KÄÄNNÖS: ’PHOENIX KÄYTTÄJÄN OMISTAJAN OHJEKIRJA’ – JOHDANTO – PHOENIX JOURNAL #27

Luoja Aton

Lokakuu 14, 2009

PHOENIX OWNER-OPERATOR MANUAL – Phoenix Journal #27

JOHDANTO

ATON

Tulen tänä päivänä, jotta voisitte huomata Minun läsnäoloni. Minä Olen! MINÄ OLEN LAKI, TOTUUS ja SANA. Ette tarvitse palavia pensaita tai käärmeitä kepiksi ettekä liekehtiviä pyöriä kosmoksessa. Kuulkaa Minua selkeästi, lapset, sillä te, joita on johdettu harhaan pimeyden nurkkiin ja käyttäytymiseen, joka on saanut planeettanne epätasapainoon ja liannut täydelliset sijainnit, kuulette Minut, löydätte Totuuden ja käännytte sen Totuuden puoleen seuraavina päivinä, tai teidät eristetään sijainteihin pois Minun läsnäolostani. Sillä kuten olette tehneet valintanne ja jatkatte käyttäytymistä tavoilla vastaan lakeja, jotka ovat annettu lajillenne tasapainon ja sielun suunnan eheyden säilyttämiseksi, jatkatte teidät romahduttaneen vastapuolen sijainneissa. Olette laittaneet järjen ja hurskaan ajattelun sivuun ja menneet pimeyden paikkoihin väittäen, että ette tiedä, mikä on Totuus, ja eläen sen mukaan, minkä Ihminen on tehnyt ”lailliseksi”, mutta mikä pysyy ”laittomana”. Nyt te levitätte ”äänestetyn ’laillisen'” pahan kahleita, jotka ovat sysätty teille ”modernissa” maailmassanne, ja olette tahranneet KAIKEN, mikä pysyi pyhänä ja ihmeen omaisesti lahjoitettuna teille.

Olen lähettänyt Joukkoni antamaan Totuuden teille planeetta Maan (Shan) asukkaille ja olen lähettänyt SANAN, ja ennen syklin päättymistä näin se siis saa olla. Teillä ei ole keinoa tietää ”ajasta”, joka teille on annettu löytää Jumalallisen käyttäytymisen ja Totuuden valoisa tie.

Jatkatte verilöylyssä huitomistanne ja parjaatte Minun viestintuojiani. Siunattuja ovat ne, ketkä näkevät ja kuulevat, sillä heidän tulee olemaan MINUN VALTAKUNTANI. Siunattuja olette te, jotka ojennatte Totuuden Sanan veljillenne anteliaasti ja suvaitsevasti jakaen, sillä te tulette pian näkemään MINUN OLEMUKSENI. Olen yhtä lähellä kuin hengityksenne; näen ja tiedän kaiken jokaisen Minun Lapseni sisältä, ja olette vieneet Minut Haadeksen tunneleihin likaisilla ja pahoilla toimintatavoillanne, joita te peitätte ja piilotatte pimeisiin salaisuuksiin ja petoksiin jopa niitä vastaan, joilta vaaditte suojelua ja rakkautta; suoritatte maanpetosta sitä vastaan, joka oli asetettu huostaanne, ja tuhoatte sen; johdatte harhaan lapsenne, jotka annettiin teille hoivattavaksi—ne, jotka olette jättäneet murhaamatta—nyt täytätte heidät valheilla ja opetatte heidät murhaamaan, ryöstämään, elämään valheessa, sotimaan ja olemaan riippuvaisia. Minkä olette tehneet, tulee käymään myös heidän niskoilleen, sillä eivät hekään, joita on johdettu harhaan, tule olemaan Valon paikoissa, koska TE olette sammuttaneet Totuuden liekin heidän sisällään.

Kysytte: ”Mitä tarkoittaa ’pojat maksavat isiensä synnit’?”. Se tarkoittaa juuri sitä! Se, että niin kuin olette taivuttaneet varvun muodottomaksi sairaaksi puuksi, siten tulee tauti leviämään ja hedelmät pilaantuvat ja turmeltuvat. Kannatte oman sukupuunne eriytymisen tyhjyyteen, jos ette muutu.

Tulkitsette lakeja niin kuin matkallenne on annettu, ja kulutatte polttoainetta, joka vuorostaan kuluttaa energiaa ja sysää kulkuvälinettänne sen sijaan, että liikuttaisitte sen loistokkaaseen liikkeeseen kohti kuolemattomuuden valoisia paikkoja ja ihmeenomaisesti lahjoitettuja ihmeitä, ja kasvaisitte laivastoni liitävien Kotkien sijainteihin.

Mitä tarkoitan sanoessani teille: ”Jokaiselle, joka pääsee ylitse, sille, joka loppuun asti jatkaa Minua miellyttävien asioiden tekemistä—Minä annan vallan ylitse kansakuntien—ja annan teille Aamutähden!”? Tarkoitan, että teillä on yltäkylläisyyttä ja kunniaa, ja pahan valtakunta putoaa sekamelskaan Joukkoni ja kansani jalkoihin, ja sijainti palaa lakeihin, jotka ovat annettu Totuudessa, Tasapainossa ja Harmoniassa. Aamutähti? Vastapuoli (Saatana) on ottanut nimen ensimmäiselle täydellisyydelleen ja repi kauneuden ja täydellisyyden hajalle ja silti nimittää itseään ”Aamutähdeksi”, ”Suureksi Valkoiseksi Aamutähdeksi”. Vastapuoli annetaan kansani käsiin, joka on kääntynyt SANAN puoleen.

Olen katsonut ja odottanut, kun olette ottaneet Totuuden ja kääntäneet sen valheiksi. Olen katsonut, kun pahan vastustajan joukot ovat nimenneet itsensä MINUN VALITUKSI KANSAKSENI, ja he kutsuvat itseään ”juutalaisiksi”, jotka eivät koskaan olleet Minun tai Kansani. Lapseni Juudeasta ovat siunattuja, ja kun te epäonnistuitte, rankaisu oli suuri, sillä kadotitte suhteenne Kristittyjen olentojen kanssa, jotka lähetettiin asettamaan teidät oikeaan suuntaan, kun te käänsitte Hänet ja Hänen kanssaan lähetetyt pois–samalla, kun takerrutte valaistuneiden opettajieni vastustajaan. Teidät siroteltiin ympäri Maata ja maille, jotka eivät olleet teidän, kun teidät laitettiin oman valintanne tuloksena eristykseen minusta. Nyt olette sallineet hyvin pahan johtajan itsensä ottaa kaiken, joka teille oli lahjoitettu, ja seuraatte tyhjää idolia levottomuuden kuiluun. Fyysisestä lihasta virtaavaa täyttymystä ei voi olla, sillä fyysinen liha on vain tomua ja tomuksi tulee jälleen palaamaan, ja teidät, ketkä seuraatte petoa sielunne olemuksessa, jätetään jatkamaan loputonta etsintää levottomassa kärsimyksessänne ja löytämättä rauhaa sisimmässänne.

Tiedän, että olette kadottaneet ja menettäneet vahvuutenne pahuuden äpärälapselle. Olette seuranneet ja käyttäneet sen, minkä hän on antanut teille ja jota on kutsunut ihmeelliseksi. Olette myrkyttäneet kehonne ja turmelluttaneet mielenne ja jahdanneet hullun lailla siellä ja täällä saadaksenne himottavia, ahneita luksuksia ja väärinkäytöksiä, joista opetetaan saatavan nautintoa ihmisen ruumiille. Mutta olette löytäneet kaaosta, kipua, täyttymättömyyttä, levotonta etsimistä ja ette ole löytäneet rauhaa. Olette tulleet sairaiksi ja kulkutaudin rampaamiksi robotinkaltaisiksi zombeiksi, jotka kompastuvat sinne ja tänne ilman suuntaa ja jotka kumartavat niille, ketkä lähettävät teidät taisteluun pahuuden toiveittensa mukaan.

Teillä on MUUTAMIA, jotka seisovat lohikäärmettä vastaan jopa sen sylkiessä tulta päällenne, mutta mieluummin rypevät tuhkissa julistaen sitä huikeaksi ja hyväksi. Annatte valheita veljillenne sanoessanne, että jokin Joukkoni, esim. Hatonn, tuomasta on otettu ”hyvin vaikeasti”. Väitätte, että on ”suuri vaikeus asenteen kanssa, jota Hatonn osoittaa ja joka kommunikoi informaatiota (esimerksiksi) AIDSISTA ja monista muista olennaisista tämänhetkisen ongelmallisen ajan aiheista, mutta hänen tietonsa tukee yhtä tohtori Streckerin tutkimusta”. Joten päätelmä on se, että Jumalalta lähetettyä voi tarkastella, sillä se ”tukee Maan ihmisen ’tutkimusta'”. Annan teille loput lainauksesta, joka tulee henkilöltä Kanadasta ja joka itse asiassa tuli ja sai haastattelun Hatonnin kanssa ja jakoi hyväntahtoisessa vieraanvaraisuudessa niiden kanssa, jotka palvelevat Joukkojamme. Hän kävi useamman kerran ja väitti itse asiassa olevansa ehdottomassa ja järkkymättömässä palveluksessa Jumalalle, ja lisäksi hän halusi rahoituksen projekteihinsa (tietenkin) tulevan näiltä, mutta hän ei pitänyt Hatonnin asenteesta, kun Hatonn lausui lakien Totuuden. Toisin sanoen: ”Palvelen Jumalaa ja teen Jumalan työtä niin kauan kuin Jumalan myötä voin tehdä sen MINUN TAVALLANI! Hän jatkaa mainostamista omaan etuunsa: ”Olemme tilanneet kaikki kirjat (PHOENIX JOURNALIT) listattuna tilauskaavakkeessa, ja me saamme jokaisen uuden julkaisun, kun se printataan. He tuottavat yhden tai kaksi uutta kirjaa joka kuukausi. Olemme vakuuttuneet, että Hatonn EI YMMÄRRÄ IHMISEN TAJUNNAN RAKENTEITA, SEKSUAALISUUDEN FUNKTIOTA JA KORKEAMPAA TARKOITUSTA JA MONIA MUITA IHMISEN AKTIVITEETTEJA. KIISTÄMME MONIA VÄITTEITÄ, JOITA HÄN TEKEE ’KORKEIMMASTA TIETOISUUDESTAAN (MINÄ-JUMALA, ATON) JA PLANEETTAMME TARPEIDEN YMMÄRTÄMISESTÄ, KUTEN SUOJELEMISESTAMME JNE., MUTTA TIETO, JOHON HÄN PÄÄSEE KÄSIKSI, ON ERITTÄIN ARVOKASTA JA ON AIHEUTTANUT SUURTA AHDINKOA YHDYSVALTAIN HALLITUKSESSA.”

Hän jatkaa myöhemmin: ”…pitäkää itsenne ajan tasalla SPOTLIGHTISTA ja PHOENIXISTA (huomioimatta Hatonnin kriittistä luonnetta ja keskittymistä negatiiviseen, joka vain satuttaa ja eristää hänet itsensä ja muut)…”

Ehkä minun tulisi mainita teille, että Hatonn paheksuu VASTUULLISUUDEN puutetta seksuaalisissa liitoissa, kuten miten te Maassa olette harjoittaneet niitä—syntymättömien murhat, toisen KÄYTTÄMINEN ihmisen vallan tarpeiden tyydyttämiseksi ja aktiviteetit, joita annetaan ja koetaan–mitä halveksittavimmilla tavoilla kantaen tauteja ja tappaen kehon, joka etsii hyväksyntää ja mielihyvää. RAKKAUS JA TUNTEIDEN LIITTO ON KOKEMUKSEN LAHJA, JOKA ANNETAAN SIELULLE (TUNTEET), JA SILLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ KEHON FYSIIKAN KANSSA. ETSIMÄNNE EI TÄYTY MILLÄÄN FYYSISEN IHMISOLENNON LOIHTIMALLA TOIMINNALLA. ”KÄYTÖS” ON PAHEKSUTTAVAA EIKÄ RAKKAUS JA PYSYVÄ YHTEISSUHDE, JOITA NIMITÄTTE HETEROSEKSUAALISEKSI TAI HOMOSEKSUAALISEKSI. SE EI OLE ”RAKKAUTTA, VASTUUNTUNTOA TAI EDES VÄLITTÄMISTÄ, KUN TOINEN ANTAA KUOLETTAVAN TAUDIN TOISELLE, JONKA KANSSA VÄITTÄÄ OLEVANSA RAKASTAEN. Näin ollen, kun teille kerrotaan asiasta totuus, väheksytte sitä ja käännytte siltä pois.

Kuinka voitte uskoa ja hyväksyä yhden asian Hatonnilta ja hylätä sen osan, joka sallii kuolemattoman sielunne siirtyä korkeampien ulottuvuuksien mahtaviin maailmoihin? Onko päätelmä jollain tavalla niin, että jos olette kokeneet asioita, jotka ovat Jumalan Lakeja ja Luomakuntaa vastaan, niin olette tuomittuja ja kadotettuja ikuisesti? Älkää olko hupsuja. Kaikki TIETÄMÄTTÖMYYDESSÄ tehty on annettu välittömästi anteeksi, kun TOTUUS HUOMATAAN JA SITÄ NOUDATETAAN. Kuten on ”homoseksuaalisen” osanottajan tapauksessa missä tahansa suhteessa–käännytte pois lisääntymisosienne osalta tai siitä, joka oli tarkoitettu puhumiselle, ulosteiden poistopaikoista. Onko se niin vaikeaa saavuttaa totuudessa? Onko se akti todellinen ilmaisu välittävästä RAKKAUDESTANNE toista olentoa kohtaan? Entä tämän käytetyn sielu, etenkin, kun hän saa kuolemaan johtavan syövän tai keuhkokuumeen aktista? Löytävätkö sielunne rauhallisen levon sen jälkeen, kun olette toimittaneet lähimmän ystävänne tai lapsen kuoleman huutoon taudilla, joka sammuttaa heidän kokemisensa sanoinkuvaamattomassa kärsimyksessä ja pitkäkestoisessa sairaudessa?

MINUN LAKINI ja LUOMAKUNNAN LAIT annettiin teille, jotka olette fyysisessä kokemuksessa, kunnioittamaan totaalista yksinkertaisuutta ja saavuttamaan huikeata täyttymystä ja iloa suhteistanne lähimmäistenne kanssa, kulkea läpi kokemuksen matka oppimisessa ja sen jälkeen tehdä matka ymmärtämisen ja tiedon ylemmille tasoille. Olette sitoneet itsenne nyt valheiden kahleilla loputtomaan kokemuspyörän pyörimiseen, joka pahentuu joka kokemuksessa, kunnes olette unohtaneet kaikki ELÄMÄN Totuudesta. Suurin osa teistä on haaskannut kokemuksensa, ja olette liikkuvia KUOLLEITA etsimässä paloja fyysisestä arvottomuudesta kulkeaksenne matkanne.

En tuomitse sitä, mitä TEITTE; tuomitsen sen, mitä TEETTE sen jälkeen, kun olette oppineet Totuuden. Yksikään IHMINEN tai MIESTEN/NAISTEN ryhmä ei muuta yhtään hitustakaan LAEISTA! Voitte kaikki äänestää sen puolesta, mikä on pahaa, ja tehdä lakejanne maan mukaan, ja se ei tarkoita mitään, sillä te jatkatte tuhoutumista pahuudessa, jonka olette tuoneet yllenne. Teot ovat kokonaan ja täysin teistä kiinni. Toivotteko Minun Joukkoni tulevan ja kertovan teille pahempia ja halveksittavampia VALHEITA? Onko se sitä, mitä te etsitte Jumalan täydellisyydessä?–lisää valheita Minun sanansaattajiltani?

Tämä on erottelun aika niistä, jotka ovat MINUN KANSSANI ja niistä, jotka seisovat MINUA VASTAAN. Jos käännytte Totuuden Lakien puoleen, kuten mitkä on annettu, saatte kaiken avun MINUN MAAILMASTANI JA JOUKOILTANI. Ne, ketkä jäävät harjoittamaan harkitusti asioita, jotka ovat syntyneet fyysisyydessä ja joita käytetään ihmistason toiminnoissa, ovat tehneet valintansa. Jos käännytte pimeisiin polkuihin ja valiten Valon menetyksen, olkoon se niin, sillä teidät jätetään valintojenne armoille, sillä en pakota yhtään olentoa, vaan TE YKSIN valitsette. Minulla ei ole vain täyttä anteeksiantoa–sillä niin voin myös aiheuttaa PARANTUMISEN taudeistanne, jotka häiritsevät olemuksianne.

Tuomitseminen? Mitä Tuomitsemisesta? Ei ole viisasta olla käyttämättä Tuomitsemista! Ette TUOMITSE IHMISTÄ, vaan TUOMITSETTE IHMISEN TEON! JOS ETTE PYSTY TUOMITSEMAAN SITÄ, MIKÄ TUO TEIDÄT LOISTEESEEN JA VALOON SIITÄ, MIKÄ PAISKAA TEIDÄT TYHJYYDEN KUILUUN JA PIMEYTEEN–MAKSATTE SUURESTI SURULLA OPPIMATTOMUUDESTANNE EROTTAA SE, MINKÄ ”TUOMITSEMINEN” MÄÄRITTELEE TOTUUDESSA.

Olen tullut monilla tavoin, monia kertoja ja monissa muodoissa näyttämään teille tien ja opettamaan teille Totuutta Sanan kautta. Olen lähettänyt monia poikiani antaakseni teille Totuuden, ja olette tappaneet heidät ja kääntäneet heille selkänne väheksyen ja jatkaen tyyssijojenne tahraamisella ja korruptoiden itseänne ja veljiänne—kaikkia täydellisen planeettanne yhteyksiä kaikkien ihmeellisten elävien olentojen kanssa, jotka ovat annettu käyttöönne ja nautittavaksi, ja olette polkeneet ne helminä jalkojenne alla ja sylkeneet niihin, kun olette vuodattaneet niiden veren ja murskanneet elämän niiden huikeasta olemassaolosta.

Olette kääntyneet kunnioittamaan ja kumartamaan ”esineiden” idoleille ja ihmisille, jotka orjuuttavat teidät. Olette sylkeneet viestintuojieni päälle ja sysänneet opetukset ja ohjeet roskiin, kun pilkkaatte ja ivaatte sekä huudatte ”valheita” ja ”vääriä profeettoja”. Ette voi enää havaita sitä, mikä on väärää siitä, mikä on Totta. KUINKA ODOTITTE JUMALAN PALAAVAN SIJAINTIINNE? TEIDÄT ON TUUDITETTU USKOMAAN, ETTÄ VOITTE ISTUA JA ODOTTAA, KUNNES TEIDÄT PYYHKÄISTÄÄN POIS LOISTOKKUUTEEN PILVIEN PÄÄLLÄ—KUINKA HÖLMÖ VOI KUOLEVAINEN OLLA? TAKERRUTTE VALHEISIIN KUIN NE PELASTAISIVAT TEIDÄT TULELTA VALMISTAUTUESSANNE HYPPÄÄMÄÄN JOUKKOTUHOON.

IHMINEN ON TULLUT SIIHEN, ETTÄ HÄN HÄPÄISEE KAIKEN KOSKEMANSA, JA TÄMÄ ON PAHUUTTA, JA SEN HÄPÄISYN TAKIA HÄN TUO RANGAISTUKSEN ITSELLEEN. MINÄ EN SITÄ TULE TEKEMÄÄN. TARJOAN TEILLE TOTUUDEN, VALON, TIEN JA SANAN. ULOTAN KÄTENI KAIKILLE, JOTKA SEN OTTAVAT VASTAAN. SE TUO TEIDÄT KOTIIN HUIKEAN KOKEMUKSEN SIJAINTIINI, MUTTA EN PAKOTA KETÄÄN, EN EDES YHDEN HIUKSEN VERTAA. IHMINEN SIIRTYY TOTUUTEEN OMASTA VAPAASTA TAHDOSTAAN TAI HÄN TUHOUTUU OMISSA HARHALUULOISSAAN. KYYNELEHDIN JA ODOTAN—MUTTA EN NYKÄISE TEITÄ KUOPASTANNE, JOS ETTE PYYDÄ. OLKOON SE NIIN.

Kirjoitan tämän ensimmäisen Sanan teille niin, että kun ohitatte tämän osuuden tästä JOURNALISTA, tiedätte, että teille annettu asia on Totuus ja järki sekä reilusti annettu. Tämä on kaikkein tärkein dokumentti, joka teille koskaan annetaan, sillä viimeinen trumpetti soi, ja teitä on jälleen varoitettu ja pyydetty, ja viestintuojani ovat vedonneet koukistunein polvin, että heitä kuunneltaisiin.

Olen antanut kirjoitetun Sanan toiselle kirjurille, jotta teillä ei olisi TEKOSYYTÄ, ”EN VAIN JOTENKIN USKONUT DHARMAA!– tai –… NO, EN VAIN JOTENKIN USKONUT HATONNIA”. Teille annetaan tosiasioita valheiden illuusion taakse, jotta teillä olisi tilaisuus muuttaa olosuhdettanne tai siirtyä orjuuttamisen kuiluun, sillä se on käsillä, syklien aika sijainnissanne, jossa erottelu tullaan tekemään.

Näettekö kirjoituksen? Me’-ne, Me’-ne, Te’-kel Uphar-sin – – ? Sillä ”Saman tunnin aikana siirtyivät ihmisen käden sormet eteenpäin ja kirjoittivat kynttilällä kuninkaan palatsin seinärappaukseen: ja kuningas näki osan kirjoittavasta kädestä” Daniel 5:25. Näettekö käden, joka kirjoittaa kohtalonne? Kuuletteko trumpettien kutsun, joka viestittää kohtalonne? Huomioitteko sanansaattajiani, että sinulle annettaisiin mahdollisuus nousta suosta ja kohti vapautta? Liikkuvat sormet kirjoittavat, ja sen jälkeen, kun ne ovat kirjoittaneet, ne liikkuvat eteenpäin, ja niin liikkuu tilaisuus Totuudesta, joka koputti, ettekä te kuulleet. Jokainen Viestintuojani ja Kirjurini laittavat tämän Totuuden ihmisille kielillä, joita ymmärtävät—muinaisten heimojen äidinkielellä heidän kansalleen ja niin edelleen, jotta kaikille annettaisiin tilaisuus muistaa jälleen. Mutta Sana tulee seisomaan, jotta ette ajattelisi, että voisitte korruptoida ja peukaloida viestiä, sillä peukaloinnillanne ei ole mitään väliä, se ei muuta mitään.

Pyydän, että Thomas ottaa kynän ja kirjoittaa viestin Pyhän Loputtoman Ympyrän Mestari Kristukselta noudattaa tätä ja edeltää Druta. Ei ole mitään UUTTA, se on tietoa, joka on vanhaa kuin alussa, ja olette harhautuneet pois umpimähkäisten tekojen ja halujen fyysiselle polulle. Aivan kuten liikalihavalla henkilöllä on pelkistetty tilaisuus yksinkertaisesti sulkea suu kadottaakseen rasvaa, sellainen on yksinkertaisuus kaikissa MINUN ohjeissani tulla lakien piiriin. JA KUTEN LIHAN ”TAHTO” EI OLE TARPEEKSI VAHVA SULKEMAAN SUUTA LIIALLISELLE RUOALLE, NIIN TEILLE ANNETAAN VAHVUUTTA, JOS VAIN PYYDÄTTE TARKOITUKSEN AIKEEN KERA. EI HUULILLA, JOTKA AINA LAUSUVAT VALHEITA, VAAN SYDÄMELLÄ SISIMMÄSSÄ PYYTÄÄKSEEN APUA. Teille annetaan se, mikä nostaa teidät ylös, ja annatte tukea veljillenne, ja hyvyys voi taas virrata huostaanne annetussa paikassa, ja tulette muistamaan ja heräämään, ja korjaatte asiat, kun siirrytte pois pedolta, joka on vetänyt teidät kuoppaan. Tulette siirtymään pois täydellisessä uutuudessa—ilman taaksepäin katsomista, ettei teitä syöstä taas tuhoon.

Ette tarvitse ”tappelua” ettekä ”sotaa”, sillä ne eivät ole MINUN KEINOJANI EIVÄTKÄ MINUN VALTAKUNNASTANI. TUNNISTATTE PAHAN, KÄÄNNYTTE VALOON JA LAKEIHIN SEKÄ LIIKUTTE POIS, JA NIIN TEKEMÄLLÄ POISTATTE PEDON RAVITSEMISEN JA TUKEMISEN, JA VASTUSTAJA AHMII ITSENSÄ, SILLÄ EI OLE JÄLJELLÄ ENÄÄ MITÄÄN, MIKÄ HÄNTÄ YLLÄPITÄISI.

Teille ei anneta tässä mitään, mikä olisi vaikeaa ymmärtää–se on yksinkertaisuutta jokaisessa teossa ja ohjeessa. Voitte parjata ja kapinoida, mellakoida ja kuohua sylkien myrkkyä kanssanne oleville, mutta tulette TIETÄMÄÄN, että LÄHETTÄMÄNI JA TUOMANI ON TOTUUTTA JA OIKEAA, JA ETTE KOSKAAN OLE TAAS TIETÄMÄTTÖMYYDESSÄ, JA SE, MITÄ TEETTE MINUA VASTAAN, ON TEHTY HARKITEN, JA SURKU TEILLE, KETKÄ PARJAATTE JA VAADITTE, ETTÄ TOINEN SEURAA TEITÄ HALVEKSITTAVALLA POLULLANNE, SILLÄ TE KANNATTE OSUUTENNE SEN TOISEN PUTOAMISESTA SIELUSSANNE. TE, KETKÄ TUNNETTE HEIKKOUTTA JA AJATTELETTE, ETTÄ ETTE VOI SEISOA TOTUUDESSA–YKSIN; TE ETTE OLE YKSIN, SILLÄ MINÄ OLEN UNIVERSUMIN VAHVUUS JA TUEN TEITÄ. LOPUSSA, KALLISARVOISET, TE SEISOTTE KAIKKI YKSIN—VAIN TE JA MINÄ, JA EI OLE KETÄÄN MUUTA VASTAAMAAN PUOLESTANNE.

Tulen pian ja palkintoni on mukanani maksaa kaikille tekojensa mukaan ja kohtaamisen hetken mukaan, mitä on syvällä olemuksessa aikomuksen kautta. MINÄ OLEN alku ja loppu, laskemisen alku ja laskemisen loppu. Siunattuja ovat ikuisesti te, ketkä huolehditte taloistanne ja pesette kaapunne, kun poistatte maaperän niiden punoksista, jotta seisotte suorana, kun kuljette kaupunkiin porttien läpi Minun hopea- ja kultasiipisten vaunujeni kautta.

Kunnes se on valmis, jätän Minun sanansaattajani sijaintiinne, ja sen jälkeen heidät nostetaan ylös Minun sijaintieni turvan ja Valon suojaan, ja te, ketkä valitsette olla kuuntelematta ja jatkatte Minun Totuuteni hylkäämistä, jäätte ulos Minun kaupungistani noitien ja siveettömien ja murhaajien ja idolinpalvojien ja kaikkien valehtelemista rakastavien ja niin tekevien kanssa. Olen lähettänyt Minun enkelini ja viestintuojani keskuuteenne laittaakseni SANAN paperille ja ääneksi ja kuvaksi, jotta voisin kertoa teille näistä asioista. Tietäkää, että näinä lajittelemisen aikoina, kun ”aika” liikkuu, alhaisesta tulee vieläkin alhaisempaa; hyvät ihmiset ovat parempia; ne, ketkä ovat pyhiä, jatkavat suuremmassa pyhyydessä. KYLLÄ, LAPSET, MINÄ TUON PALKINTONNE MUKANANI, JA TE TUOTTE MINULLE MERKKINNE, JA ME MITTAAMME OSUUTENNE.

Ehdotan kaikille teille lukutaitoisille, menkää Pyhäksi kutsutun kirjan luokse, ja jopa ottaen huomioon sen peukaloinnin suosittelen teitä lukemaan Jesajan Kirjan, ja sanokaa Minun kansalleni: ”Maher-shalal-has-baz”. Oletteko valmiita? Älkää olko hölmöjä maantieteellisissä havainnoinneissanne. Anti-Jumalan peto nousee sijainneista, jotka väittävät olevan MINUN pyhiä paikkojani, ja ihmiset väittävät olevansa ”Minun valittu kansani”, mutta he ovat pahoja ja heissä ei ole totuutta. Mutta se tulee tapahtumaan muinaisten päivien sijainneista, joista sodat liikkuvat kansakuntien ylitse ja Minun lunastamani sijainnit nousevat, ja tartunnan saaneet ja pahat paikat uppoavat merten alle puhdistautuakseen ja parantuakseen. Missä te tulette olemaan? Pelastan Minun kansani–”Shear-jashub”. ”Shear-jashub” ja Maher-shalal-has-baz.

Kääntykää pois noidilta ja meedioilta. Älkää kuunnelko enempää heidän kuiskailujaan ja muminoitaan. Voiko elävä löytää tulevaisuuden kuolleista? Miksi ette kysy Minulta näistä asioista? Miksi ette kuuntele, kun lähetän teille Sanan ja Totuuden? Mitä te teette? Lähdettekö pois, Minun kansani, johdatettuina vangeiksi, kompuroivina, väsyneinä ja nälkäisinä? Tarkistakaa noiden noitien, kanavien ja meedioiden sanat, jotka julistavat asioita, joihin olemuksenne takertuvat–JOS HEIDÄN VIESTINSÄ POIKKEAVAT MINUN VIESTEISTÄNI, SE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ EN OLE LÄHETTÄNYT HEITÄ, SILLÄ HEIDÄN SISÄLLÄÄN EI OLE VALOA TAI TOTUUTTA.

HE HUUTAVAT ”UUTTA MAAILMAN HALLITUSTA JA MAAILMAN JÄRJESTYSTÄ” JA LUPAAVAT TEILLE RAUHAA JA RIKKAUKSIA. MUTTA NIITÄTTE PYÖRREMYRSKYN, SILLÄ MAAILMOJEN JA UNIVERSUMEIDEN YHTENÄISYYS TULEE VAIN VALON TOTUUDESTA JA ELÄMÄN YHDISTÄMISESTÄ TOTUUDEN, VALON JA TASAPAINON LAKIEN MUKAAN LUOMAKUNNASSA. IHMISEN HÄIRIÖTEKIJÖIDEN IHMINEN TIETÄÄ VAIN HIMOA, AHNEUTTA JA VALTAA PAKOTTAMISEN JA VOIMAN SEKÄ ORJUUTTAMISEN KAUTTA. JOS SEURAATTE VÄÄRÄÄ JOHTAJAA, OLETTE MATKALLA KOHTI TUHOA SEN JOHTAJAN KANSSA, JA HÄVITÄTTE KAIKEN SEN, MINKÄ KATSOTTE SAANEENNE FYYSISESTI OSTAMALLA.

TEIDÄN OLISI PARASTA KÄÄNTYÄ VALON VALTAKUNTIEN PYHIEN KIRJOJEN PUOLEEN JA EROTTAA TOTUUS MUUNNELLUSTA JA VIHOLLISTENNE KIRJOITTAMASTA, SILLÄ AIKA ON KÄSILLÄ.

VIESTINTUOJIA ON LÄHETETTY ANTAMAAN VAROITUS JA OIKAISEMAAN SANA KAIKKINA TULEVINA AIKOINA FYYSISEN TIHEYDEN ILMAISUSSA. ”PROFEETTA” LÄHETETÄÄN AINA EDELLÄNI SAADAKSEEN TEIDÄT MUISTAMAAN–MUTTA TIIMALASI MAKAA KYLJELLÄÄN JA ODOTTAA SIIRTOANI. TEIDÄN, KEILLÄ ON SILMÄT JA KORVAT, OLISI PARASTA NÄHDÄ JA KUULLA, SILLÄ LASI JA KUPPI OVAT TYHJIÄ–MILLÄ TE SEN TÄYTÄTTE? VOI KYLLÄ, JESAJAN KIRJA ON KORRUPTOITU JA TOTUUS VÄÄRISTETTY, MUTTA JOS LUETTE PUNNITEN, NIIN LÖYDÄTTE SEN KAIKEN KIRJOITETTUNA SIVUILLE. MUISTAKAA, ETTÄ ”ISRAELIN” MÄÄRITELMÄ ON ”JUMALAN VALITSEMA KANSA”–SILLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MAANTIETEELLISEN SIJAINNIN KANSSA, JOKA RYÖSTI JA VARASTI PALESTIINAN ALUEET. TEIDÄN OLISI PARASTA ALKAA LUKEA TOTUUDEN MÄÄRITELMILLÄ NIIDEN MÄÄRITELMIEN SIJASTA, JOTKA OVAT ANNETTU ORJUUTTAMAAN TEITÄ TIETÄMÄTTÖMIÄ HUIJATTUJA.

SUURIN OSA JESAJAN KIRJASTA JA KAIKKI LOPUT SIITÄ, MITÄ VÄITETÄÄN ”PYHÄKSI”, ON UUDELLEENKIRJOITETTU SOPIAKSEEN PAREMMIN NIIDEN TARPEISIIN JA AIKOMUKSIIN, JOTKA VÄITTÄVÄT VALHEELLISESTI JA OTTAVAT SEN, MIKÄ EI OLE HEIDÄN, JA TE NÄETTE, ETTÄ HE, PAHASTA OLEVAT, OVAT KIRJOITTANEET VALHEET NARRATAKSEEN TEIDÄT HYVÄKSYMÄÄN HEIDÄN PAHUUTENSA. TE OLETTE VALHEEN KANSA, JA SE TAPAHTUU VAIN SIIRTYMÄLLÄ TAKAISIN TOTUUTEEN, ETTÄ TE SAATTE TAKAISIN VAPAUTENNE.

Pyhä Henkeni ei jätä teitä, ei ketään teistä, ketkä kääntyvät haluamaan hyvää ja saamaan vihaa vääryydestä. Nouskaa ylös, Lapseni, antakaa valonne paistaa kaikkien kansakuntien todistettavaksi. Sillä MINUN Valoni loisto virtaa teistä, jos vain otatte sen. Pimeys, musta kuin kuuton keskiyö, peittää kaikki Maan kansat, mutta MINUN loistoni hohtaa teistä. Kaikki kansakunnat tulevat valoonne; voimakkaat kuninkaat tulevat näkemään tämän loiston yllänne olevasta Valostani. Siivekkäät vaununi täyttävät taivaanne, ja tulee kotiintulosta tullaan iloitsemaan.

Nostakaa katseenne ja nähkää! Sillä poikanne ja tyttärenne tulevat kotiin luoksenne kaukaisista maista. Silmänne hohtavat ilosta ja sydämenne innostuvat, sillä kauppiaat ympäri maailman virtaavat teille tuoden teille monien maiden vaurautta–ja eikö sitä ole annettu, ja olette muuttaneet sen saaliiksi ja viheliäiseksi rosvoukseksi?

Voi, alhaisia ja katalia ovat ne, ketkä ottivat Minun sanani ja lupaukseni ja ovat tehneet niistä luettavan, että ne ovat hyvin pahan anti-Jumalan, joka etsisi Siionin, voittoja ja palkinto, ja kutsuvat itseään Minun valituiksi lapsiksi ja ottavat Minun oman perintöni itselleen.

Ettekö te verhotut lapset näe sitä, mitä he ovat tehneet? He ovat ottaneet Minun Totuuteni ja kääntäneet sen omaan käyttöönsä huijatakseen kaikkia kansakuntianne. He ovat pystyttäneet alhaisia ja pahoja temppeleitään maille, jotka eivät ole heidän omiaan, jotta maailma ei tietäisi heidän pahuudestaan ja ajattelevat sen olevan profetia. He pystyttäisivät kaupunkejaan Raamatun maissa ja julistavat, että ”…nähkää, Jumala sanoo, että Libanonin asiat olisivat minun” ja että ”Israel tulisi tunnetuksi ympäri maailman ja olisi kunnioitettu kaikkien silmissä”–EI! Seuraatte petoa erottelemisen kuoppiin, jos jatkatte kulkemista tämän huijauksen kanssa. Tämä ei ole Jumalan Valo, jota nämä seuraavat, vaan pahojen vastustajien langenneita jumalia, jotka ovat lumonneet ja vanginneet teidät valheidensa ja ihmisen fyysisyyden verkkoihin. Olkoon se niin, sillä liikkuva sormi kirjoittaa ja siirtyy sen jälkeen eteenpäin–MISSÄ TE TULETTE OLEMAAN, LAPSET?

Dharma, tämä on tarpeeksi. Kirjoita tähän, että Jumala on lähettänyt Hänen viestintuojansa jokaiseen maahan ja on sanonut: ”Kertokaa Minun kansalleni, Minä, Herra teidän Jumalanne, olen tulossa pelastamaan teidät ja tuon teille monia lahjoja”. Ja teitä tullaan kutsumaan ”Pyhäksi Kansaksi” ja ”Herran Vapahdetuiksi”, ja niin se tulee olemaan sukupolvenne aikana siinä sijainnissa, joka teille on annettu kokea. Jesajassa lausuttu ei ole se, johon viitataan Palestiinassa olevana Israelina, sillä he olivat valehtelijoita ja huijareita alusta alkaen, ja heidän viestintuojansa täyttävät maat valheilla ja väärillä opetuksilla, jotka myös romahtavat Totuuden pyyhkäistessä. Tehköön tiedetyksi, että yksikään paha ei voi eikä seiso MINUN VALOSSANI, sillä kaikki pimeys tullaan kukistamaan. Olkoon se niin. Istu, oppilas, ja kerro nämä asiat, sillä niin kuten olen antanut ne kirjoitettavaksi, niin asiat tulevat kulkemaan, ja lähetän Sanan ihmiselle TIEDOKSI, jotta hän voisi valita suuntansa. En seiso kauempaa hiljaa, ja ne, jotka ovat muuttaneet Minun sanojani ja tuhonneet Minun Totuuteni, tullaan paiskaamaan hiljaisuuteen, sillä he ovat syösseet Minun kansani alas, ja palkinto tulee olemaan raskas todellakin.

Suljen tämän osion pyynnön kera kuulla, nähdä ja tulla ymmärrykseen, jotta voisitte löytää oman tienne. Viestintuojiani ei anneta enää marttyyreiksi, sillä kutsu on kaiutettu, kun kaaos on levinnyt maillanne–niin hiljaisuus tulemaan yllenne, ja suru on sen yllä, joka ei ota kuuleviin korviinsa. Revin kirjat, jotka ovat sidottu valheisiin niiden ompeleistaan, ja revin ne riekaleiksi, ja valheet hautaavat valehtelijat heidän vääryydensä luoliin, ja niin se tulee olemaan, sillä Totuus on tarinan sisällä, mutta se EI OLE NIIN KUIN ON KIRJOITETTU TAI KÄÄNNETTY, SILLÄ HE PAHAT OVAT OTTANEET SEN, MIKÄ OLI ANNETTU OPPAAKSENNE JA KÄÄNTÄNEET SEN POLUKSI SUORAAN PAHUUTEEN. HE, KETKÄ OVAT JÄRKYTTÄNEET MINUN TOTUUTTANI, TULEVAT KURISTUMAAN OMIIN VALHEISIINSA. VOI KYLLÄ, TEIDÄN OLISI PARASTA LUKEA HUOLELLISESTI KIRJAT NIMELTÄÄN RAAMATTU, SILLÄ NE OVAT TÄYTETTY MUUTOKSILLA SOPIAKSEEN PEDOLLE, JA NIIDEN KAUTTA TEIDÄT JOHDETAAN TEURAAKSI, SILLÄ NE EIVÄT OLE MINUN ANTAMIANI. KAIKKI PUHDAS ON KORRUPTOITU IÄISYYKSIEN AJAN, JA TE, KETKÄ LÄHETETTIIN OIKAISEMAAN SE, OLETTE PUDONNEET PIENTAREELLE TAI KUOPPAAN KYYKÄÄRMEIDEN KERA. NÄIN EI TULE OLEMAAN ENÄÄ KAUEMPAA, SILLÄ MINÄ TULEN OIKAISEMAAN SEN, JA TE, KETKÄ SEISOTTE KANSSANI, PÄÄSETTE SUURUUTEEN. NÄMÄ, JOTKA OVAT VARASTANEET SEN, MINKÄ ANNOIN TOTUUTENA MINUN KANSALLENI, TULLAAN LUOVUTTAMAAN KATUMUKSEN SYVYYTEEN KAIKKINA JÄLJELLÄOLEVINA PÄIVINÄÄN, JA SITTEN HEIDÄT TUOMITAAN OIKEUDENMUKAISESTI.

Annettakoon Valolle tie loistaa ympärillänne, jotta teille annettaisiin visio, sillä jäljelläolevat päivät kokemuksissanne siinä sijainnissa ovat luetut.