VALON LUOJA ATON/HATONN

28.7.2018

 

7.8.1993 #2   HATONN

VENÄJÄ JA KASAARIT

Jep, tässä se tulee TAAS! Emmekö ole koskaan käsitelleet tarpeeksi tätä myrkyllistä aihetta? EMME!

Tämä on seuraava osa sarjasta “Rautaesirippu Amerikan yllä”.

LAINATEN:

Kun saksalainen ritarikunta oli jäljitetty sen synnystä sen hajoamiseen sotilallis-uskonnollisena veljeskuntana ja kun kruununperijä-hallitsijoiden kehittyminen Preussin tuhoon asti vuonna 1945 oli mainittu, meidän täytyy mennä takaisin yli tuhat vuotta tutkimaan toista lankaa – tulenpunaista – Euroopan historian takkuisessa vyyhdissä.

Useiden satojen heimojen slaavilainen kansa asutti maata, joka tunnettiin myöhemmin eurooppalaisen Venäjän pohjoiskeskiosana, ensimmäisen vuosituhannen myöhempinä ja hämärästi dokumentoituina vuosina Kristuksen jälkeen. Heistä etelään Donin ja Volgan jokien välissä ja korkeasta Kaukasuksesta pohjoiseen asui kansa, jonka historia tunsi kasaareina. Tämä kansa oli ajettu lännen suuntaan Keski-Aasiasta ja kulki Eurooppaan Uralin vuorten ja Kaspianmeren välissä olevasta väylästä. He löysivät maan, jota asutti yksi tai useampi heimo alkukantaista paimentolaiskansaa, maan, joka sijaitsi Rooman valtakunnan rajojen takana sen ollessa laajin Trajanuksen aikaan (hallitsi 98–117 jKr.) sekä myös Bysantin valtakunnan rajojen takana (v. 395–1453). Pikkuhiljaa kasaarit laajensivat aluettaan lopulta Asovanmerelle asti ja Mustanmeren vieressä olevalle rannikolle. Kasaarit olivat ilmeisesti kansa, joka oli sekoitus mongolilaisia ja turkkilaisia sukuja. Noin vuonna 600 sotaisa heimo puolimongolikansaa, joka vastaa nykypäivän turkkilaisia, valloitti alueen, jota kutsutaan nyt Etelä-Venäjäksi. Ennen pitkää kasaarien kuningaskunta (kaanikunta), jona tämä heimo tunnettiin, ulottui Kaspianmereltä Mustaanmereen. Sen pääkaupunki, Ityl, oli Volgan suulla. [H: Haluan TEIDÄN tietävän, että tämä tieto ei ole vain “juutalaisten” vahvistama, vaan se esitetään teoksessa “the History of the Jews”, kirjoittanut Solomon Grayzel, Philadelphia – The Jewish Publication Society of America, v. 1947. Haluan korostaa tätä, jotteivät TÄNÄ PÄIVÄN siionistit, jotka väittävät, ettei sellaisia asioita kuin “kasaarit” ole olemassa, revi ja paloittele kirjuriani ja Noraa.]

Aikakautemme seitsemäntenä tai kahdeksantena vuosisatana kasaarien khakaani (vastaa karkeasti heimopäällikköä tai alkeellista kuningasta) halusi uskonnon pakanakansalleen. Hän valitsi juutalaisen uskonnon muodon päivämääränä, joka on yleisesti ottaen asetettu noin vuoteen 741 jKr., mutta sen on uskottu olevan historioitsija Vernadskyn mukaan olevan niin myöhään kuin vuonna 865, ja valinta tapahtui ehkäpä osittain orastavan jännitteen kristittyjen ja uuden muhamettilaisen uskon (Muhammed kuoli vuonna 632) välillä ja osittain pelosta tulla Bysantin valtakunnan tai islamilaisen kalifin vallan alle. Universal Jewish Encyclopedian mukaan (Vol. VI, sivut 375–377) tämä päällikkö, luultavasti Bulan, “kutsui juutalaisuuden, kristinuskon ja muhammettilaisuuden edustajat selittämään uskonoppinsa hänelle. Tämä keskustelu vakuutti hänet siitä, että juutalainen uskonto oli kaikkein suotavin, ja hän päätti omaksua sen. Sen jälkeen hän ja noin 4 000 kasaaria ympärileikattiin; tapahtui vain asteittain, että juutalaiset opetukset saavuttivat jalansijaa väestössä.”

Kirjassaan History of the Jews (The Jewish Publication Society of America, Vol. III, v. 1894, sivut 140–141), professori H. Graetz antaa lisää yksityiskohtia:

“Bulanin seuraaja, joka kantoi heprealaista Obadiahin nimeä, oli ensimmäinen tekemään vakavasti otettavia pyrkimyksiä edistämään juutalaista uskontoa. Hän kutsui juutalaisia tietäjiä asuttamaan hänen alueitaan, palkitsi heidät runsaasti, perusti synagogeja ja kouluja…aiheutti ohjeiden tulevan annetuksi itselleen ja kansalleen Raamatusta ja Talmudista sekä esitteli taivaallisen palveluksen, joka oli mallinnettu muinaisista yhteisöistä.

“Obadiahin jälkeen tuli pitkä sarja juutalaisia khakaaneja, sillä valtion peruslain mukaan VAIN juutalaisten hallitsijoiden sallittiin nousta valtaistuimelle.”

Termin “muinaiset yhteisöt” tärkeyttä ei voida selittää tässä. “Virheellisen esitelmän” ja “mauttoman väärinesityksen” käsittämiseksi, joilla Raamattu, ts. Vanha testamentti, oli esitetty kauttaaltaan Talmudissa, katsokaa tämän luvun alta kattava lainaus professori Graetzilta.

Venäläisen kutsuperinteen mukaan viikinkisoturit työnnettiin Baltian alueelta Moskovan länsipuolella oleville matalille mäille. Arkeologiset löydökset osoittavat, että yhteen aikaan nämä pohjolalaiset tunkeutuivat melkein kaikille alueille Laatokasta etelään ja Kaman länsipuolelle ja alemmalle Volgalle. Heidän varhaisimmat ja pysyvät asutuksensa olivat läntisen Väinäjoen pohjoiset ja itäiset alueet, Ilmajärven alueella ja ylemmän Volgan ja Okan välillä, joiden risteyksessä he pian pitivät kuuluisaa Nižni Novgorodin kauppapaikkaa.

Nämä siirtolaiset pohjoisesta ja lännestä olivat periaatteessa “ruseja – varangialainen heimo muinaisissa muistelmissa, joita pidetään ruotsalaisten, enkelten ja pohjolalaisten sukulaisina” (Encyclopedia Britanica, Vol, XIX, s. 712). He perustivat (noin vuonna 862) valtion paikallisista slaavilaisista heimoista, joka tunnettiin myöhemmin heidän nimestään (rus) Venäjänä, joka käsitti ylemmän Volgan alueen ja Dneprin joet ja kulki alas jälkimmäistä jokea pitkin Mustaanmereen ja Krimille. Russit ja slaavit olivat sukulaispopulaatioita, ja heidän kielillään oli yhteinen indogermaaninen alkuperä, vaikka ne olivatkin varsin erilaisia. He hyväksyivät kristinuskon uskonnokseen. Kreikkalaiset lähetyssaarnaajat, jotka lähetettiin Rusiin [ts. “Venäjälle”] 860-luvulla, kastoivat niin monia ihmisiä, että pian tämän jälkeen erityinen piispa oli lähetetty pitämään huolta heidän tarpeistaan.

Rusit sulautuivat slaavipopulaatioon, jonka he organisoivat osavaltion asemaan. Uuden valtion kansa omistautui tarmokkaasti vahvistamaan aluettaan ja laajentamaan sen rajoja. He veivät Kievin kasaareilta, jotka olivat laajentaneet valtansa Dneprin laaksossa, joka oli tärkeä kauppakeskus ennen tulemistaan 900-luvulla suuren vastikään kristilliseksi kääntyneen valtion pääkaupungiksi. Monet varangialaiset (rusit) olivat asettuneet slaavien joukkoon tällä alueella (Ukraina), ja kristitystä Kievistä tuli valaistuneen länteen katsovan dynastian kehto, jonka jäsenet menivät naimisiin monien Eurooppalaisten sukujen kanssa, mukaan lukien ranskalaisten.

Slaavit, etenkin nykyään Ukrainana tunnetulla alueella, olivat jatkuvassa sodassa kasaareiden kanssa, ja lopulta vuoteen 1060 jKr. mennessä he tuhosivat kasaarien hallituksen ja veivät suuren osan kasaarien alueesta. Kasaarien alueen asteittaista pienenemistä ja Puolan, Liettuan, Moskovan ruhtinaskunnan ja muiden slaavivaltioiden kehittymistä varten nähkää asiaankuuluvat kartat teoksesta “Historical Atlas, tekijänä William R. Shepherd (Henry Holt and Col., New York, v. 1911)”.  Osa alistetuista kasaareista jäi slaavien hallussa oleville maille, jotka olivat olleet pitkään khakaanien hallussa, ja muut vaelsivat Kieviin ja muihin osiin Venäjää ja luultavasti merkittävissä määrin Tšingis-kaanin (v. 1162–1227) tuomien dislokaatioiden takia, joka perusti vanhaan kasaarikhanaattiin ja sen ylitse lyhyen aikaa eläneen Kultaisen ordan khanaatin. Juutalaistuneet kasaarit hajaantuivat lisää luoteeseen Liettuan ja Puolan alueille sekä myös Varsinais-Venäjälle ja Ukrainaan. Vuonna 1240 Kievissä juutalainen yhteisö oli kitketty, sen jäljellä olevat jäsenet etsivät pakenevien venäläisten kanssa turvapaikkaa kauempaa lännestä, kun pääkaupunki jäi Batun, Tšingis-kaanin serkun, mongolisotilaiden käsiin. Vähän ajan päästä monet näistä karkotetuista juutalaisista palasivat Kieviin. Täten muuttamalla, kun jokin paikallinen valta karkotti heidät, kasaarijuutalaiset levittäytyivät laajalti läntisellä Venäjällä. Kasaarikhanaattiin muutti hyvin vähän juutalaisia – rabbeja, kauppiaita, pakolaisia – mutta Kieviläisen Venäjän valtio ei helpottanut enempien juutalaisten tuloa alueellensa. Moskovan ruhtinaskunnan hallitsijat pyrkivät myös poistamaan juutalaiset hallitsemiltaan alueilta. Venäjän hallituksen käytäntö sen varhaisimmista ajoista oli poistaa juutalaiset täysin sen alueiltaan. Esimerkiksi Iivana IV (valtakausi v. 1533–1584) kieltäytyi sallimasta juutalaisten kauppiaiden matkustaa Venäjälle.

Suhteet slaavien ja juutalaistuneiden kasaarien keskuudessa eivät olleet koskaan iloiset. Syyt eivät olleet rotuperäisiä – sillä slaaveihin oli sulautunut monia vähemmistöjä – vaan ideologisia. Khakaani Obadiahin lähettämät rabbit olivat koulutettu babylonialaisen Talmudin mukaan, jolle he olivat myös uskonkiihkoilijoita ja joka oli monien käsien pitkän uurastuksen myötä saatu valmiiksi joulukuun 2. päivänä, vuonna 499. Tuodut rabbit ja heidän seuraajansa kontrolloivat täysin kansansa poliittista, sosiaalista ja uskonnollista ajatusmaailmaa tuhansissa kasaarikhanaatin rakentamissa synagogeissa. Niin merkittävä oli babylonialainen Talmud pääasiallisena syynä kasaareille vastustaa venäläisiä pyrkimyksiä lopettaa heidän poliittinen ja uskonnollinen separatisminsa, ja niin merkittäviä ovat myös modernit seuraukset, mukaan lukien Yhdysvalloissa olevat, että tässä esitetään laajamittainen lainaus aiheesta, teoksesta History of the Jews, kirjoittanut professori H. Graetz (Vol. II, v. 1893, s. 631 eteenpäin):

Talmud sisältää paljon typeriä asioita, joita se kohtelee suurella raskaudella ja vakavuudella; se heijastaa pidemmälti erinäisiä taikauskoisia tapoja ja näkemyksiä sen persialaisesta synnyinpaikastaan, joka otaksuu demonisten lääkkeiden, taikojen, loitsujen, ihmeparannusten ja unien tulkintojen tehokkuuden. Se sisältää myös eristettyjä esimerkkejä armottomista tuomitsemisista ja säädöksistä muiden valtioiden ja uskontojen jäseniä vastaan, ja lopulta se suosii virheellistä esitelmää pyhistä kirjoituksista, hyväksyen mauttomia väärinesityksiä.

“Yli kuusi vuosisataa on hakattu kiveen Talmudissa. On siten pieni ihme, että ylhäiset ja rahvaanomaiset, suuret ja pienet, vakavat ja naurettavat, alttari ja tuhkat, juutalaiset ja pakanat löytyvät toistensa viereltä.

“Babylonialainen Talmud erottuu erityisellä tavalla jerusalemilaisesta tai palestiinalaisesta Talmudista ajatuksen lennon ja nerouden välähdysten kautta, joka nousee ja katoaa jälleen. Tästä syystä babylonialaisesta Talmudista tuli jerusalemilaisen sijaan juutalaisen rodun keskeinen omaisuus, sen elämän henki, sen sielu – luonto ja ihmiskunta sekä voimat ja tapahtumat olivat juutalaiselle valtiolle merkityksettömiä, epäoleellisia, pelkkä aave; ainoa todellinen todellisuus oli Talmud.

Rabbien ohjaamilla kasaareilla ei ollut mitään aikomusta kadottaa identiteettiään tulemalla venäläistetyiksi tai kristinuskoon, koska suurin osa Mesopotamian juutalaisista [H: Ah – kulkee hyvin lähelle “Sumaria”!] oli omaksunut islamin ja sen myötä kasvaneella omistautumisella kasaarit eivät olleet vain Talmudin opettamia, vaan tosiasiassa he elivät sen babylonialaisen taustansa mukaista elämää. Rabbien tinkimätön asenne kasvoi heidän ymmärryksensä myötä, että heidän valtansa katoaisi, jos heidän kansansa hyväksyisivät muita kuin Talmudin ohjauksia. Rabbien kontrolli ei ollut vastuussa vain perustavoista, vaan myös sellaisista ulkoisista erikoisuuksista kuin pukeutuminen ja hiukset. Aiheesta kirjoittavat ovat maininneet usein, että “ghetto” ei ollut venäläisten tai muiden slaavien työtä, vaan rabbien.

Ajan kuluessa tapahtui niin, että tämä venäläisettömien sukujen kasaarikansa, joka vihasi venäläisiä ja eli babylonialaisen Talmud-lain alla, tuli tunnetuksi länsimaille Venäjän juutalaisina heidän oleskelualueestaan ja uskonnollis-lakisääteisistä säännöistään.

Venäläisillä mailla oli erimielisyyden ja epäyhtenäisyyden jakso Kievin romahtamisen jälkeen vuonna 1240. Kamppailu mongolien ja muiden aasialaisten khanaattien kanssa jatkui, ja heiltä venäläiset oppivat paljon tehokkaasta armeijan organisoinnista. Lisäksi, kun mongolit eivät olleet valloittaneet pohjoista ja eteläistä Venäjää, oli olemassa tausta vastarinnalle ja vastahyökkäykselle, joka asteittain eliminoi hyökkääjät. Uudelleen järjestäytyneen Venäjän pääkaupunki ei ollut enää Kiev, vaan Moskova. Vuonna 1613 venäläinen ylimistö (pajarit) halusivat vakaamman hallituksen kuin mitä heillä oli, ja he äänestivät tsaarikseen pojan nimeltään Michael Romanov [H: Hups, nyt menin ja tein sen!], jonka suonissa virtasi Kievin ja Moskovan suurruhtinaitten verta.

1600- ja 1700-luvuilla ei Romanovien vallan alla ollut muutosta asenteessa juutalaistuneita kasaareita kohtaan, jotka halveksuivat venäläistä sivilisaatiota ja itsepintaisesti kieltäytyivät kulkemasta kristittyjen joukkoon. [H: Ah, henkilökunta, etsittehän esitykseni venäläisistä Romanoveista; lupasin enemmän enkä ole yksinkertaisesti löytänyt “aikaa” tarjota sitä – se tulee olemaan TÄRKEÄ HISTORIALLISISSA TAPAHTUMISSA.] {Keskustelu Romanoveista alkaa sivulla 152 JOURNALISSA nro. 58 nimeltään FROM THE FRYING PAN INTO THE PIT OF FIRE.}  Pietari Suuri [valtakausi v. 1682–1725] puhui juutalaisista “varkaina ja huijareina”. Elisabet [valtakausi v. 1742–1762] ilmaisi asenteensa lauseessa: “Kristuksen vihollisista en halua hyötyä enkä voittoa.” Kun Venäjä laajeni 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, monia juutalaisia haalittiin lisää uuden alueen myötä, etenkin Venäjän osiolta jaetusta Puolasta (v. 1772, v. 1793, v. 1795). Keisarinna Katariina II:lla [valtakausi v. 1762–1796] ei ollut vaihtoehtoa kuin vastaanottaa juutalaiset muiden maan asukkaiden kera, mutta hän loi Puolasta otetuista maakunnista “Venäjän juutalaisten asuinalueen”, josta vastikään haalitut juutalaiset eivät voisi liikkua. Kuten aiemmin, tuosta ajasta eteenpäin hallituksen asenne oli motittaa juutalaisia niin paljon kuin mahdollista.

Romanovien dynastian alla (v. 1613–1917 [v. 1917 – bolsevikkien vallankumous]) monet Venäjän yläluokkien jäsenistä koulutettiin Saksassa ja Venäjän ylhäisö, jossa oli jo valmiiksi osittain skandinaavista verta, naivat usein saksalaisia tai muita länsieurooppalaisia. Vastaavasti monet Romanoveista itsessään – itse asiassa kaikki dynastian myöhemmässä vaiheessa hallinneet – menivät naimisiin läntisiin sukuihin. Ennen 1800-lukua parhaiten maailman historiassa tunnetut Venäjän valtaistuimessa hallinneet olivat Pietari I Suuri ja Katariina II Suuri. Ensin mainittu – joka vuonna 1703 antoi Venäjälle “Läntisen Ikkunan”, Pietarin kaupungin, joka tunnettiin myöhemmin Petrogradina ja vastikäisemmin Leningradina – valitsi puolisokseen ja seuraajakseen valtaistuimelle Katariina I:n [valtakausi v. 1725–1727], vallatun Marienburgin (Saksa) palvelustyttö, jonka isä ja äiti olivat vastaavasti liettualainen maalaisnainen ja ruotsalainen rakuuna. Katariina II Suuri oli saksalainen prinsessa, joka julistettiin hallitsevaksi Venäjän keisarinnaksi sen jälkeen, kun hänen miehensä, tehoton ja mieleltään sekä fysiikaltaan heikentynyt tsaari Pietari III, jätti Pietarin kaupungin. Katariina, hänen 34:n vuotensa aikana keisarinnana opiskellen sellaisia teoksia kuin Blackstone’s Commentaries ja kirjeenvaihdon myötä sellaisten maineikkaiden henkilöiden kanssa kuin Voltaire [H: Muistakaa, että muiden Voltairen kirjoitusten kera – hän oli kääntänyt NEWTONIN PRINCIPIAN.], F.M. Grimm [H: Nora oli tehnyt hienon tutkimuksen “Grimmistä”], Fredrik Suuri, Diderot ja Itävallan Maria-Teresia, hän piti itsensä yhteydessä lännen kanssa.

1800-luvun tsaarit olivat Katariina II Suuren pojanpoika, Aleksanteri I [valtakausi v. 1801–1825 – saksalainen vaimo], hänen veljensä, Nikolai I [valtakausi v. 1825–1855 – saksalainen vaimo, Hohenzollernin sukua], hänen poikansa, Aleksanteri II [valtakausi v. 1855–1881 – saksalainen vaimo], hänen poikansa, Aleksanteri III [valtakausi v. 1881–1894 – tanskalainen vaimo] ja hänen poikansa, Nikolai II [valtakausi v. 1894–1917 – saksalainen vaimo], joka murhattiin perheensä kera (v. 1918) sen jälkeen, kun kommunistit kaappasivat vallan (v. 1917) Venäjällä. [H: Ja koska historia on nyt TODISTANUT, että “KOMMUNISMI” on siionististen juutalaisten rakentama ja että KAIKKI hallituksen johtohahmot kommunistisella Venäjällä tuon vallankumouksen jälkeen olivat siionistijuutalaisia – mitä meillä on tässä kohdattavana, lukijat?]

Vaikkakin monet Romanoveista, mukaan lukien Pietari I ja Katariina II Suuri, olivat kaukana ihailtavista hahmoista – tosiasia, jotka mainostetaan hyvin aiheesta kertovissa amerikkalaisissa kirjoissa – ja vaikkakin osa heistä, mukaan lukien Nikolai II, eivät olleet kykeneviä hallitsijoita, dynastian yleinen tarkoitus oli antaa maillensa tiettyjä läntisen Euroopan etuja. Lännestä he tyypillisesti etsivät liittoutumia yhden tai useamman maan kanssa sen sijaan, että tunkeutuisivat ideologisesti.

Juutalaistuneilla Venäjän kasaareilla oli slaavilaisten lääninherrojensa tapaan erinäisiä suhteita Saksaan. Heidän väkilukunsa vastaanotti lisäyksiä ajasta aikaan, kuten ristiretkien aikana, Saksassa olevista juutalaisista yhteisöistä – pääasiassa Puolaan ja muille alueille, jotka eivät olleet vielä Venäjää – joka tapauksessa monet näiden ihmisten esi-isät olivat kulkeneet aikaisemmin Saksaan slaavilaisilta mailta. Näitä muuttoliikkeitä mielenkiintoisempaa oli Saksasta tuotu idea, jonka loi etevä juutalainen, joka ratkaisi vuosisadan ikäisen jännitteen paikallisten suurien väestöjen ja juutalaisten keskuudessa. Sillä välin kun Katariina II Suuri oli Venäjän keisarinna, Saksassa juutalainen oppinut ja filosofi nimeltään Moses Mendelssohn (v. 1729–1786) kiinnitti laajan ja suotuisan huomion juutalaisten ulkopuolelta sekä tietyn kannattajakunnan juutalaisten joukosta. Hänen käsityksensä muurista juutalaisen ja ei-juutalaisen kanssa oli se, kuten Grayzel analysoi, että “juutalaiset olivat nostaneet ympärilleen henkisen gheton tasapainottamaan heidän ympärillään olevaa fyysistä ghettoa.” Mendelssohnin tavoite oli johdattaa juutalaiset ulos tästä henkisestä ghetosta yleisen kulttuurin laajaan maailmaan – joka tapauksessa ilman, että vahinkoa tehtäisiin heidän erityiselle juutalaiselle kulttuurilleen. Liike sai nimekseen “Haskala”, joka voidaan tulkita valaistumisena. Muiden asioiden joukossa Mendelsohn toivoi Saksan juutalaisten oppivan Saksan kielen.

Itä-Euroopan juutalaiset olivat käyttäneet varhaisista ajoista lähtien korruptoituneita versioita paikallisista slangeista, jotka olivat kirjoitettu heprealaisella aakkostolla, aivan kuten Länsi-Euroopan erinäiset slangit olivat kirjoitettu latinalaisella aakkostolla, ja Mendelsohn käänsi pentateukin edistääkseen aikomustaan – Mooseksen kirjat 1–5  2. Mooseksen kirja, 3. Mooseksen kirja, 4. Mooseksen kirja – tavalliselle Saksan kielelle, käyttämällä joka tapauksessa hyväksyttyjä heprealaisia aakkosia. [H: Kuinka moni teistä TIESI tästä? Jos te ette tienneet TÄSTÄ, niin silloin pyydän teitä jatkamaan lukemista, ja ehkäpä havaitsette, että on paljon asioita, joita te hyvinkin ette ole tienneet. Lisäksi ei tule olemaan yhtäkään “saarnaajaa” yhdessäkään kristityssä saarnatuolissa, joka kertoo teille tästä. Miksi? Koska hänen ei ole sallittu OPPIA tämän tyyppistä informaatiota “juutalais-kristillisessä” seminaarissa, hyvät sokeat lampaat!] Täten yhdellä iskulla hän johti lukijansa askeleen kohti länsimaistumista tarjoamalla heillä babylonialaisen Talmudin sijaan osan pyhästä kirjasta, jonka tunnistavat sekä juutalaiset ja kristityt.

Mendelsohnin näkemykset kehittyivät Venäjällä 1800-luvulla, mainittavasti Isaac Baer Levinsohnin (v. 1788–1860) myötä, joka oli venäläinen Mendelsohn. Levinsohn oli oppinut, joka Abraham Harkavyn kanssa tutki lännen hädin tuskin tuntemaa juutalaisen historian aluetta, nimittäin juutalaisten asutusta Venäjällä ja heidän käänteitään pimeällä keskiajalla. Levinsohn oli ensimmäinen ilmaisemaan mielipiteen, että Venäjän juutalaiset eivät tulleet Saksasta, kuten on yleisesti oletettu, vaan Volgan rannoilta. Tämän hypoteesin, jonka perinne vahvisti, Harkavy vahvisti tosiasiana.

1800-luvun tsaarien hallintokaudet näyttivät asenteiden vaihtelua juutalaista valtiota valtion sisällä kohtaan. Yleisesti ottaen Nikolai I oli vähemmän lempeä kuin Aleksanteri I hänen uppiniskaista ei-kristittyä vähemmistöään kohtaan, mutta hän kiinnostui välittömästi liikkeestä, jota kannatti korkeasti arvostettu Levinsohn, sillä hän näki “Haskalassa” tilaisuuden mahdollisesti rikkoa juutalaistuneiden kasaarien separatismin. Hän asetti terävän ja nuoren juutalaisen, tohtori Max Lilienthalin, johtamaan projektia satojen juutalaisten koulujen avaamiseen tähtäävää projektia. Joka tapauksessa alusta alkaen Haskala-liikkeellä oli pureva vastustus Saksassa olevilta juutalaisilta – monilta, joista tuli kiihkeitä juutalaisnationalisteja, mukaan lukien kuuluisa Moses Hess – ja Venäjällä vastustus oli fanaattista. Venäläisten juutalaisten suuresta massasta puuttui kokonaan kaikki maallinen oppiminen, he olivat perehtyneet fanaattisuuteen ja taikauskoisiin tapoihin, ja heidän johtajillaan suurimmaksi osaksi ei ollut aikomusta sietää projektia, joka vähentäisi tai tuhoaisi heidän kontrollinsa. Nämä johtajat uskoivat oikein, että uusi opetus oli suunniteltu vähentämään Talmudin vaikutusvaltaa, joka oli syy venäläisten näkemyksen mukaan juutalaisten fanaattisuudelle ja korruptoituneeseen moraaliin. Juutalaisten johtajat näkivät myös, että uudet koulut olivat keino tuoda juutalaiset lähemmäksi Venäjän kanssa ja kreikkalaista kirkkoa. Historioitsija Raisinin mukaan miljoonat Venäjän juutalaiset karsastivat hallituksen puuttumista heidän sisäiseen ja henkiseen elämään tyrkyttämällä heille sen opetuskeinoja. Lilienthal oli heidän silmissään petturi ja ilmiantaja, ja vuonna 1845 hän ravisti verisen Venäjän pölyt kannoiltaan säilyttääkseen pienen määrän arvovaltaa kansansa keskuudessa. Täten Haskala-liike epäonnistui Venäjällä rikkomaan juutalaistuneiden kasaarien separatismia.

Kun Nikolai I [valtakausi v. 1825–1855] kuoli, hänen poikansa Aleksanteri II [valtakausi v. 1855–1881] päätti yrittää uutta tapaa voittaa kasaarivähemmistö haluamaan Venäjän kansallisuutta. Hän myönsi kansalleen, mukaan lukien kasaarit, niin moni vapauksia, että häntä kutsuttiin vapauttajatsaariksi.

Joka tapauksessa ironian tai kohtalon myötä hänen liberaali hallintonsa osallistui merkittävästi kristityn Venäjän romahtamiseen. Huolimatta hänen setänsä Aleksanterin epäonnistuneista keinoista parantaa juutalaisten vastenmielistä elementtiä, hän määräsi sortavien ja rajoittavien säännösten lievennykset, ja juutalaiset olivat vapaita menemään kaikkiin kouluihin ja yliopistoihin sekä matkustaa ilman rajoitteita. Uusi vapaus johti joka tapauksessa tuloksiin, joita “Vapauttaja” ei osannut ennakoida.

Venäjällä olevista koulutetuista ja viimeinkin vapaasti kansallisesti organisoituvista juutalaistuneista kasaareista ei tullut vain vaikeaa palaa nieltäväksi valtiorakennelmassa, tunnusomaisessa valtiossa valtion sisällä, vaan myös varteenotettava hallituksen vastainen voima. Nihilistisiä tai muilla radikaaleilla taipumuksilla varustettuja ei-juutalaisia – niin sanottua venäläistä älymystöä – he pyrkivät ensin salamurhaamaan edistääkseen tavoitteitaan. Aleksanteri yritti taltuttaa “terroristien” vihamielisyyttä myöntämällä lisää ja lisää myönnytyksiä, mutta päivänä, jolloin viimeiset myönnytykset julistettiin, pommi heitettiin hänen vaunujaan kohti. Vaunut tuhoutuivat ja monet hänen saattueestaan loukkaantuivat. Aleksanteri selvisi kuin ihmeen johdosta, mutta toinen pommi räjähti hänen lähellään, kun hän meni auttamaan loukkaantuneita. Hän ruhjoutui kammottavasti ja kuoli tunnin sisällä. Täten menehtyi tsaari Vapauttaja. [H: Ei muutu koskaan, vai mitä?]

Osalla aikaisemmissa Aleksanteri II:n murhayrityksissä olevilla oli kasaarijuutalainen tausta. Universal Jewish Encyclopedian mukaan Aleksanteri II:n murha, jossa juutalaisnaisella oli osa, herätti piilevän “antisemitismin”. Juutalaisten suuret ihmisjoukot, joista osa oli korkeasti koulutettu Venäläisissä yliopistoissa, olivat katkerina murhatun tsaarin pojan ja seuraajan, Aleksanteri III:n, perustamista varotoimista ja uudesta maailmansuunnitelmasta ja muuttivat muihin Euroopan maihin ja Amerikkaan. Maastamuutto jatkui Nikolai II:n aikana. Joka tapauksessa monet juutalaiset jäivät Venäjälle, sillä vuonna 1913 juutalaisten lukumäärä Venäjällä oli 6 946 000. [H: Ajatteletteko vieläkin “holokaustin” tapahtuneen niin kuin juutalaiset sanovat??? Muistakaa, että vuonna 1991 kuolemanleireillä tapettujen juutalaisten lukumäärä KASVOI (juutalaisten vaatimuksesta) 6:een miljoonaan ja 500 tuhanteen!! Nyt, kuinka te täsmäätte tuon määrän sen MÄÄRÄN KANSSA, KETKÄ SAAVAT KORVAUKSIA SAKSALAISILTA JUURI NYT!?! Hei, älkää heittäkö kiviä MINUA kohti – tämä luku tuli suoraan kirjasta Universal Jewish Encyclopedia, Vol. IX, s. 285.]

Tämän levottoman ja aggressiivisen vähemmistön erinäiset elementit hoitivat kansainvälisen kommunismin hämmästyttäviä nelinkertaisia tavoitteita, vallankaappausta Venäjällä, siionismia ja jatkuvaa maastamuuttoa Amerikkaan, pysyvän tarkoituksen kera säilyttää heidän kansallinen separatisminsa. Monissa tapauksissa samat yksilöt olivat osallisia nelivaiheisen tavoitteen kahdessa tai useammassa vaiheessa.

Venäjälle jääneiden juutalaisten joukossa, joka luki mukaansa silloin Liettuan, Ukrainan ja suuren osan Puolasta, olivat venäläisen bolsevikkipuolueen perustajat: [H: Tekivät sen lopulta!]

Vuonna 1897 perustettiin Bund, eli Liettuan, Puolan ja Venäjän juutalaisten Yleinen Työväenliitto. He osallistuivat vallankumoukselliseen toimintaan laaja-alaisesti, ja heidän energiansa tekivät heistä puolueen keihäänkärjen (artikkeli “kommunismista”, tehnyt Harold J. Laski, Encyclopedia Britanica, Vol. III, sivut 824–827).

LAINAUKSEN LOPPU; JATKUU

Tämä on erinomainen kohta lopettaa tämä kirjoitus ja sallia kaiken tekeytyä – tuomme nyt ympyrän aloituspisteeseen, lukijat, jotta voitte helposti nähdä polun tähän asti ja mukana olevat pelaajat. Kuljemme takaisin kohtaan, kyllä, ennen kuin tämä kaikki tapahtui – mutta se on TÄMÄ informaatio, joka teihin vaikuttaa TÄNÄÄN! Uskon, ettei se ole mikään ihme, että brittiläis-israelilainen 300:n komitea sen tärkeimmän kätensä, B’nai B’rithin herjauksenvastaisen liigansa, kautta yrittää hiljentää kaikki, jotka puhuvat juutalaisista tai kyseenalaistavat holokaustin ja niin edelleen. Ymmärrättekö nyt valheiden verhon vakavuuden ja sen, KETKÄ ESITTÄVÄT NIITÄ MEDIAN KAUTTA JNE.?? HERÄTKÄÄ, SILLÄ SEURAAVA PUTOAVA PÄÄ – TULEE OLEMAAN TEIDÄN!

 

 


Lähteet:  CONTACT; THE PHOENIX PROJECT, August 10, 1993, Volume 2, Number 7, Pages 60-63.

http://phoenixarchives.com/contact/1993/0893/081093.pdf

HTML-muoto: R. Montana.

http://fourwinds10.com/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1532785444