LUOJA ATON/HATONN
17.7.2015
15.11.1991 #1 HATONN
Toisesta muistelmien kirjosta, joka esittää kuvan natsismin paheisiin kiinnijääneistä raihnaisista juutalaisista, kaikkein maineikkain on epäilemättä ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJA, ja totuus liittyen tähän kirjaan on vain yksi tyrmistyttävä oivallus propagandalegendan sepitykseen. Sen on jo todistettu olevan huijaus kerta toisensa jälkeen, mutta media ja siionistit jatkavat tosiasioiden kieltämistä ja totuudentuojien hiljentämistä. Annan vain sen, mikä on esitetty teille uudelleen ja uudelleen. Miksi TE ette tiedä näistä asioista? Koska vastaväitettä EI KOSKAAN SALLITA MEDIASSA TAI LEHDISTÖSSÄ MILLÄÄN TAVALLA, JOKA SAISI HUOMIOTA. TOTUUDEN SISÄLTÄVÄT KIRJAT KARKOTETAAN JA JALKAPALLON ERIKOISOTTELU LAITETAAN SEN PAIKAN TILALLE, JOSSA JOKU OLISI VOINUT ANTAA TEILLE HIEMAN TOTUUTTA.
ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJASTA, joka julkaistiin ensin vuonna 1952, tuli välittömästi bestselleri; siitä lähtien se on julkaistu uudelleen pokkarina, siitä tehtiin 40 painosta ja menestynyt Hollywood-elokuva. Pelkästään tekijänoikeusmaksuilla teki Otto Frank, tytön isä, omaisuuden kirjan myynnistä, joka väittää esittävän tyttärensä tosielämän tragedian. Kirja ja elokuva ovat tehneet vaikutuksen kirjaimellisesti miljooniin ihmisiin, ehdottomasti enemmän kautta maailman kuin mikään muu kaltaisensa tarina, vetoamalla suoraan tunteisiin. Ja silti vain seitsemän vuotta sen ensijulkaisun jälkeen NEW YORKIN YLIMMÄN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSJUTTU OSOITTI, ETTÄ KIRJA OLI HUIJAUSTA.
Tapa, jolla kirja on esitetty, on ongelma. Jos se olisi esitetty draamana ja ”fiktiivisenä” novellina, niin täydellistä, sillä se on herkkä ja tunteellisesti kiehtova. Mutta tämä EI ole se, mitä tapahtui. ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJAA on myyty yleisölle oikeana Amsterdamista kotoisin olevan nuoren juutalaisen tytön päiväkirjana, jonka hän kirjoitti 12 vuoden ikäisenä, kun hänen perheensä ja neljä muuta juutalaista piileskelivät talon takahuoneessa Saksan miehityksen aikana. Lopulta heidät pidätettiin ja laitettiin keskitysleirille, jossa Anne Frank oletettavasti kuoli, kun hän oli 14 vuoden ikäinen. Kun Otto Frank vapautettiin leiriltä sodan lopussa, hän palasi Amsterdamin taloon ja ”löysi” tyttärensä päiväkirjan piilotettuna kattoparruihin.
Totuus Anne Frankin päiväkirjasta paljastettiin ensin vuonna 1959 ruotsalaisessa lehdessä nimeltään Fria Ord. Se vahvisti, että juutalainen kirjailija Meyer Levin oli kirjoittanut ”päiväkirjan” dialogin ja vaati maksua työstään oikeusjutussa Otto Frankia vastaan. Tiivistelmä ruotsalaisista artikkeleista ilmestyi American Economic Council Letterissä, 15.4.1959, seuraavasti:
”Historialla on monia esimerkkejä myyteistä, jotka elävät pidemmän ja rikkaamman elämän kuin totuus ja joista voi tulla tehokkaampia kuin totuudesta.
”Länsimainen maailma on jo joidenkin vuosien ajan tehty tietoiseksi juutalaisesta tytöstä viestimen kautta, joka väittää olevan hänen henkilökohtaisesti kirjoittamansa tarina, Anne Frankin päiväkirja. Mikä tahansa kirjallinen tutkimus tästä kirjasta olisi osoittanut sen olevan mahdoton teini-ikäisen teokseksi.”
[H: Tämä EI ole se perustelu, joka on pätevä, sillä sellaisen mielipiteen pohjalta ei tule ”tuomita”, vaan esitettyjen tosiasioiden arvolla.]
”New Yorkin huomionarvoinen päätös vahvistaa tämän näkökulman, jossa hyvin tunnetulle amerikkalais-juutalaiselle kirjoittajalle, Meyer Levinille, myönnettiin 50 000 dollaria Anne Frankin isän maksettavaksi palkkiona Levinin työstä Anne Frankin päiväkirjassa.
”Sveitsissä oleva hra Frank lupasi maksaa rotusukulaiselleen, Meyer Levinille, kaiken 50 000 dollarin summasta, koska hän oli käyttänyt kirjoittaja Levinin dialogia sellaisenaan ja ”istutti” sen päiväkirjaan hänen tyttärensä intellektuellina työnä.”
Lisätiedustelut toivat vastauksen 7.5.1962 New Yorkin lakimiesten firmasta, jossa oli todettu:
”Olin Meyer Levinin asianajaja hänen jutussaan Otto Frankia ja muita vastaan. On totta, että tuomioistuin myönsi hra Levinille 50 000 dollaria vahingoista, kuten kirjeessänne oli ilmaistu. Oikeudenkäyntituomari, Hon. Samuel C. Coleman, asetti tuon myöntämisen sivuun sillä perusteella, että vahinkoja ei ollut todistettu lain vaatimalla tavalla. Juttu oli myöhemmin ratkaistu sillä välin, kun vetoomus tuomari Colemanin päätöksestä oli vireillä.
”Pelkäänpä, että tapausta itsessään ei ole virallisesti raportoitu, kuin miten se liittyy itse oikeudenkäyntiin tai jopa tuomari Colemanin päätökseen. Tiettyjä proseduraalisia asioita raportoitiin lehtiliitteissä ”141 New York Supplement, Second Series 170 ja 5 Second Series 181″. Oikea tiedostonimi New Yorkin piirikunnan virkailijan toimistossa on 2241-1956, ja tiedosto on luultavasti suuri ja täysi…”
Tässä on silloin vain yksi huijaus lisää kokonaisessa huijausten sarjassa, tukemassa ”holokaustin” legendaa ja kuuden miljoonan tarua. Totta kai oikeusjuttua, joka liittyy suoraan Anne Frankin päiväkirjan autenttisuuteen, ”ei virallisesti raportoitu”.
Lyhyt viittaus voidaan tehdä myös toiseen ”päiväkirjaan”, joka oli julkaistu hetkeä myöhemmin kuin Anne Frankin teos ja joka oli nimeltään: NOTES FROM THE WARSAW GHETTO: THE JOURNAL OF EMMANUEL RINGELBLUM (New York, v. 1958). Ringelblum oli sabotaasikampanjan johtaja saksalaisia vastaan Puolassa sekä myös Varsovan geton kapinassa v. 1943, ennen kuin hänet lopulta pidätettiin ja teloitettiin v. 1944.
On PAKOLLISTA muistuttaa teitä jatkuvasti tässä olevista tosiasioista liittyen SYYHYN, miksi ”juutalaiset” olivat tuossa getossa: ”juutalaiset” olivat myös julistaneet olevansa sotatilassa Saksaa vastaan. Amerikka oli jo asettanut kaikki amerikkalais-japanilaiset kansalaiset ja kaikki japanilaiset Yhdysvaltoihin keskitys(vanki-)leireihin. Tämä oli sama tapahtuma Saksassa, mutta juutalaisten kanssa – jotka olivat julistaneet sodan Saksaa vastaan ja kohtasivat itse asiassa jatkuvasti sotayhteenottoja.
Juutalaisten kerääntyminen ei ”vain tapahtunut” – juutalaiset julistivat sotatilan.
Ringelblumin päiväkirja, joka kertoo tyypillisistä ”huhuista”, joita oletettavasti kiersi Puolassa olevien juutalaisten tuhoamisesta, ilmaantui täsmälleen samojen kommunististen merkkien alla kuin niin sanotut Hössin muistelmat. Amerikkalaisen painoksen julkaisijat, McGraw-Hill, myönsivät, että heiltä kiellettiin pääsy alkuperäiseen sensuroimattomaan käsikirjoitukseen Varsovassa, ja sen sijaan he noudattivat uskollisesti sensuroitua teosta, jonka julkaisi kommunistinen hallitus Varsovassa v. 1952. Kaikki ”todisteet” holokaustista, jotka lasketaan liikkeelle tämänkaltaisista kommunistisista lähteistä, ovat arvottomia historiallisina dokumentteina.
Sodasta lähtien on ollut sensaatiomaisen keskitysleirikirjallisuuden runsasta kasvua, suurin osa siitä on juutalaista; joka kirja lisää kauhua kauhun päälle, sekoittaen totuuden murusia kaikkein groteskimpien fantasioiden ja petkutusten kanssa, luoden säälimättömästi mytologian rakennelman, jossa kaikki siteet historiallisiin tosiasioihin ovat kadonneet kauan sitten. Olemme jo viitanneet tuontyyppiseen – Olga Lengyelin absurdi FIVE CHIMNEYS (”24 000 ruumista käsitelty joka päivä”). Totuus on tarpeeksi kamalaa, ja valehtelu saa kaiken kunnioituksen lähtemään siitä kauhusta, joka oli tosiasiassa paikalla.
Teidän, hyvät, täytyy ymmärtää, että tämä on oleellinen osa ”suunnitelmaa” huijaamaan ja näin ollen siirtymään kohti yhtä maailmanhallintaa teistä – massoista. Se saavutetaan suoraan perinteiden kautta, kuten ”Kol Nidre”, jonka mukaan vuosittain sovituspäivänä – valat tehdään tekemättömiksi seuraavaan sovituspäivään asti. Protokollat ”määräävät”, että talmudistit (siionistit) valehtelevat, huijaavat, varastavat ja tekevät kaiken tarpeellisen saavuttaakseen maailmanhallinnan tavoitteet.
Muutamat muut kirjat, jotka edustavat samankaltaista ongelmaa, ovat DOCTOR AT AUSCHWITZ, kirjoittanut Miklos Nyiszli, joka on ilmeisesti myyttinen ja keksitty henkilö, THIS WAS AUSCHWITZ: THE STORY OF A MURDER CAMP, kirjoittanut Phillip Friedman, ja niin edelleen kyllästymiseen saakka.
Samankaltainen on FOR THOSE I LOVED, kirjoittanut Martin Gray (Bodley Head, v. 1973), joka väittää olevansa kertomus hänen kokemuksistaan Treblinkan leirillä Puolassa. Gray oli erikoistunut myymään väärennettyjä antiikkiesineitä Amerikkaan, ennen kuin hän siirtyi keskitysleirimuistelmiin. Hänen kirjansa julkaisua ympäröivät olosuhteet olivat joka tapauksessa ainutlaatuiset, koska ensimmäistä kertaa tämänlaisen teoksen kanssa sen sisältöä kohtaan kohdistettiin vakavaa epäilyä. Jopa juutalaiset hälyyttyneinä vahingosta, jota se saattaisi aiheuttaa, leimasivat hänen kirjansa valheellisena ja kyseenalaistivat, oliko hän ollut Treblinkasta ollenkaan, kun taas B.B.C.:n radio painosti häntä siitä, miksi hän oli odottanut 28 vuotta, ennen kuin kirjoitti kokemuksistaan.
Teidän kaikkien täytyy ymmärtää, että vain muutama tietää totuuden näistä valheista. Ne, ketkä pääsivät ulos keskitysleireiltä ja löysivät edelleen elossa olevia perheenjäseniä, eivät koskaan ajatelleet pidemmälle kuin ne, jotka pääsivät ulos ja havaitsivat kaikkien puuttuvan. Ei ollut mitään keinoa TIETÄÄ, mitä tapahtui toisessa paikassa; jopa viereisessä huoneessa. Olosuhteet olivat parhaimmillaan kauheita, ja tarinat hyväksyttiin kyseenalaistamatta, aivan kuten TE teette – että hallituksenne on puhdas ja toimii teidän puolestanne! Aistinne kertovat muuta, mutta on helpompaa ja rauhoittavampaa uskoa ”perinteisiin” ideoihin. Kun näille paenneille näytetään kuvia, jotka ovat oletettavasti Auschwitzista, kuinka he voivat tietää, että kuvat tulivat Eisenhowerin kuolemanleiriltä? Kun alatte punnita, tämä on se SYY, miksi teidän täytyy huomioida annetut tosiasiat ja SILLOIN, VAIN SILLOIN päättäkää, mitä muuta se olisi voinut olla kuin oli annettuna.
Oli mielenkiintoista havainnoida, että lontoolaisen Jewish Chroniclen ”henkilökohtaisen mielipiteen” kolumni 29.3.1973 teki mahtailevia lisäyksiä kuuden miljoonan myyttiin, vaikkakin se pyöreästi tuomitsi Grayn kirjan. Se väitti, että: ”Lähes miljoona ihmistä murhattiin Treblinkassa vuoden aikana, 18 000 laitettiin kaasukammioihin joka päivä.” On sääli, että niin moni ihminen lukee ja hyväksyy tämänkaltaisen hölynpölyn ajattelematta yhtään. Jos 18 000 murhattiin joka päivä, yhden miljoonan lukema saavutettaisiin vain 56:ssa päivässä eikä ”vuoden aikana”. Tämä giganttinen saavutus jättäisi jäljellä olevat vuoden kymmenen kuukautta täysin tyhjiksi. 18 000 joka päivä tarkoittaisi itse asiassa kokonaiset 6 480 000 ”vuoden aikana”. Tarkoittaako tämä, että kuusi miljoonaa kuolivat kahdessatoista kuukaudessa Treblinkassa? Entäs väitetyt kolme tai neljä miljoonaa Auschwitzissa? Tämänkaltainen asia osoittaa, että kun mieletön kuuden miljoonan luku sai kaikuvan menestyksen ja siitä tuli kansainvälisesti hyväksytty, voidaan tehdä kuinka paljon tahansa mahdottomia permutaatioita eikä kukaan edes ajattelisi kritisoida niitä. Jewish Chroniclen kolumni Grayn kirjan arvioinnissaan antaa myös paljastavan oivalluksen valheellisiin väitteisiin kaasukammioista: ”Gray muistaa, että kaasukammioiden lattiat olivat kaltevia, kun toinen selviytyjä, joka auttoi rakentamaan niitä, vakuuttaa niiden olevan tasaisia…”
Toisinaan ilmestyy kirjoja entisiltä keskitysleirivangeilta, jotka esittävät täysin erilaisen kuvan keskitysleirillä vallinneista olosuhteista. Sellainen on teos nimeltään UNDER TWO DICTATORS (Lontoo, v. 1950), kirjoittanut Marguerite Buber. Hän oli saksalaisjuutalainen nainen, joka oli kokenut useita vuosia venäläisen vankileirin brutaaleissa ja alkukantaisissa olosuhteissa, ennen kuin hänet lähetettiin Ravensbruckiin, pidätettyjä naisia varten olevalle saksalaiselle leirille, lokakuussa v. 1940. Hän mainitsi, että hän oli ainoa juutalainen henkilö Venäjältä karkotettujen joukossaan, jota ei oltu heti vapautettu Gestapolta. Hänen kirjansa esittää iskevän kontrastin Neuvostoliiton ja Saksan leirien välillä; hän havaitsi Ravensbruckin olevan siisti, sivistynyt ja hyvin ylläpidetty verrattuna venäläisen leirin kurjuuteen, epäjärjestykseen ja nääntymiseen. Säännölliset kylvyt (suihkut) ja puhtaat liinavaatteet tuntuivat luksukselta hänen aikaisempien kokemustensa jälkeen, ja hänen ensimmäinen ateriansa, valkoista leipää, makkaraa, makeata puuroa ja kuivattua hedelmää, kehottivat häntä kysymään toiselta leirinvangilta, oliko 3.8.1940 jonkinlainen lomapäivä tai erikoistapahtuma. Hän myös havainnoi, että Ravensbruckin parakit olivat erittäin tilavia verrattuna venäläisen leirin täpötäyteen mutaparakkiin. Hän koki vuoden 1945 ensimmäisten kuukausien aikana leirin olosuhteiden progressiivisen huonontumisen, jonka syitä tutkimme myöhemmin.
Toinen kertomus, joka on täysin erimielinen suositun propagandan kanssa, on Die Gestapo Lasst Bitten (The Gestapo Invites You), kirjoittanut Charlotte Bormann, kommunistinen poliittinen vanki, joka oli myös vankina Ravensbruckissa. Epäilemättä sen tärkein paljastus on kirjoittajan väite siitä, että kaasuteloitusten huhut olivat tahallisia ja häijyjä keksintöjä, jotka kiersivät vankien keskuudessa kommunistien toimesta. Jälkimmäinen ryhmä ei hyväksynyt Marguerite Buberia, koska hän oli vankina Neuvostoliitossa. Toinen järkyttävä heijastuma sodanjälkeisistä oikeudenkäynneistä on tosiasia, että Charlotte Bormannin ei sallittu todistavan Ravensbruckin leirin henkilökunnan oikeudenkäynnissä Rastadtissa, Ranskan miehitysalueella, tyypillinen kohtalo niille, jotka kiistivät tuhoamislegendan.
Te sanotte: ”No, näitä väheksyjiä ei voi uskoa!” Miksi? Te uskotte liioiteltuja ja täysin mahdottomia vastapuolen tarinoita, joka on paljon katalampaa uskoa! En pyydä, että ”uskotte” yhtä jotain toista vastaan – KATSOKAA VAIN TOSIASIOITA!!!
Otetaan pieni lepotauko, ennen kuin otamme noiden sota-ajan keskitysleirien luonteen ja olosuhteet aiheeksi. Muistuttaisin teitä kaikkia siitä, että keskitysleirit ovat juuri sitä, mitä niiden nimi antaa ymmärtää, ja sodassa se tarkoittaa parhaimmillaan hyvin kehnoa tilannetta. Oli todellakin leirejä, joissa Kuoleman olisi pitänyt olla ensimmäinen nimi, mutta, arvokkaat, ne kaikki vaikuttavat löytyvän rautaesiripun kommunistisiionistien hallinnasta. Se tulee aina takaisin kummittelemaan teitä kaikkia, ja SE TÄYTYY KOHDATA! Ja siltikin KUKAAN ei voi alkaa vertaamaan Eisenhowerin kuolemanleirien kauhuihin – KUKAAN!
Hatonn kuittaa. Kutsu minua, kun olet valmis jatkamaan kirjoituksen kanssa. Kiitos.
Lähde:
THE PHOENIX LIBERATOR, November 26, 1991, Volume 17, Number 6, Pages 19-21.
http://www.phoenixarchives.com/liberator/1991/1191/112691.pdf
Kirjoittanut HTML-muotoon: R. Montana.
http://fourwinds10.com/siterun_data/spiritual/specific_channelings/creator_source/hatonn_-_aton/news.php?q=1437146189