvaa avaruuden suunnattomuus maalaustaulunaan:

Kun Taivasta ei ollut nimetty korkeuksissa

Ja alhaalla maan alapuolella ei ollut kutsuttu ketään muuta kuin alkukantainen Apsu, heidän synnyttäjänsä Mummu sekä Tiamat, joka synnytti heidät kaikki.

Heidän vetensä olivat sekoittuneet yhteen.

Yhtään ruokoa ei ollut vielä muodostunut eikä yhtään suota ilmestynyt.

Lukijat, jopa perinteisessä kuningas Jaakon versiossa raamatullinen aloitus on tosiasiallisempi eikä inspiroitunut uskonnollinen teos, vaan opetus alkukantaisessa tieteessä, joka informoi lukijaa, että oli todellakin aika, kun Taivas ja Maa eivät olleet vielä olemassa, etenkin kenen tai minkä tahansa näkemyksissä siihen aikaan areenan sisällä, jossa tämä tietty ”näytelmä” muuntautuisi nähtäväksi todellisuudeksi. Lisäksi siinä mainittiin, että siinä oli kohtaus, jossa ”Taivaallinen Herra” ja hänen ”henkensä” liikkui ”vetten” päällä tuodakseen Taivaan ja Maan salaman kera – tai jotain sinne päin.

 

LOPULTAKIN ”MYYTTI” YHDISTYY TODELLISEN TIETEEN KANSSA

Edistys raamatullisissa ja kielitieteellisissä tutkimuksissa sitten kuningas Jaakon ajan on liikuttanut sekä katolisen The New American Biblen että The New English Biblen kirjoittajia Iso-Britannian kirkoissa asettamaan tilalle sanan ”tuuli” – jota heprealainen ru’ach tarkoittaa – ”Jumalan Hengelle” – siten, että viimeinen säkeistö kuuluu nyt: ”voimakas tuuli pyyhkäisi vetten päällä”. He säilyttävät kuitenkin ”kuilun” käsitteen heprealaiselle sanalle Tehom alkuperäisessä Raamatussa; mutta tähän mennessä jopa teologit tunnustavat, että viittaus ei ole mihinkään muuhun kuin sumerialaiseen Tiamatiin. Hups! Todiste peukaloinnista, muuttelusta ja muokkaamisesta? Ehdotan, että pohditte tätä hyvin huolella.

Kuljetaan eteenpäin tämän ymmärryksen kanssa, että viittaus Tiamatin ”vesien” sekoittumiseen mesopotamialaisessa versiossa lakkaa olemasta allegorinen ja vaatii tosiasiallista arviointia. Se johtaa kysymykseen Maan runsaista vesistä ja raamatulliseen väitteeseen, että kun Maa oli muodostettu, se oli täysin veden peitossa. Tulette pian tajuamaan, että tämä pitää paikkansa. Jos vettä oli niin runsaasti jopa Maan luomisen hetkenä, silloin vain jos Tiamat oli myös vesiplaneetta, voisi puolet siitä tulla Maaksi ja olla vetinen!!!

Tehomin/Tiamatin vesinen luonne on mainittu useissa raamatullisissa (teidän) viittauksissa. Profeetta Jesaja (51:10) palautti mieleensä ”ikivanhat päivät”, kun Herran voima ”veisti Mahtailevan, laittoi vetisen hirviön pyörimään, kuivasi mahtavan Tehomin vedet”. Psalmisti ylisti alkujen Herraa, jonka ”voimasi kautta vedet hajaantuivat, vetisten hirviöiden johtajan hajotit.”

Mikä oli Herran ”tuuli”, joka ”liikkui vetten päällä” Tehomissa? Tiamat? Ei taivaallinen ”Henki” vaan Nibirun/Mardukin kuu, jota mesopotamialaisissa teksteissä kutsuttiin sillä termillä! Nuo tekstit kuvasivat elävästi välähdyksiä ja salamaniskuja, jotka syöksyivät Nibirusta/Mardukista sen lähestyessä Tiamatia. Tätä tietoa käyttämällä raamatulliseen tekstiin sen oikeanlainen teksti ilmestyy:

Kun alussa Herra loi Taivaan ja Maan,

Maa, jota ei ollut vielä muodotettu, oli tyhjyydessä, ja Tiamatin yllä oli pimeys.

Silloin Herran tuuli pyyhkäisi sen vetten yllä, ja Herra käski: ”Tulkoon valkeus!”

ja ilmaantui kirkas valo.

Mooseksen kirjassanne jatkuva kertomus ei kuvaile Tiamatin seuraavaa halkeamista tai sen kuujoukkojen hajoamista, jotka ovat kuvailtu niin elävästi mesopotamialaisissa teksteissä. On kuitenkin ilmeistä yllä lainatuista teksteistä Jesajalta ja Psalmeista sekä myös kertomuksesta Job (26:7-13), että heprealaiset tunsivat alkuperäisen tarinan ohitetut kohdat. Job muisti, kuinka taivaallinen Herra löi ”Mahtailevan auttajia”, ja hän ylisti Herraa, joka tuli avaruuden ulommista ulottuvuuksista ja halkaisi Tiamatin (Tehomin) sekä muutti Aurinkokunnan:

Moukaroidun katoksen Hän venytti Tehomin paikassa,

Maa pysäytettynä tyhjyydessä; Hän kynäili vedet sen tiheydessään, vailla yhtään pilven puhkeamista….

Hänen voimansa pysäyttivät vedet, Hänen energiansa Mahtaileva halkaisi.

Hänen tuulensa taottu ranneke mittasi,

Hänen kätensä vääntelehtivä lohikäärme sammutti.

Mesopotamialaiset tekstit jatkoivat tästä kuvaamaan, kuinka Nibiru/Marduk muodosti asteroidivyöhykkeen Tiamatin alemmasta puolesta:

Toisen puolen hänestä Hän asetti näyttämöksi taivaalle;

Hän asetti ne lukiten ne yhteen vartiomiehiksi….

Hän taivutti Tiamatin pyrstön muodostamaan suuren vyöhykkeen rannekkeeksi.

Mooseksen kirja jatkaa tästä alkuperäistä tarua ja kuvailee asteroidivyöhykkeen muodostumista täten:

JA ELOHIM SANOI: TULKOON TAIVAANKANSI VETTEN VÄLILLE EROTTAMAAN VEDET VESISTÄ.

JA ELOHIM TEKI TAIVAANKANNEN JA EROTTI TAIVAANKANNEN ALLA OLLEET VEDET VESISTÄ, JOTKA OLIVAT TAIVAANKANNEN PÄÄLLÄ.

JA ELOHIM KUTSUI TAIVAANKANTTA ”TAIVAAKSI”.

Ymmärryksen kera, että heprealaista sanaa Shama’im käytetään puhuttaessa Taivaasta tai taivaista yleisesti, Mooseksen kirjan muokkaajat menivät sen verran pitkälle, että käyttivät kahta termiä Tiamatin tuhosta seuranneelle ”taivaalle”. Mikä erotti ”ylemmät vedet” ”alemmista vesistä”, Mooseksen kirja korostaa, oli Raki’a; tyypillisesti käännettynä ”taivaankansi”, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”taottua ranneketta”. Sen jälkeen Mooseksen kirja selittää, että Elohim kutsui silloin Rakia’aa, niin sanottua taivaankantta, nimellä Shama’im, ”Taivas” – nimi, joka ensimmäisellä käyttökerrallaan Raamatussa koostuu kahdesta sanasta, sham ja ma’im, tarkoittaen kirjaimellisesti ”missä vedet olivat”. Mooseksen kirjan luomistarinassa ”Taivas” oli tietty taivaallinen sijainti, jossa Tiamat ja hänen vetensä olivat, jonne asteroidivyöhyke taottiin.

Se tapahtui mesopotamialaisten tekstien mukaan silloin, kun Nibiru/Marduk palasi risteyspaikkaan – toiseen vaiheeseen taistelussa Tiamatin kanssa: ”päivä kaksi”, jos niin vaaditte, kuten raamatullinen kertomus kulkee.

Onko paikassanne oppineita, joilla on tämä tieto purettuna oikeanlaisesti ja esitettävässä muodossa? Todellakin, mutta heidän ei sallita selostaa, ja kirjat poistetaan kirjastoista heti niiden lisäämisen jälkeen. En avusta enkä tue vihollisiamme antamalla sitä tietoa tähän aikaan, ja jos jotkut teistä tutkivista historioitsijoista löytävät näitä – PYYDÄN, ETTETTE VÄLITÄ TIETOA MEILLE – VIELÄ. TÄMÄ ON KAIKKEIN KRIITTISIMMIN VASTUSTETTU INFORMAATIO POLIITTISEN ELIITTINNE YMPYRÖISSÄ – EI VAARANNETA KIRJOITTAJIA, JOTKA VOIVAT ANTAA TEILLE VAPAUDEN TOTUUDEN KAUTTA.

 

KIINTOISIA YKSITYISKOHTIA

Muinainen tarina on täynnä yksityiskohtia, joista jokainen on hämmästyttävä itsessään. Muinainen tietoisuus niistä on niin uskomaton, että sen ainoa mahdollinen selitys, lukijat, on se, jonka sumerialaiset itsessään tarjoavat – nimittäin, että Nibirusta Maahan tulleet olivat sen tiedon lähde. Moderni tähtitiede on jo vahvistanut monia näistä yksityiskohdista, eivätkä ne itse asiassa voi enää olla piilossa; tekemällä niin se epäsuorasti vahvistaa avainväitteet muinaisesta kosmogoniasta ja astronomiasta: taivaallinen taistelu, josta seurasi Tiamatin hajoaminen, Maan luominen ja asteroidivyöhyke sekä Nibirun/Mardukin kaappaus pysyvälle kiertoradalle Auringon ympärille.

Katsotaan muinaisen tarinan yhtä puolta – kuiden ”joukkio” tai ”tuulet”, jotka ”taivaallisilla jumalilla” olivat.

Tiedätte nyt, että Marsilla on kaksi kuuta, Jupiterilla kuusitoista ja useita pikkukuita lisää, Saturnuksella kaksikymmentäyksi tai enemmän, Uranuksella niin monta kuin viisitoista ja Neptunuksella kahdeksan. Kunnes Galileo havaitsi teleskoopillaan neljä kirkkainta ja suurinta Jupiterin kuuta vuonna 1610, oli käsittämätöntä, että taivaan kappaleella voisi olla enemmän kuin yksi sellaista kumppania – todisteena Maa ja sen ainoa kuu.

Mutta tässä luemme sumerialaisista teksteistä, että kun Nibirun/Mardukin vetovoima vaikutti Uranuksen vetovoiman kanssa, Tunkeutuja ”synnytti” kolme kuuta (”tuulta”) ja Anu/Uranus ”toi” neljä sellaista kuuta. Siihen mennessä kun Nibiru/Marduk saavutti Tiamatin, sillä oli kokonaiset seitsemän ”tuulta”, joilla hyökätä Tiamatia vastaan, ja Tiamatilla oli yhdentoista ”joukkio” – niiden mukana ”joukkion johtaja”, josta tulisi itsenäisesti kiertävä planeetta, lopullinen Kuunne.

Toinen sumerialaisen tarinan elementti, jolla on suuri merkitys muinaisille astronomeille, oli väite, että jäänteet Tiamatin alemmasta puolikkaasta ulottuivat avaruuteen, jossa se kerran oli olemassa.

Mesopotamialaiset tekstit ja raamatullinen versio Mooseksen kirjassa ovat ponnekkaita ja yksityiskohtaisia asteroidivyöhykkeen muodostumisesta – väittäen että sellainen jäänteiden ”ranneke” on olemassa ja kiertää Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välissä. Mutta astronominne eivät olleet tietoisia siitä, kunnes yhdennellätoista vuosisadalla. Ensimmäinen havainto, että avaruus Marsin ja Jupiterin välissä ei ole vain pimeä tyhjyys, oli Giuseppe Piazzin löydös tammikuun 1. päivänä vuonna 1801 pienestä taivaankappaleesta avaruudessa kahden planeetan välissä; esine, jolle annettiin nimi Ceres ja jolla on kunnia olla ensimmäinen tunnettu (ja nimetty) asteroidi. Kolme asteroidia löydettiin lisää (Pallas, Juno ja Vesta) vuoteen 1807 mennessä eikä yhtään sen jälkeen, kunnes v. 1845 ja satoja sen jälkeen, jotta lähes 2.000 tunnetaan tällä hetkellä. Astronomit uskovat, että voi olla niinkin paljon kuin 50.000 asteroidia vähintään mailin läpimitaltaan sekä myös paljon lisää jäänteiden palasia, jotka ovat liian pieniä näkyäkseen Maasta ja jotka ovat lukumäärältään miljardeissa.

Toisin sanoen modernilta tähtitieteeltä on kulunut lähes kaksi vuosituhatta löytääkseen sen, minkä sumerialaiset tiesivät 6.000 vuotta sitten.

 

ASTEROIDIVYÖHYKE JAKAA TAIVAANKANNEN

Jopa tämän tiedon kanssa raamatullinen väite, että ”taottu ranneke”, Shama’im – alias ”Taivas”, jakoi ”taivaankannen alla olleet vedet” ”taivaankannen yläpuolella olevista vesistä”, jäi arvoitukseksi. Mistä ”Raamattu” olisi mahtanut kertoa?

Olette tottakai tienneet, että Maa oli hyvin vetinen planeetta, mutta on oletettu, että se on sillä tavoin ainutlaatuisesti. Monet epäilemättä muistavat science-fiction-tarinat, joissa muukalaiset tulevat Maahan viedäkseen pois sen ainutlaatuisen ja elämää antavan nesteen, veden. Joten vaikka muinaisilla teksteillä oli mielessään Tiamatin vedet ja näin ollen Maan vedet, ja jos tämä oli se, mitä ”taivaankannen alla” olevalla ”vedellä” tarkoitettiin, niin mitä mainittavaa vettä siellä oli, joka on ”taivaankannen yläpuolella”???

Tiedätte – ettekös tiedäkin – että asteroidivyöhyke oli todellakin jakanut planeetat kahteen ryhmään, kuten muinaiset tekstit raportoivat?

Sen ”alla” ovat maanpäälliset tai sisäiset planeetat; sen ”yläpuolella” kaasumaiset tai ulommat planeetat. Mutta ensin mainituilla oli Maata lukuunottamatta karut pinnat ja jälkimmäisellä ei pintoja ollenkaan, ja pitkään pidetty tavanomainen viisaus kuului, että kummallakaan ryhmällä ei ollut yhtään vettä – lukuunottamatta tietysti Maata.

Tiedätte nyt paremmin tuloksena miehittämättömien avaruusalusten tehtävistä kaikille muille planeetoille paitsi Plutolle. Merkurius, jota tarkkaili avaruusalus Mariner 10, uskoisin että vuonna 1974/75, on liian pieni ja liian lähellä Aurinkoa säilyttääkseen vettä, mikäli sillä koskaan oli yhtään. Ei ole järkeä kiistellä tässä olevaa näkökohtaa, sillä se ei ole tämän JOURNALIN asian ydin järjestellä uudelleen kaikkia väärinkäsityksiänne. Koolla ja läheisyydellä Aurinkoon nähden ei ole MITÄÄN tekemistä sen kanssa, onko paikassa vettä vaiko ei. Mutta – menemme sen kanssa, mitä tiedemiehet ”luulevat” tietävänsä ja mitä teille esitetään, jottei hämmennys olisi asian ydin tarinan aukeamisen sijasta.

Venuksen vastaavasti uskotaan olevan vedetön sen suhteellisen etäisyyden Aurinkoon nähden takia. Tämä yllätti tiedemiehet, sillä sekä amerikkalaiset että neuvostoliittolaiset miehittämättömät avaruusalukset havaitsivat, että planeetan äärimmäisen kuumaa pintaa (melkein 900 astetta Fahrenheitia) ei ollut aiheuttanut niin paljoa sen läheisyys Aurinkoon nähden ”kasvihuone”-ilmiön myötä: planeetta vaikuttaa olevan ympäröity sillä, minkä oletetaan olevan hiilidioksidin paksu ilmakehä, ja pilvillä, jotka sisältävät rikkihappoa. Tuloksena Auringon lämpö on ansassa eikä hajoa takaisin avaruuteen yön aikana. (Olettaen tietenkin, että Auringosta itse asiassa tulee lämpöä – jota siellä ei ole!) Tämän oletuksen kautta tulisi joka tapauksessa huomatuksi, että ikuinen lämpö olisi höyrystänyt minkä tahansa veden, joka Venuksella olisi voinut olla. Mutta oliko sillä koskaan sellaista vettä sen menneisyydessään? Nimittäin kun matkaamme ”muodostumisen” teorioiden ja ”mitä jossien” mukana, tulee enempi ja enempi selkeäksi, että ihmisellä ei ole YHTÄÄN KÄSITYSTÄ SIITÄ, MITÄ TODELLA ON! Nyt on hyvin paljon spekuloitu, että Venuksella oli kerran paljon vettä.

Varsin mielenkiintoisesti, ”Venuksen kadonneet meret” voidaan jäljittää sen kivistä – paljastavia merkkejä veden virtauksesta, itse asiassa. ”Taivaankannen alla” oli todellakin vettä – ei vain Maassa vaan myös Venuksessa.

Viimeisimmät tieteelliset löydökset ovat nyt lisänneet Marsin sisäisten planeettojen listalle, joiden vedet vahvistavat muinaisen väitteen. Marsissa on ”kanavia”, ja ne voidaan nähdä teleskooppilinssien kautta.

ETTEKÖ NÄE, ETTÄ SIITÄ, MITÄ TEILLE ON KERROTTU KAUTTA NÄIDEN IÄISYYKSIEN AJAN, ON TULLUT VALHETTA – JA TOTUUS TÄYTYY JÄLLEEN KAIVAA ESIIN NÄHTÄVÄKSENNE? ETTEHÄN OLE ENÄÄ HÖLMÖJÄ KIELTÄYTYMISESSÄNNE NÄHDÄ JA KUULLA, SILLÄ OLEMASSAOLONNE RIIPPUU TÄSTÄ TOTUUDEN VIISAUDESTA SEN PALJASTUMISESSA.

Suljetaan tämä osio.

Hatonn kuittaa ja sallii tämän tiedon pohdittavaksi, jotta teistä voisi tulla tasapainoisia ja havaintokykyisiä tietoisuudessa. Salu.

(JATKUU)

http://www.fourwinds10.net/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1318611999