LUOJA ATON/HATONN

 

6/13/92 #1 HATONN

Miksi luulette kutsuvanne planeettaanne nimellä ”Earth”? Ah niin – en luullutkaan niin.

Esimerkiksi saksaksi sitä kutsutaan nimellä Erde, joka on peräisin vanhan korkean saksan sanasta Erda; se on Jordh islanniksi, Jorde tanskaksi, Erthe keskienglanniksi ja Airtha gootiksi; ja kulkemalla idän suuntaan maantieteellisesti ja ajassa taaksepäin, se on Ereds tai Aratha arameaksi, Erd tai Ertz kurdiksi, Eretz hepreaksi ja niin edelleen. Arabianmereksi kutsumaanne merta ja Persianlahteen kulkevaa vettä kutsuttiin antiikissa Eritrean mereksi; ja tähän päivään asti ordu tarkoittaa persiaksi leiriä tai siirtokuntaa. Miksi?

 

ENSIMMÄINEN SIIRTOKUNTA

No, hyvin paljon tapahtui siinä osassa maailmaa, ja vastaus löytyy sumerialaisista teksteistä, jotka liittyvät anunnakien/nefilimien ensimmäisen ryhmän saapumiseen Maahan. Heitä oli viisikymmentä E.A.:n (”jonka koti on vesi”) alaisuudessa, joka oli suuri tiedemies ja Nibirun hallitsijan ANUN ensimmäiseksi syntynyt poika. He loiskahtivat alas Arabianmeressä ja kahlasivat rannalle suon reunalle, josta ilmaston lievän lämpenemisen jälkeen tuli Persianlahti. Persia oli se paikka, joka tunnistetaan tänä päivänä ”Iranina”. He perustivat ensimmäisen siirtokuntansa uudelle planeetalle suon päätyyn, ja he kutsuivat sitä nimellä E.RI.DU – ”koti kaukaisuudessa”. Eikös se olekin mielestänne hieno ja sovelias nimi?

Ja niin tapahtui, että aikaa myöten koko asutettua planeettaa alettiin kutsua tuon ensimmäisen siirtokunnan jälkeen – Erdeksi, Ertheksi, Earthiksi jne. Tähän päivään asti, kun kutsutte planeettaanne nimeltä, kutsutte muistikuvaa Maan ensimmäisestä siirtokunnasta; tietämättänne muistatte Eridun ja kunnioitatte ensimmäistä anunnakien ryhmää, jotka sen perustivat. Eikö historia alakin olemaan hauskaa?

Sumerialainen tieteellinen tai tekninen termi Maan pallolle ja sen tukevalle pinnalle oli KI. Se kuvailtiin jonkin verran litistyneenä pallona, jonka halki kulkivat pystysuuntaiset linjat, jotakuinkin kuin modernit kuvaukset pituuspiireistä. Maa on todellakin pullistunut jonkin verran sen päiväntasaajan kohdalta, ja näin ollen sumerialainen esitelmä on korrektimpi tieteellisesti kuin tyypillinen moderni tapa kuvata Maata täydellisenä pallona….

Sen jälkeen, kun Ea oli saanut perustettua valmiiksi ensimmäiset viisi seitsemästä anunnakien alkuperäisistä siirtokunnista, hänelle annettiin nimi EN.KI, ”Maan herra”. Mutta termi KI, sanavartalona tai verbinä, annettiin ”Earth”-nimiselle planeetalle syystä. Se ilmaisi tarkoitusta: ”leikata irti, irrottaa, kovertaa”. Sen johdannaiset havainnollistavat käsitteen: KI.LA tarkoitti ”kaivantoa”, KI.MAH ”hautaa” ja KI.IN.DAR ”halkeamaa, rakoa”. Sumerialaisissa tähtitieteellisissä teksteissä termille KI oli liitetty eteen määräävä MUL (”taivaankappale”). Ja täten, kun he puhuivat mul.KI:sta, he ilmaisivat tarkoituksen ”taivaankappale, joka oli halkaistu”. Kutsumalla Maata nimellä KI sumerialaiset täten vetosivat kosmogoniaansa – taivaallisen taistelun tarinaan ja Tiamatin halkaisuun.

 

KIELEN HAARAUMAT

Jatkatte juuri tähän päivään asti tämän kuvaavan lisänimen käyttöä planeetallenne tietämättöminä sen alkuperästä. Kiehtova tosiasia on se, että aikaa myöten sumerialainen sivilisaatio oli kaksi tuhatta vuotta vanha, kun Babylon nousi ja termin KI (ki) lausunta vaihtui gi:ksi tai joskus ge:ksi. Tällä tavoin se vietiin sen jälkeen akkadin kieleen ja sen kielellisiin haaroihin (babylonia, assyria, heprea) säilyttäen kaiken aikaa maantieteellisen sivumerkityksensä ”halkiona”, onkalona, syvänä laaksona. Täten raamatullinen termi, joka Raamatun kreikkalaisten käännösten kautta luetaan nimellä Gehenna, polveutuu heprealaisesta sanasta Gai-Hinnom, eli halkeaman kaltainen kapea onkalo Jerusalemin ulkopuolella, joka on nimetty Hinnomin mukaan ja jossa taivaallinen kosto tulee tuomionpäivänä kohtaamaan syntiset purkautuvan maanalaisen tulen kautta.

Jos teitä opetettiin koulussa ylipäätänsä ollenkaan, niin teille opetettiin, että komponenttia käytettiin kaikissa tieteellisissä termeissä Maan tieteisiin – geografia, geo metria, geologia ja niin edelleen – se tulee kreikkalaisesta sanasta Gaia(tai Gaea), joka on heidän nimensä Maan jumalattarelle. Joka tapauksessa teille ei opetettu, mistä kreikkalaiset ottivat tämän termin tai mikä sen todellinen tarkoitus olisi voinut olla. Vastaus on, arvatkaa mikä – varsin varmasti – SUMERIALAISILTA – KI tai GI.

Kaikki oppineet ovat samaa mieltä, että kreikkalaiset käsitykset alkukantaisista tapahtumista ja jumalista olivat lainattu suoraan Lähi-idästä Vähä-Aasian kautta, jonka länsilaidalla sijaitsivat varhaiset kreikkalaiset siirtokunnat, kuten Troija, ja Kreetan saaren kautta itäiseltä Välimereltä (lähellä Atlantista). Kreikkalaisen perinteen mukaan Zeus, joka oli kahdentoista olympialaisen pääjumala, saapui Kreikan mantereelle Kreetan kautta, jonne hän oli paennut sen jälkeen, kun oli kaapannut kauniin Europan, Tyren foinikialaisen kuninkaan tyttären. Afrodite saapui Lähi-idästä Kyproksen saaren kautta. Poseidon, jota roomalaiset kutsuivat Neptunukseksi, tuli hevosen selässä Vähä-Aasian kautta, ja Ateena toi oliivin Kreikkaan Raamatun mailta. Ei voi yksinkertaisesti olla epäilystäkään, etteikö kreikkalainen aakkosto olisi kehittynyt Lähi-idän aakkostosta. (Katsothan, Dharma, että sinulle etsimäni kuvitus asetetaan tähän, sillä se antaa paljon varmuutta tähän tarinaan.) [Katso seuraava sivu]

On monia kirjoja, jotka kertovat näistä muinaisista ajoista, joista ei vähäisimpänä ole Homeroksen kirjoittama Iliad. Nämä historiallisen mytologian tai ”perinteen” sanat olivat tehty liittyen taivaallisiin jumaliin – tai vierailijoihin, jotka tulivat jäädäkseen jne. taivaalta ja Maasta – Kaaoksesta. Nämä tarinat, rakkaat, eivät ole paljoakaan erilaisia kuin omat raamatulliset tarinanne kaiken alusta:

Totisesti, ensin Kaaos tuli ollakseen

ja seuraavaksi laajarintainen Gaia –

hän, joka loi kaikki kuolemattomat, jotka kannattelevat lumisen Olympuksen huippuja:

Himmeä Tartarus, laajapolkuinen syvyyksissä,

ja Eros, kaunein taivaallisten kuolemattomien joukossa…

Kaaoksesta tuli esiin Erebus ja musta Nyx;

Ja Nyxistä syntyivät Aether ja Hemera.

Joten mitä meillä on tässä?

Tässä kohdassa ”taivaallisten kuolemattomien” muodostumisprosessia – taivaallisten jumalien – ”Taivas ei ole vielä olemassa” aivan kuten mesopotamialaiset lähteet kertovat. Vastaavasti näiden säkeistöjen ”Gaia” vastaa Tiamatia: ”hän, joka synnytti heidät kaikki” Enuma elishin mukaan. Hesiodos listaa taivaalliset jumalat, jotka seurasivat ”Kaaosta” ja ”Gaiaa” kolmena parina; Tartatus ja Eros, Erebus ja Nyx sekä Aether ja Hemera. Sumerialaisessa kosmogoniassa olevan kolmen parin luomisen rinnakkaisuus tänä päivän Venuksen ja Marsin, Saturnuksen ja Jupiterin sekä Uranuksen ja Neptunuksen kanssa tulisi olla ilmeinen, vaikkakin tämä verrainnallisuus on kulkenut varsin huomiotta.

Vain aurinkokunnan muodostaneiden ensisijaisten planeettojen luomisen jälkeen, kun Nibiru ilmestyi hyökätäkseen siihen, tapahtuu Hesiodoksen tarina (TAIVAALLINEN SUKUPUU) – täsmälleen kuin on mesopotamialaisissa ja raamatullisissa teksteissä – kerrotaan Ouranoksen luomisesta, ”Taivas”. Kuten on selitetty Mooseksen kirjassa, tämä Shama’im oli taottu ranneke – asteroidivyöhyke. Kuten on kerrottu Enuma elishissä, tämä oli se osa Tiamatia, joka oli murskattu palasiksi, kun taas toisesta ehjästä puolesta tuli Maa. Kaikki tämä kaikuu Hesiodoksen Teogoniassa:

Ja Gaia synnytti sen jälkeen tähdekkään Ouranosin

– tasavertaisen häneen nähden –

verhotakseen hänet joka puolelle

ollakseen ikuinen asuinpaikka jumalille.

Alkaako se tihkua lävitse, miksi YHDEN MAAILMAN ELIITTI kutsuisi itseään OLYMPIALAISIKSI? (300:n komitea).

 

TIAMATISTA TULEE GAIA

Gaia lakkasi olemasta Tiamat jakaantuneena nyt tasan. Irrotettuna murskaantuneesta puolikkaasta, josta tuli ikuinen asuinpaikka asteroideille ja komeetoille, Taivaankansi, ehjästä toiselle kiertoradalle sysätystä puolikkaasta tuli Gaia, Maa. Ja niin tämä planeetta sai lisänimensä, ensin Tiamatina ja sitten Maana: Gaia, Gi, Ki – Halkaistu.

Miltä tämä halkaistu planeetta näytti nyt, taivaallisen taistelun jälkeen? Se oli kiertoradallaan nyt Gaiana/Maana. Yhdellä puolella olivat tukevat maat, jotka olivat muodostaneet Tiamatin kuoren; toisella puolella oli ontto ja suunnaton repeämä, johon entisen Tiamatin vedet virtasivat. Ja jälleen Hesiodos kertoi hienosti, että yhdeltä puolelta Gaia (nyt puoliksi Taivaan vertainen) ”toi esiin pitkiä mäkiä, viehkeitä nymfijumalattarien kantapaikkoja”; ja toiselta puolelta ”hän synnytti Pontuksen, hedelmättömän syvänteen raivoavine aallokkoineen”.

 

SAMA KUVA KUIN MOOSEKSEN KIRJASSA

Tämä on sama kuva, jonka Mooseksen kirja maalaa:

Ja Elohim sanoi,

”Kerääntykööt vedet taivaan alla

yhteen paikkaan,

ja annettakoon kuivan maan ilmestyä.”

Ja niin tapahtui.

Ja Elohim kutsui kuivaa maata ”Maaksi”,

ja yhteen kerääntynyttä vettä Hän kutsui ”meriksi”.

Tähän aikaan mennessä uusi hieno Gaia alkoi saada muotoaan.

Noin kolme tuhatta vuotta erotti Hesiodoksen ajasta, jossa sumerialainen sivilisaatio oli kukoistanut; ja on historiallisesti selvää, että muinaiset kansat kauttaaltaan  noiden vuosituhansien ajan, mukaan lukien Mooseksen kirjan tekijät tai kokoajat, hyväksyivät sumerialaisen kosmogonian. Tänä päivänä kutsutte sitä ”myytiksi”, ”legendaksi” tai ”uskonnollisiksi uskomuksiksi”; noina aikaisempina vuosituhansina se oli ”tiedettä” – ”tietämystä”, sumerialaiset vakuuttivat, anunnakit myönsivät. Ei, en sanonut pleijadilaiset – joten älkää menkö edelle omien tarinoidenne kanssa.

Muinaisen tietämyksen mukaan Maa EI ollut aurinkokuntanne alkuperäinen jäsen. Se oli leikattu, ”halkaistu” puolikas planeetasta, jota kutsuttiin silloin Tiamatiksi: ”hän, joka synnytti heidät kaikki”. Maan luomiseen johtanut taivaallinen taistelu tapahtui useita satoja miljoonia vuosia sen jälkeen, kun aurinkokunta planeettoineen oli luotu. Maa osana Tiamatia säilytti suuren osan vedestä, josta Tiamat, ”vesihirviö”, tunnistettiin. Kun Maa evolvoi itsenäiseksi planeetaksi ja saavutti painovoiman saneleman pallon muodon, vedet kerääntyivät suunnattomaan onkaloon repäistyllä puolella ja kuiva maa ilmestyi planeetan ulommalle puolelle. Menettehän taaksepäin ja katsokaa muinaisia karttoja, jotka havainnollistavat muutoksia planeetan mantereiden järjestelyihin. Tämä on näin ollen yhteenvedossa se, mitä muinaiset kansat tiesivät. Mitä modernit tiedemiehenne sanovat tästä?

 

TÄNÄPÄIVÄN KATSAUS

Planetaariseen muodostumiseen liittyvät teoriat tukevat sitä, että ne alkoivat palloina, jotka jähmettyivät Auringosta laajentuvasta kiekosta. Kun ne jäähtyivät, painavampi materia – rauta Maan tapauksessa – upposi niiden keskustoihin ja muodosti kiinteän sisäisen ytimen. Vähemmän kiinteä, muovinen tai jopa nestemäinen ulompi ydin ympäröi sisempää; Maan tapauksessa sen uskotaan koostuvan sulasta raudasta. Kaksi ydintä ja niiden liikkeet toimivat dynamona ja tuottavat planeetan magneettisen kentän. Kiinteää ja nestemäistä ydintä ympäröi kivistä ja mineraaleista tehty vaippa; Maassa sen arvioidaan olevan noin 1 800 mailia paksu. Siinä missä nestemäisyys ja tuotettu lämpö planeetan ytimessä (n. 12 000 astetta Fahrenheitia Maan keskustassa) vaikuttavat vaippaan ja siihen mitä on sen päällä, niin ylimmät noin 400 mailia (Maassa olevaa) vaippaa ovat suurimmaksi osaksi sitä, mitä näette planeetan pinnalla – sen jäähtynyt kuori. Totta kai tapa, jolla se itse asiassa muodostui – ei antanut kuumaa kuorta jäähdytettäväksi.

Prosesseista, jotka tuottavat miljardien vuosien ajalla pyöreän pallon – yhdenmukainen painovoima ja planeetan pyöriminen akselinsa ympäri – tulisi myös tulla tulokseksi säännönmukainen kerrostuminen. Kiinteän sisäisen ytimen, joustavan tai nestemäisen ulomman ytimen, silikaattien paksumman alemman vaipan, kivien ylemmän vaipan ja ylimmän kuoren tulisi sisältää jokainen säännönmukaisina kerroksina kuin sipulin kuori. Tämä pätee pallolle nimeltään Maa – mutta vain tiettyyn pisteeseen asti; pääsääntöisimmät poikkeavuudet liittyvät Maan ylimpään kerrokseen, kuoreen.

 

JOPA TIEDEMIEHET PYSTYVÄT SUMMAAMAAN SEN

1960- ja 70-lukujen Kuun ja Marsin laajamittaisten ”luotauksien” jälkeen geofyysikot ovat olleet hyvin hämmentyneitä Maan kuoren niukkuuden takia. Kuun ja Marsin kuoret käsittävät 10 prosenttia niiden massoistaan, mutta Maan kuori käsittää vähemmän kuin puolikkaan yhdestä prosentista Maan maamassaa. Vuonna 1988 geofyysikot Caltechista ja Illinoisin yliopistosta, Urbanasta, Don Andersonin johtamana raportoivat American Geological Societyn tapaamiseen Denverissä, Coloradossa, että he olivat löytäneet ”kadonneen kuoren”. He tulivat lopputulokseen analysoimalla shokkiaaltoja järistyksistä, että kuoreen kuuluva materiaali on vajonnut alas ja lepää noin 250 mailia Maan pinnan alapuolella. Tiedemiehet arvioivat, että siellä on tarpeeksi kuorimateriaalia kasvattamaan Maan kuoren paksuus kymmenkertaiseksi. Vaikkakin jos moinen hölynpöly olisi mahdollista, se olisi antanut Maalle kuoren, joka ei käsittäisi enempää kuin 4 prosenttia sen maamassasta – edelleenkin noin puolet siitä, mikä vaikuttaa olevan normi, jos pidätte Kuuta ja Marsia ”normina”. Puolet Maan kuoresta puuttuisi edelleenkin, mikäli tämän ryhmän löydökset voisivat osoittautua oikeaksi.

Tämä teoria jättää myös vastaamatta kysymyksen, että mikä voima aiheutti vaippaa kevyemmän kuorimateriaalin ”sukeltavan” – kyseessä olevan raportin sanoin – satoja maileja Maan sisuksiin. Ryhmän ehdotus oli, että kuoren materiaali siellä alhaalla koostuu ”valtavista kuorilevyistä”, jotka ”sukelsivat Maan sisuksiin”, jossa halkeamat ovat kuoressa. Mutta mikä voima oli rikkonut kuoren sellaisiksi ”valtaviksi kuorilevyiksi”?

 

HUPS!! MUITA POIKKEAVUUKSIA

Toinen Maan kuoren poikkeavuus on se, ettei se ei ole yhdenmukainen. ”Mantereiksi” kutsumissanne osissa sen paksuus vaihtelee n. 23:sta mailista melkein 45:een mailiin; mutta meren viemissä osissa kuori on vain 3,5 mailista viiteen mailiin paksu. Siinä missä keskimääräinen mantereiden korkeustaso on noin 2 300 jalkaa, keskimääräinen merten syvyys on yli 12 500 jalkaa. Näiden tekijöiden yhdistetty tulos on se, että paljon paksumpi mannerkuori ulottuu paljon syvemmälle vaippaan, missä merikuori on vain ohut kerros kiinteytynyttä materiaalia ja sedimenttejä.

On muitakin eroavaisuuksia Maan kuoren välissä, jossa mantereet ja meret ovat. Manterekuoren rakenne, joka koostuu suurelta osin graniittia muistuttavista kivistä, on suhteellisen kevyt verrattuna vaipan rakenteeseen: keskimääräinen mantereen tiheys on 2.7–2.8 grammaa per kuutiosenttimetri. Merikuori on painavampi ja tiheämpi kuin mannerkuori, keskimääräisen tiheyden ollessa 3,0– 3,1 grammaa per kuutiosenttimetri; se on basalttisen ja muiden tiheiden kivien rakenteellaan täten enemmän vaipan kuin mannerkuoren kaltainen. On merkille pantavaa, että edellä mainitun tieteellisen ryhmän ehdottama ”puuttuva kuori”, joka oli sukeltanut vaippaan, vastaa rakenteeltaan merikuorta eikä mannerkuorta.

Tämä johtaa yhteen tärkeään eroavaisuuteen lisää Maan manner- ja merikuorten välillä. Kuoren mannerosa ei ole vain kevyempi ja paksumpi, vaan se on myös paljon vanhempi kuin meriosa kuoresta. 1970-luvun loppuun mennessä tiedemiesten välillä ollut yhteisymmärrys oli sellainen, että suurempi osa tänä päivän mannerpinta-alasta oli muodostunut noin 2,8 miljardia vuotta sitten. Todisteita mannerkuoresta siltä ajalta, joka oli noin yhtä paksu kuin tänä päivänä, löydetään kaikista mantereista  ja alueilta, joita geologit nimittävät Archean Shield -alueiksi; mutta noissa alueissa löydettiin kuorikiviä, jotka osoittautuivat olevan 3,8 miljardia vuotta vanhoja. Joka tapauksessa vuonna 1983 Australian kansallisen yliopiston geologit löysivät läntisestä Australiasta kivijäännöksiä mannerkuoresta, joiden iän oli todettu olevan 4,1–4,2 miljardia vuotta. Vuonna 1989 testit uusien hienostuneiden keinojen avulla muutama vuosi sitten pohjoisessa Kanadassa (Washingtonin St. Louisin yliopiston ja Geographical Survey of Canadan tutkijoiden toimesta) kerätyistä kivinäytteistä määrittelivät kivien iäksi 3,96 miljardia vuotta; Washingtonin yliopiston Samuel Bowering raportoi todisteista, että lähellä olevat kivet alueella olivat niinkin paljon kuin 4,1 miljardia vuotta vanhoja.

 

MAAN IKÄ: NELJÄ MILJARDIA +

Tiedemiesten on edelleenkin vaikea selittää noin 500 miljoonan vuoden rako Maan iän (jonka meteoriosaset, kuten on löydetty Arizonan Meteor Cratesta, paljastivat olevansa vähintään 4,6 miljardia vuotta vanhoja) ja vanhimpien tähän mennessä löydettyjen kivien välillä; mutta selityksellä ei ole väliä, sillä tosiasia, että Maalla oli mannerkuorensa ainakin 4 miljardia vuotta sitten, on nyt kiistaton. Toisaalta yhdenkään merikuoren osan ei ole havaittu olevan enemmän kuin 200 miljoonaa vuotta vanha.

Oppilaat, tämä on suunnaton eroavaisuus! Mikään määrä typerää spekulaatiota nousevista ja vajoavista mantereista, muodostuvista ja häviävistä meristä ei voi selittää näitä asioita. Joku on verrannut Maan kuorta omenan kuoreen (te ihmiset todella pidätte omenista), ja missä meret ovat, ”iho” on tuore – suhteellisesti puhuen eilen syntynyt – mutta sieltä, mistä meret alkoivat alkuaikoina, ”iho” ja hyvä osa ”omenaa” itseään oli viilletty pois.

Eroavaisuudet manner- ja merikuorten välillä täytyivät olla vieläkin suurempia varhaisina aikoina, koska mannerkuori kuluu jatkuvasti luonnonvoimien toimesta ja tuntuva määrä kuluneita solideja kulkeutuu merialtaisiin ja kasvattaa merikuoren paksuutta. Lisäksi merikuorta parantaa jatkuvasti sulan basalttikiven ja silikaattien ylösnousu, joka virtaa kuoresta ylös meren pohjassa olevien siirrosten kautta. Tämä prosessi, joka tekee aina uusia kerroksia merikuorta, on tapahtunut 200 miljoonan vuoden ajan antaen merikuorelle sen tämänhetkisen muodon. Mitä merien pohjassa oli aikaisemmin? Eikö siellä ollut kuorta ollenkaan, vaan vain ammottava ”haava” Maan pinnalla? Ja onko meneillään oleva merikuoren muodostuminen samankaltainen kuin veritulpan prosessi, missä iho on lävistetty ja haavoittunut?

Pyrkiikö Gaia – elävä planeetta – parantamaan haavansa?

Kaikkein ilmeisin paikka Maan pinnalla, jossa se oli niin ”haavoittunut”, on Tyynimeri. Voi hyvänen aika, voisiko se olla?

Siinä missä keskimääräinen vajoama kuoren pinnalla sen meriosissa on noin 2,5 mailia, Tyynimeren kuori on koverrettu nykyiseen syvyyteen ja ulottuu joiltain osin 7 mailiin asti. Jos voisitte poistaa Tyynimeren pohjasta siellä olleen kuoren kertymisen yli viimeisen 200 miljoonan vuoden ajalta, saapuisitte syvyyksiin 12 mailia veden pinnan alapuolella ja välillä noin 20–60 mailia mannerkuoren alapuolella. Tämä on varsin suuri onkalo, oppilaat!! Kuinka syvä se oli ennen kuoren kertymistä yli viimeisen 200 miljoonan vuoden ajalta – kuinka suuri oli tuo ”haava” 500 miljoonaa vuotta sitten, miljardi vuotta sitten tai 4 miljardia vuotta sitten? Riittänee mainittavaksi, että se oli huomattavasti syvempi.

Mitä tiedemiehenne voivat sanoa jollain varmuudella? Että koverruksen laajuus oli laajempi ja vaikutti mittavasti suurempaan osaan planeetan pintaa. Tyynimeri vie tällä hetkellä kolmasosan Maan pinta-alasta; mutta niin pitkälle kuin ihmisenne voivat saada selville liittyen viimeisiin 200 miljoonaan vuoteen, se on ollut pienentymässä. Syy pienentymiselle liittyy reunustaviin mantereisiin – Amerikka idässä, Aasia ja Australia lännessä – jotka liikkuvat lähemmäs toisiaan ja rutistavat Tyynimerta hitaasti, mutta periksi antamattomasti, ja vähentävät sen kokoa tuuma tuumalta vuosittain.

 

LAATTATEKTONIIKKA

Nämä ovat samoja ”laattoja”, joista kerron teille jatkuvasti muutoksiin liittyen – viittaan erityisesti enimmäkseen Yhdysvaltojen Tyynimeren rannikkoalueelle ja ”tulirenkaaseen” – esim. Tyynimeren laatta iskeytyy Yhdysvaltojen läntisen rannikon alle ja nostaa Mojaven aavikon maata pohjoisissa osioissa ja samalla tekee SUUREN nousun tällä alueella, Tehachapissa – (Tejas Shape’, Tehachati).

Tätä tiedettä ja tätä kyseessä olevaa prosessia käsittelevät kysymykset ovat tulleet tunnetuksi tektonisten laattojen teoriana. Sen alkuperä sijaitsee aurinkokunnan tutkimuksen kaltaisesti planeettojen yhdenmukaisen sekä vakaan ja pysyvän tilan käsitteiden hylkäämisessä suosiakseen katastrofismia, muutosta ja jopa evoluution tunnistamista – liittyen paitsi flooraan ja faunaan, myös palloihin, joilla ne evolvoivat ”elävinä” olentoina, jotka voivat kasvaa ja kutistua, menestyä ja kärsiä sekä jopa syntyä ja kuolla.

 

KUNNIOITUS ALFRED WEGENERILLE

Alfred Wegenerille olette velkaa arvonannon tästä ”uudesta” laattatektoniikan tieteestä. Wegener, saksalainen meteorologisti, kirjoitti kaiken tästä teoriasta ja julkaisi sen kauan aikaa sitten – vuonna 1915: DIE ENTSTEHUNG DER KONTINENTE UND OZEANE. Hänen aloituspisteensä (ei uusi käsite) oli ilmeinen ”sopivuus” mantereiden ääriviivojen välillä eteläisen Atlantin molemmin puolin. Mutta ennen Wegenerin ideoita ratkaisu oli ollut tehdä oletus katoamisesta mantereiden tai maasiltojen vajoamisella: uskomus siitä, että mantereet ovat olleet siellä, missä ne ovat ikimuistoisista ajoista alkaen olleet, mutta että keskiosa vajosi merenpinnan alle ja antoi vaikutelman mantereiden eristyksestä. Lisäämällä saatavissa olevaa tietoa floorasta ja faunasta huomattavilla geologisilla ”sopivuuksilla” Atlantin kahden sivun välillä, Wegener sai käsitteen Pangeasta, supermantereesta, yhdestä valtavasta maamassasta, johon hän kykenisi sovittamaan kaikki tämänhetkiset maamassat kuin palapelin palat. Wegener ehdotti, että Pangeaa (elävä pannu), joka peitti noin yhden puolikkaan maapallosta, ympäröi alkukantainen Tyynimeri. Yksi maamassa kävi läpi repeämien ja parannuksien sarjan kellumalla vesien keskellä kuin jäälautta, kunnes tapahtui lopullinen ja viimeinen rikkoutuminen mesotsooisella aikakaudella, maantieteellisellä jaksolla, joka oli 225–65 miljoonaa vuotta sitten. Vähitellen palaset alkoivat ajelehtia erilleen. Etelämanner, Australia, Intia ja Afrikka alkoivat irrota ja mennä erilleen. Myöhemmin Afrikka ja Etelä-Amerikka halkesivat erilleen, kun Pohjois-Amerikka alkoi liikkua pois Euroopasta ja Intia oli sysätty kohti Aasiaa; ja niin mantereet jatkoivat ajelehtimista, kunnes ne järjestelivät itsensä uudelleen tänä päivänä tunnistettuun muotoon.

Pangean hajoamista useiksi erillisiksi mantereiksi seurasi vesimassojen avautuminen ja sulkeutuminen maamassan eriytyvien osien välillä. Aikaa myöten yksittäinen panoraamainen meri eriytyi sarjaksi kytkeytyviä tai umpinaisia meriä, kuten Mustameri, Kaspianmeri ja Välimeri, ja muodostui sellaiset suuret vesien massat, kuten Atlantin ja Intian valtameret. Mutta kaikki nämä vesien massat olivat ”osia” alkuperäisestä, josta Tyynimeri on vielä jäljellä.

 

LEIJONAN PAIKKOINA TUNNISTETTUJEN GEOLOGISTEN ALUEIDEN TÄRKEYS

Yksinkertainen otaksunta osoittaa, että ”alkuperäiset” ”IHMISEN” ja ”kadonneiden” mantereiden sijainnit viittaavat kaikki joihinkin tärkeisiin sijainteihin. Lisäksi täytyy olla geologisesti ja historiallisesti ilmeistä, että tulevan katastrofaalisen törmäyksen ja ”armageddonin” esitetään tapahtuvan pyhien maiden alueella. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Se voisi hyvinkin tarkoittaa sitä, että palaavan Tiamatin odotettu vaikutus voisi hyvinkin tehdä kaikkein vaikuttavimman työn tuolla tietyllä ”puolella” maapalloanne. Se tulee sekoittamaan paljon asioita kaikkialla, mutta voitte odottaa massiivista maaomaisuuden poistoa, jos tuon palaavan objektin sallitaan kytkeytyvän planeettanne kanssa. Matkustamisen suunnasta päätellen, jonka tiedemiehenne ovat jo piirtäneet – se kulkee maapallon vastakkaiselta puolelta tällä matkalla.

Jos planeettanne on ”imuroitu” jälleen, teillä tulee olemaan todellinen hämmennyksen sekamelska.

Wegenerin näkemys mantereista ”haljenneina jäälauttoina”, jotka liikkuvat Maan pysymättömän pinnan päällä, vastaanotettiin enimmäkseen halveksunnan ja jopa pilkan kera sen ajan geologien ja paleontologien toimesta – kuulostaako tutulta? Vei puoli vuosisataa, että mannervaelluksen idea hyväksyttiin tieteen keskuuteen. Onko mahdollista, että se, mitä kokoamme tässä teille – SAATTAISI OLLA NIIN KUIN ASIAT OVAT? Mitkä asiat auttoivat tuomaan muuttuneen asenteen, olivat 1960-luvulla alkaneet meripohjien tutkimukset, jotka paljastivat sellaisia piirteitä, kuten Keski-Atlantin selänteen, jonka on arveltu muodostuneen sulaneen kiven, ”magman”, nousun myötä Maan sisältä. Pulputen ylös ja Atlantin tapauksessa meren pohjassa olevan halkeaman kautta, joka kulkee melkein koko meren pituudelta, magma jäähtyi ja muodosti basalttikiven selänteen. Tässä on Soltecin (pleijadilainen: komentaja Soltec: geofysiikat) asiantuntevuuden suuri aihe, jonka hän on aikaisemmin jakanut kanssanne liittyen tulivuoriin – kunnioitan häntä, mutta tunnen sen olevan välttämätöntä jatkaa oman informaationi esittämistä. Aiheeni ei ole periaatteessa geologia tai maantiede, vaan Luomakunta ja henkiset yhteydet.

Kun yksi pulppuaminen seurasi toista, selänteen vanhat sivut puskettiin jommalle kummalle puolelle tehdäkseen tietä uudelle magmavirralle. Suuri edistys näissä merenpohjien tutkimuksissa tapahtui Seasatin, meritieteen satelliitin, avustuksella, joka oli laukaistu v. 1978 kesäkuussa ja kiersi Maata noin kolmen kuukauden ajan; sen tietoa käytettiin meren pohjien kartoittamiseen, joka antoi teille täysin uuden ymmärryksen meristänne ja maapallosta kokonaisuutena selänteineen, riuttoineen, merenalaisine vuorineen, merenalaisine tulivuorineen ja hautoineen. Löydöstä siitä, että kun jokainen magman pulppuaminen jäähtyi ja kiinteytyi, se säilytti sijaintinsa magneettisen suunnan, seurasi siihen aikaan päättely, että sellaisten magneettisten linjojen sarja, jotka olivat melkein rinnakkaisia toinen toiseensa nähden, antoivat aikaskaalan sekä suuntakartan meneillään olevalle meren pohjan laajenemiselle. Tämä meren pohjan laajeneminen Atlantilla oli suuri tekijä Afrikan ja Etelä-Amerikan erilleen työntymiselle ja Atlantin valtameren luomiselle ja sen jatkuvalle levenemiselle.

 

MUITA ASIAAN LIITTYVIÄ VOIMIA

Muiden voimien, kuten Kuun vetovoiman, Maan pyörimisen ja jopa alla olevan vaipan liikehdinnän on myös uskottu halkaisevan mannerkuorta ja liikuttavan mantereita. Nämä voimat käyttävät myös luonnollisesti vaikutusvaltaansa Tyynimeren alueella. Tyynimeri paljasti vielä enemmän keskimeren selänteitä, halkeamia, merenalaisia tulivuoria ja muita piirteitä, kuten näitä, jotka ovat työskennelleet Atlantin valtameren laajentamiseksi. Miksi silloin, kuten kaikki todisteet osoittavat, Tyynimerta reunustavat maamassat eivät ole liikkuneet erilleen, kuten Atlantin valtamerta ympäröivät, vaan sen sijaan ne liikkuvat lähemmäksi, hitaasti mutta varmasti, pienentäen jatkuvasti Tyynimerta?

Selitys on löydetty mannerliikkeiden kumppaniteoriasta, laattatektoniikan teoriasta. On oletettu, että mantereet lepäävät Maan kuoren jättimäisten liikuteltavien ”laattojen” päällä, ja näin tekevät myös meret. Kun mantereet ajelehtivat ja kun meret laajentuvat, kuten tekee Atlantti, tai kutistuvat kuin Tyynimeri, pohjimmainen syy on niiden laattojen liikkuminen, joiden päällä ne kulkevat. Tällä hetkellä tiedemiehet tunnistavat kuusi suurta laattaa, joista jotkut ovat jaettu: tyyni, amerikkalainen, euraasialainen, afrikkalainen, indo-australialainen ja antarktinen.

Atlantin valtameren leviävä merenpohja työntää vieläkin Amerikkaa kauemmaksi Euroopasta ja Afrikasta, tuuma tuumalta. Asiaan liittyvän Tyynimeren kutistumisen tunnistetaan nyt sovittuvan Tyynimeren laatan romahtamiseen tai ”alityöntöön” Amerikan laatan alle. Tämä on pääsääntöinen syy kuoren liikehdinnöille ja pitkin Tyynimeren reunaa oleville maanjäristyksille sekä myös suurten vuoriketjujen nousulle tämän reunan myötä. Intian laatan törmäys Euraasian laatan kanssa loi Himalajat ja yhdisti Intian mannerosan Aasiaan. Vuonna 1985 Cornellin yliopiston tiedemiehet löysivät jopa ”geologisen sauman”, missä osa Länsi-Afrikan laattaa pysyi kiinnittyneenä Amerikan laattaan, kun kaksi irtosivat erilleen noin viisikymmentä miljoonaa vuotta sitten ja ”lahjoittivat” Floridan ja eteläisen Georgian Pohjois-Amerikalle.

Melkein kaikki tiedemiehet tänä päivänä hyväksyvät Wegenerin hypoteesin, jossa Maa alun perin koostuu yksittäisestä maamassasta, jota ympäröi meri kaikkialla. Voisiko tämä olla syy siihen, miksi ihmeellisessä Georgia Guidestone -monumentissa käytetty vihreä graniitti olisi voinut täsmätä Afrikan laatan vihreään graniittiin osuuksissa? Lisäksi on ilmeistä, että graniitti-gneissi-maapohjat ovat jäännöksiä muinaisista meristä. No, oppilaat, TÄNÄÄN oleva tulee OLEMAAN ”muinainen” 3,5 miljardissa vuodessa! Laajamittaiset kivitallenteet lähes kaikilla mantereilla osoittavat, että ne olivat läheisiä merille yli kolmen miljardin vuoden ajalta; tietyissä paikoissa, kuten Zimbabwessa, eteläisessä Afrikassa, sedimenttikivet osoittavat kasvaneensa suurissa vesimassoissa noin 3,5 miljardia vuotta sitten. Viimeaikaiset edistykset tieteellisessä ajanmäärityksessä ovat laajentaneet Archean vöiden ikää – ne, jotka sisältävät kiviä ja jotka ovat esiintyneet alkumerissä – 3,8 miljardia vuotta sitten. No, ottaa tai jättää miljardi vuotta ei vaikuta liian tärkeältä – mutta se on PITKÄ aika.

 

KUINKA KAUAN TÄMÄ ON OLLUT MENEILLÄÄN?

Ikuisesti! Mutta mitä tästä mantereiden ajelehtimisesta? Oliko olemassa Pangea tai Pan? Kyllä. Hajoaminen vaikutti alkaneen noin 600 miljoonaa vuotta sitten. Oli itse asiassa kaksi ”super”-mannerta: Laurasia pohjoisessa ja Gondwanaland etelässä. Mutta tiedemiehenne yksinkertaisesti ”eivät tiedä varmasti”, mitä tai ”milloin” tapahtui täsmälleen. Olkoon se niin.

Tärkeä asia huomata tässä on se, että moderni tieteenne vahvistaa tieteelliset käsitykset, jotka olivat ilmaistu muinaisissa sumerialaisissa teksteissä. Se on niin vaikeata hyväksyä muinainen vastaus myös tässä tapauksessa: että vedet peittivät Maan pinnan – kolmantena ”päivänä” (vaihe) – olivat ”kerääntyneet” yhdelle puolella Maata paljastamaan kuivan maan. Oliko paljastunut kuiva maa tehty eristetyistä mantereista vaiko yhdestä supermantereesta, Pangeasta? Vaikkakin sillä ei ole väliä niin pitkälti, kuin mitä tulee muinaisen tietämyksen vahvistamiseen, on mielenkiintoista huomata kreikkalaisten käsityksistä Maasta, vaikkakin ne johtivat uskomukseen, jossa Maa oli kiekonkaltainen pallon sijasta, he visioivat sen maamassana, jolla on vesien ympäröimä kiinteä perusta. Tämä käsitys on täytynyt tulla aikaisemmasta ja tarkemmasta tietämyksestä, kuten suurin osa Kreikan tieteestä teki. Havaitsette, että Vanha testamentti viittaa toistuvasti Maan ”perustuksiin” ja ilmaisee tietoa aikaisemmista ajoista, jotka liittyvät Maan muotoon seuraavissa Luojaa ylistävissä säkeistöissä:

Herra on Maassa ja sen kokonaisuudessaan,

maailmassa ja kaikessa, joka siinä on.

Sillä Hän on sen perustanut merten päälle

ja loi sen vesien ylle.

(Psalmit 24: 1-2)

Lisänä termille Eretz, joka tarkoittaa niin planeetta ”Maata” kuin ”maata, maaperää”, kerronta Mooseksen kirjassa käyttää termiä Yabashah – kirjaimellisesti: ”kuivunut maamassa” – kun siinä kerrotaan, että vedet ”olivat kerääntyneet yhteen paikkaan” antamaan Yabashahin ilmestyä. Mutta kautta Vanhan testamentin toista termiä, Tebel, käytetään toistuvasti ilmaisemaan sitä osaa Maasta, joka on asuttava, viljelyskelpoinen ja hyödyllinen ihmiselle, mukaan lukien olemalla lähde erilaisille malmeille. Termiä Tebel – joka käännetään yleensä joko ”maana” tai ”maailmana” – on usein käytetty osoittamaan osaa Maasta, joka on erillinen sen vetisistä osioista; tämän Tebelin ”perustukset” olivat vastakkain merialtaisiin nähden. Tämä oli ilmaistu parhaiten Daavidin laulussa (2 Samuel 22:16 ja Psalmit 18:16):

Herra jylisi taivaista,

Kaikkein Ylimpää hänen äänensä sanoi.

Hän vapautti nuolensa, lennätti ne kauas ja laajalti;

salamakeihäs, ja hän hämmensi heidät.

Merialtaan kanavat paljastettiin,

Tebelin perustustukset olivat paljaina.

Sen kera, mitä tänään tiedetään ”Maan perustuksista”, sana Tebel ilmaisee selkeästi mantereiden käsitteen, jonka perustukset – tektoniset laatat – ovat asetettu keskelle vesiä. Eikö ole sävähdyttävää havaita uusimpien geofyysisten teorioiden kaikuvan 3 000 vuotta vanhassa psalmissa?

Mooseksen kirjan tarina ilmaisee selkeästi, että vedet olivat ”kerääntyneet yhteen” yhdelle puolelle Maata, jotta kuiva maa voisi nousta; tämä vihjaa luolaston olemassaolosta, johon vedet voisivat kerääntyä. Sellainen luolasto (kuppi), jotakuinkin yli puolet Maan pinnasta, on vieläkin olemassa kutistuneena ja pienentyneenä Tyynimeren muodossa.

Miksi löydettävät kuoren todisteet eivät ole vanhempia kuin 4 miljardia vuotta 4,6 miljardin sijasta, joka on oletettu ikä Maalle ja aurinkokunnalle? Ensimmäinen kokous elämän alkuperälle, joka pidettiin New Jerseyn Princetonissa vuonna 1967 NASA:n ja Smithsonian instituutin sponsoroimana, pohti pitkälti tuota ongelmaa. Ainoa oppineiden osanottajien keksimä hypoteesi oli, että siihen aikaan, kun vanhimmat löydetyt kivinäytteet olivat muodostuneet, Maata kohtasi ”luonnonmullistus”. Keskustelussa Maan ilmakehän alkuperistä oli yksimielisyys siitä, ettei se ollut tulos vulkaanisen aktiviteetin kautta tulleesta ”jatkuvasta kaasuuntumisesta”, vaan se oli Harvardin yliopiston Raymond Sieverin sanoin tulos ”varsin varhaisesta ja varsin suuresta kaasuuntumisepisodista…mahtava ja suuri kaasujen röyhtäys kaasuja, jotka ovat nyt Maan ilmakehälle ja sakalle tunnusomaiset.” Tämä ”iso röyhtäys” oli myös päivätty samaan aikaan kuin oletettu kivien tallentama katastrofi. Tämän kaltaisella ”tietämyksellä” ei ole ihmekään, että olette totaalisessa poliittisessa ja opetuksellisessa rappiossa.

Siitä tulee ilmeistä, että – sen yksityiskohdissa – Maan kuoren hajoaminen, laattatektoniikat, erot mannerten ja merien kuorissa, pangean ilmaantuminen vesien alta, alkukantainen kiertävä meri – modernin tieteen löydökset ovat yksinkertaisesti tukeneet muinaista tietämystä. Ne ovat myös johtaneet omat tiedemiehenne kaikista tieteenhaaroista päätäntöön, että ainoa selitys tavasta, jolla Maan maamassat, meret ja ilmakehä ovat evolvoineet, on olettaa luonnonmullistuksen tapahtuneen noin neljä miljardia vuotta sitten – noin puoli miljardia vuotta Maan ensimmäisen ja tunnistetun muodostumisen osana aurinkokuntaa jälkeen.

 

MIKÄ OLI LUONNONMULLISTUS?

Ihmisellä on ollut sumerialainen vastaus noin kuusi tuhatta vuotta tai kauemmin: taivaallinen taistelu Nibirun/Mardukin ja Tiamatin kanssa.

Sumerialaisessa kosmogoniassa aurinkokunnan jäsenet kuvattiin taivaallisina jumalina, miehinä ja naisina, joiden luominen oli verrattavissa syntymään, joiden olemassaolo oli elävien olentojen olemassaoloa. Enuma elishin tekstissä erityisesti Tiamat kuvattiin naisena, äitinä, joka antoi syntymän yhdentoista kuun joukolle, hänen ”laumalleen”, jota johti Kingu, ”jonka Tiamat nosti”. Kun Nibiru/Marduk ja hänen laumansa lähestyivät häntä, ”raivoissaan Tiamat huusi ja hänen jalkansa vapisivat juurineen…hyökkääjäänsä vastaan hän teki loistun toistuvasti”. Kun ”Herra levitti verkkonsa sotkeakseen hänet” ja ”perässä seuranneen pahuuden tuulen hän päästi irti Tiamatin kasvoille, Tiamat avasi suunsa syödäkseen sen”, mutta sen jälkeen muut Nibirun/Mardukin ”tuulet” ”hyökkäsivät hänen vatsaansa” ja ”pullistivat hänen kehonsa”. Todellakin, ”menkää ja viekää Tiamatin henki oli ulompien planeettojen käsky hyökkääjälle. Hyökkääjä saavutti sen ”leikkaamalla Tiamatin sisälmyksien lävitse ja halkaisemalla sydämen… kukistaen näin Tiamatin hän tuhosi tämän elämän”.

 

PAKANUUS?

Hyvin pitkän ajan tämä näkemys planeetoista ja etenkin Tiamatista elävinä olentoina, jotka voivat syntyä ja kuolla, on torjuttu primitiivisenä pakanuutena – mutta planetaarisen järjestelmän tutkimus viime vuosikymmeninä on itse asiassa varmasti paljastanut maailmoja, joihin sanaa ”elossa” on toistuvasti käytetty. Se, että Maa itsessään on elävä planeetta, on voimakkaasti asetettu esille Gaia-hypoteesissa, jonka on kirjoittanut James E. Lovelock 1970-luvulla, ja suuri kunnia kuuluu tälle miehelle. Se on jälleen vahvistettu hänen toimestaan uudessa teoksessa nimeltään THE AGES OF GAIA: A BIOGRAPHY OF OUR LIVING EARTH. Se on hypoteesi, joka näkee Maan ja sillä evolvoineen elämän yhtenä organismina; Maa ei ole vain eloton maapallo, jonka päällä on elämää; se on yhtenäinen ja jopa monimutkainen keho, joka on itsessään elossa sen massansa ja maapintansa sekä merien ja ilmakehän sekä flooran ja faunan kautta, jotka se ylläpitää, ja mikä vuorostaan ylläpitää Maata. ”Suurin elävä olento Maassa” Lovelock kirjoitti, ”on Maa itsessään”. Ja siinä hän myönsi ”äiti-Maan käsitteen tai kuten kreikkalaiset kutsuivat häntä kauan aikaa sitten Gaiaksi.

Mutta itse asiassa hän oli mennyt takaisin sumerialaisiin aikoihin ja heidän muinaiseen tietämykseen planeetasta, joka oli halkaistu!

Käsittelemme seuraavaksi todistajaa Mooseksen kirjalle.

Kiitos.

Hatonn kuittaa.

Lähteet:

http://www.fourwinds10.net/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1320513332

http://fourwinds10.com/journals/pdf/J050.pdf