KÄÄNNÖS: PHOENIX JOURNAL #2 – JA HE KUTSUIVAT HÄNTÄ NIMELLÄ IMMANUEL *** OLEN SANANDA – LUKU 19

SANANDA JA JUUDAS ISKARIOT

 

LUKU 19

REC #1 ISCARIOTH/JMMANUEL SANANDA
SAT., AUG. 12, 1989 7:00 A.M. YEAR 2, DAY 361

 

JUUDAS PÄÄTÄNNÖSSÄ

Tervehdys valossa. Juudas läsnä, jotta voisimme jatkaa ja saada transkriptiossa päätäntöön tämän osion kääröistä.

Tämä osuus lopetetaan tähän tapahtumien takia, jotka tapahtuvat sopivaan aikaan, ja on aika, että ”Jeesus Kristukseen” liittyvät väärinkäsitykset tehdään painettavaksi. Se on tehty ennen tätä, mutta sitä on paljon väheksytty. Voitte aina tuomita ”totuuden” sisällön asiassa sillä, että miten paljon vaivaa ja minkälaista vaivaa sen väheksymiseen nähdään.

Muille kirjoituksille oli annettu ääntä maassa, joka on hyvin kaukana teidän maastanne. Ne olivat joka tapauksessa dokumentoitu, kuten ensimmäiset sivut osoittivat, Pleijadeilta kotoisin olevien viranomaisten toimesta, ja ne ovat autenttiset, kuten myös siihen liittyvien virkailijoiden nimetkin.

Tämä on sallittu tänään, että voisin puhdistaa syntymäoikeuteni planeetallanne ajalta, jona kävelin kuolevaisessa muodossa kanssanne, Dharma, joka myös käveli kanssani. Moni meistä on ollut yhdessä monia kertoja palveluksessa totuudelle; ehkäpä tänä lopullisena kertana saamme sen sopivassa muodossa ja totuudessa ymmärryksen kera.

 

JUMALAN LUPAUS TOTUUDESTA VIIMEISINÄ PÄIVINÄ

Nämä totuudet tulevat nyt viimeisenä päivinä, jotta olisi tallenteita ja saatavilla, sillä mikään ei tule muuttumaan profetioiden osalta; joka tapauksessa täytyy olla pääsy totuuteen, sillä sen on Jumalan lupaus, että ihminen löytää, kuulee ja etsii totuutta. Tämä on, jotta hän voisi tuomita polkunsa, kun viimeinen Maan sykli suljetaan.

Muut kirjurit ja vastaanottajat tulevat laittamaan paperille nämä samat esitykset, jotta jokainen pidettäisiin turvassa. Kunnioittakaa noita rohkeita, kuten Eduard Billy Meieriä Sveitsistä, joka uskalsi puhua, jotta polku aukaistaisiin. Häntä on karkotettu kipeästi, pilkattu ja vainottu, ja nyt te tulette esiin kantaaksenne lippua, jotta hän voisi löytää rauhan. Nimittäin, arvokkaat, alus tuli, ja henkilöt tulivat aluksesta, ja Billy otettiin alukseen todistajan kanssa, ja silti maailma väheksyy.

Teidät viedään öisin valtuustoon aluksen kyytiin ja muualle, mutta hiljaisuudessa, ettette kärsisi noista asioista. Joka tapauksessa se on hyvin lähellä, että aluksien läsnäolo ja assosiaatio laivaston henkilökunnan kanssa tulvivat luoksenne, ja nämä asiat täytyy dokumentoida – ensin. Täten se vaadittu osuus on tehty. Mestari Jmmanuel Sananda näyttäytyy teille nyt hyvin pian, ja kirjoitettu sana täytyy tehdä saatavaksi.

 

NUO VIIMEISET VUODET INTIASSA

Nuo asiat, jotka tapahtuivat Intiassa noina muinaisina päivinä kaksituhatta vuotta sitten, eivät ole sillä tärkeyden tasolla kuin asiat, jotka juuri annoimme teille.

Ihmiset eivät halua heidän ”Jumalansa” olleen fyysistä lihaa ja verta oleva mies, joka olisi voinut tehdä maallisia asioita. No, hän oli ja niin hän teki. Hän meni julkisesti naimisiin ja sai useita lapsia. Matkustin hänen kanssaan vanhaan vanhaan ikäämme asti. Lähdin pois tasoltanne noin yhdeksäntenäkymmenenä vuotenani, Mestari Jmmanuel lähti yli sadan vuotensa jälkeen.

Juudean ympärillä olevasta alueesta lähtemisen ja Intiaan matkustamisen jälkeen jatkoimme siinä maantieteellisessä sijainnissa olevien maiden leveyksien ja pituuksien matkaamista. Hän vietti paljon aikaa pohjoisessa Intiassa itseni, hänen äitinsä Marian ja veljensä Tuomaksen kanssa. Jouduimme olemaan karkumatkalla suurimman osan ajasta, sillä Jmmanuelia pidettiin vallankumouksellisena.

Tapahtui pohjoisessa Himalajan vuorten viimeisten vuorten lähellä läntisellä alueella, joka tunnetaan tänä päivänä Länsi-Pakistanina, että Maria sairastui vakavasti ja lähti tältä tasolta. Jmmanuel oli kolmannen vuosikymmenensä viimeisissä vuosissa sinä aikana. Maria oli vaikuttava henkilö, ja Tuomas oli saavuttanut vastuullisuutensa ja oli hieno mies.

Marian kuoleman jälkeen jatkoimme matkaa ja kuljimme Kashmiriin sekä matkustimme pitkään alueella, johon viittaatte nyt Afganistanina ja Länsi-Pakistanina. Noin tusina Israelin heimoa oli muuttanut Israelista ja asutti sitä sijaintia.

Jmmanuel asetti perheensä juuret Intian Kashmirissä olevaan Srinagariin, ja kaikki hänen matkansa siitä ajasta lähtien kulkivat siihen paikkaan ja lähtivät siitä paikasta. Jmmanuel haudattiin Srinagariin, kun hänen ihmiselämänmatkansa päättyi. Myös minut haudattiin lähelle sitä paikkaa.

Jmmanuelin esikoinen, Joosef, jatkoi Jmmanuelin tarinan kirjoittamista kuolemani jälkeen ja lähti Intiasta vain Jmmanuelin kuoleman jälkeen. Hän myös matkusti pitkin maita useiden vuosien ajan, mutta sen jälkeen palasi isänsä maahan ja asettui Jerusalemiin loppuikänsä ajaksi. Joosef piti huolta kääröistä kuolemani jälkeen ja lisäsi osuuksiaan. Kun hän kasvoi vanhemmaksi, hän etsi suojaisan paikan niiden varastoimiselle ja sen jälkeen hautasi ne Jmmanuelin haudan sisään, johon hänet alunperin laitettiin. Nämä artifaktit löydettiin näistä maailmoista olevien henkilöiden suorien ohjeiden kautta.

 

VALMISTAUTUMINEN NYT HÄNEN PALUULLEEN

Paljon verta on vuodatettu loistokkaan ja ihmeellisen Jmmanuelin nimeen, ja niin tapahtuu ennen tämän syklin päättymistä, että se puhdistetaan. Jmmanuel Esu, jota virheellisesti kutsutte Jeesus Kristukseksi, tullaan puhdistamaan liittymisestä sellaisiin tekoihin, sillä hänen opetuksensa eivät koskaan olleet sellaisia. Hän ei välitä siitä, miksi te hänen persoonaansa kutsutte; hän välittää suuresti siitä, mitä te liitätte hänen persoonaansa.

Tämä rakastettu on kasvanut täyteen merkitykseensä taivaallisessa suvussa ja on saavuttanut perintönsä ja isänperinnön; hänen ykseytensä Jumalan, Atonin, kanssa ja oikeudenmukaisen puhtauden paikkansa Luomakunnan sisällä Luojana. Hän palaa pian planeetallenne, jotta hän voisi täyttää toimeksiantonsa, ja täten me valmistelemme tietä sille tulemiselle. Teidät on lähetetty ennen häntä, jotta nämä asiat näinä päivinä tulisivat valmiiksi ja järjestykseen. Voi, siunatut, teille annetaan pian pyytämänne todisteet, sillä tiimalasi on jo kulunut.

Teidän täytyi kasvaa näinä kuluneina vuosina, sillä Maan asioiden täytyy kulkea Maan asioina, ilman pakkoa tai pakottamista ja Maan tavalla. Tulette vallitsemaan, arvokkaat, sillä niin se on kirjoitettu, ja niin kuin se on kirjoitettu Luomakunnan sisällä, siten se tulee tapahtumaan ymmärtämässänne todellisuudessa, sillä kaikki on Luomakunnan ja Luojan ajatusta.

 

ILO, KIITOLLISUUS, KUNNIOITUS JA ARVONANTO

Iloni keskustelussamme on yltäkylläinen – rajoittamaton todellakin. Tämä jakamisen viikko on ollut todellakin matkan ”loppu”, ja olette suuresti siunattuja ylitse sen, mitä ette vielä ymmärrä. Kaikki teistä tässä pienessä osiossa palvelevista ovat hyvin rakastettuja ja kunnioitettuja. Voi, mutta suuria ovat palkinnot siitä palvelusta.

Kiitollisuuteni on ilmaistu tässä myös intergalaktisen liittouman laivaston ja neuvoston Pleijadien laivastokomennon komentajalle Hatonnille ja komentajille Asketille ja Semjaselle, jotka selvittivät polun ennen tätä ilmaisua tässä muodossa itseni toimesta.

Ylitse kaikkien muiden annan kunnioitukseni ja loputtoman arvonantoni ja rakkauteni Jmmanuel (Jeesus) Esulle, joka tunnetaan nyt hänen saavuttamassaan merkityksessä Isä Luojan toimesta ja Luomakunnan sisällä korkeimmalla nimellä; SANANDA.

TULKOON NÄMÄ SANAT VASTAANOTTAJIEN SILMIIN JA KORVIIN TOTUUTENA, JOTA NE OVAT. SILLÄ SE ON TOTUUDEN TIE, JONKA KAUTTA IHMINEN JOKO SELVIYTYY TAI KATOAA, SILLÄ HÄNEN PÄIVÄNSÄ OVAT LYHYET MAAN PAIKASSANNE. NÄILLE KIRJOITUKSILLE ASETAN SINETTINI, JA TÄTEN VAPAUTAN VALHEEN TAAKAN NIMELTÄNI, KATSOKAA, NÄIDEN KAHDEN VUOSITUHANNEN AJALTA.

OLEN SE JOKA OLEN, JUUDAS ISKARIOT

 

SANANDA PÄÄTÄNNÖSSÄ

OLEN SANANDA, JOTTA PUHUISIN. ASETAN MYÖS SINETTINI NÄILLE KIRJOITUKSILLE, JOTKA OVAT KIRJOITETTU RAKKAUDESSA JA TOTUUDESSA. TE KANNATTE TAAKKOJANNE NIIN RASKAASTI, JA SIUNATUT, MINÄ OTTAISIN OSUUDEN TEILTÄ, SILLÄ VOIN TEHDÄ NIIN. TAPAHTUMIEN TÄYTYY JOKA TAPAUKSESSA TAPAHTUA LOPPUUN ASTI ELÄMÄN NÄYTTÄMÖLLÄ, JOTTA JOKAINEN VOISI SAAVUTTAA SIELUN TARKOITUKSEN JA TÄYDELLISYYDEN TÄYTTYMYKSEN. KAIKKI ASIAT MATKANNE POLULLA SALLIVAT KASVUN, JA KUN SAAVUTATTE ”VALMISTAUTUMISENNE”, VOITTE SEISOA TYYTYVÄISINÄ EDISTYKSESSÄNNE, JOS OLETTE OPPINEET TOTUUDEN JA TASAPAINON LUOMAKUNNAN KANSSA JA SISÄLLÄ SEKÄ KAMPANJOINEET AINA ETEENPÄIN TÄYDELLISYYTTÄ KOHTI JUMALA-ITSESSÄNNE JA SIIHEN TOTAALISEEN TÄYDELLISYYTEEN.

PAIKASSANNE ON ERÄITÄ, JOILLE ANNAN LOPUTTOMAN KUNNIOITUKSENI JA OMISTAUTUMISENI ELINIKÄISESTÄ JA HORJUMATTOMASTA PALVELUSTA. HEIDÄN NIMENSÄ TÄYTYVÄT LEVÄTÄ KANSSANI JOKA TAPAUKSESSA, SILLÄ NE EIVÄT OLE VIELÄ TURVASSA VAHINGOLTA MAILLANNE, ENKÄ ASETA HEIDÄN RAKKAITAAN VAARAAN. OLKOON SE NIIN, SILLÄ TEIDÄN TÄYTYY AINA SUOJELLA VELJIÄNNE. KUN LIIKUMME AINA LÄHEMMÄS VIIMEISIMPIÄ SIVUJA, PAHUUDESTA OLEVIEN VIHOLLISIENNE LINGOISTA JA NUOLISTA TULEE JATKUVIA JA KUOLETTAVIA. TE TULETTE JOKA TAPAUKSESSA SAAMAAN KORKEAMPIA VAHVISTUKSIA HYVIN PIAN. PITÄKÄÄ KURSSINNE, SILLÄ MINÄ OLEN TÄMÄN ALUKSEN KAPTEENI JA TIEDÄN, MIKÄ SATAMA ON TURVALLINEN.

OLEN NÖYRÄ PALVELUKSESSA ISÄLLENI, JUMALALLENI, JUMALA-ITSELLENI JA YKSEYDELLENI LUOMAKUNNAN KANSSA; OLEN HYVIN NÖYRÄ PALVELUKSESSANI TEILLE, VELJENI, JOTKA VIELÄKIN KÄVELEVÄT ROSOISTA POLKUA. OLEN AINA VIERELLÄNNE. OLKOON SE NIIN JA SELAH.

LÖYTÄKÄÄ RAUHANNE JA TASAPAINONNE SISIMMÄSTÄNNE, JA PITÄKÄÄ NIISTÄ KIINNI.

LUOMAKUNNAN KAUNEUDESSA JA LOISTEESSA, JONKA KANSSA OLEN YHTÄ

OLEN JUMALASTA, OLEN SE JOKA OLEN, OLEN SANANDA

9:16 A.M., SATURDAY, AUGUST 12, 1989, YEAR 2, DAY 361

KOMMUNIKAATION LOPPU – DHARMA KUITTAA

www.fourwinds10.com/journals/pdf/J002.pdf